Itä-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi Keski-Lahden seurakunnan päätöksistä poikineen kirkollisvalituksen
Kiistaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä on puitu niin kirkon sisällä kuin maallisissakin tuomioistuimissa. Kuva Ristinkirkosta. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
Itä-Suomen hallinto-oikeus on 9. syyskuuta antamallaan päätöksellä hylännyt neljän lahtelaisen seurakuntalaisen tekemän kirkollisvalituksen.
Valituksella pyrittiin maallisen tuomioistuimen avulla estämään Keski-Lahden seurakunnan kirkkotilojen luovuttaminen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiin ja avioliiton siunaamisiin.
Seurakuntaneuvosto päätti 21.5.2024 täpärästi äänin 9–8, että kirkkotiloja voidaan luovuttaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiin ja avioliiton siunaamisiin. Kirkkoherra Pekka Särkiön pohjaesityksenä oli, ettei tiloja anneta aloitteessa esitettyyn käyttöön. Koska seurakuntaneuvosto ja kirkkoherra olivat eri mieltä, asia siirrettiin Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin ratkaistavaksi.
18.6.2024 seurakuntaneuvosto päätti, että päätöstä koskeva kuuden seurakuntalaisen lähettämä oikaisuvaatimus jätetään käsittelemättä, koska asia oli jo siirretty tuomiokapituliin.
Neljän Keski-Lahden seurakunnan jäsenen asiamiehensä, varatuomari Jyrki Anttisen, välityksellä hallinto-oikeudelle toimittamassa valituksessa vaadittiin, että tuomioistuin kumoaa muutoksenhakukiellon, tutkii valituksen kirkkolain mukaisena kirkollisvalituksena sekä kumoaa asiaa koskevat seurakuntaneuvoston päätökset.
Valituksen mukaan seurakuntaneuvosto oli soveltanut päätöksissään virheellisesti kirkkolakia ja kirkkojärjestystä. Valituksessa katsottiin myös, ettei muutoksenhakukielto estä seurakunnan jäsenten kirkkolakiin perustuvaa muutoksenhakuoikeutta.
Hallinto-oikeus toteaa, että koska kirkkoherra ja seurakuntaneuvosto olivat erimielisiä, asia piti kirkkojärjestyksen mukaisesti siirtää tuomiokapitulin ratkaistavaksi. Seurakuntaneuvoston päätös ei sisältänyt lopullista ratkaisua.
Seurakuntaneuvoston päätös koski siten vain valmistelua, eikä siitä siksi saanut tehdä erikseen oikaisuvaatimusta tai kirkollisvalitusta. Samasta syystä seurakuntaneuvoston täytyi jättää oikaisuvaatimus tutkimatta.
Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Kiistaa samaa sukupuolta olevien vihkimisestä on käsitelty näkyvästi myös kirkon sisällä. Kirkolliskokous hylkäsi toukokuussa esityksen kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä.
3. kesäkuuta antamassaan pastoraalisessa ohjeessa piispainkokous kuitenkin suositteli, ettei samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä tai siunaamisesta koidu papille seuraamuksia.
Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli ratkaisi elokuussa 2024 Salpausselän seurakunnan samansisältöisen asian. Se piti voimassa kirkkoherran kannan, jonka perusteella Salpausselän kirkkotiloja voidaan luovuttaa kaikille vihkipareille.
Lue lisää aiheesta
"Ajattelen, että päätös kirkkotilojen käytöstä on tuen osoitus vähemmistöjä kohtaan. Tahtotila, että heitä kohdellaan yhdenvertaisesti", sanoo Salpausselän kirkkoherra Sari Kuirinlahti. Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
Salpausselän kirkkoherralta ei heltiä vielä lupaa sateenkaarihäiden järjestämiseen – "En voi poiketa yhteisestä järjestyksestä"
Salpausselän kirkkoa voi tuomiokapitulin ratkaisun perusteella käyttää samaa sukupuolta olevien vihkimisiin ja avioliittoon siunaamisiin. Kuva: Juhani Viitanen
Tuomiokapituli ratkaisi: Salpausselän kirkkotilat avoinna samaa sukupuolta olevien vihkimisiin ja avioliittoon siunaamisiin
Aloite kirkkotilojen käyttämisestä samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiin ja avioliittojen siunaamisiin jakaa mielipiteitä.
Lassi Häkkinen / Lahden kaupunk
Keski-Lahden seurakunnan päätöksistä valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuteen
Kirkkotilojen käyttö samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiin ja siunaamisiin on jakanut Salpausselän ja Keski-Lahden seurakuntaneuvostot jyrkästi kahtia. Kuva Salpausselän kirkosta. Kuva: Juhani Viitanen
Äänet jakautuivat 8–7 Salpausselällä – kirkkotilojen käyttöä koskeva vääntö ratkaistaan tuomiokapitulissa
Samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä on keskusteltu toukokuussa niin kirkolliskokouksessa kuin paikallisseurakunnissakin. Kuva Lahden Ristinkirkosta. Kuva: Lahden seurakuntayhtymä
Markku Lehtinen