Puistoruokailutapahtumat järjestettiin Launeen perhepuistossa ensimmäisen kerran viime kesänä. Paikalle saattoi sattua kuka tahansa, joka vietti aikaa puistossa. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
Puheenaihe
Piispanvaalin kampanjoissa ja vaalikeskusteluissa polttavimmiksi aiheiksi ovat nousseet seurakuntatalouden haasteet ja avioliittokysymykseen liittyvä erimielisyys. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
Pinnalla

Mari Parkkinen ja Pekka Särkiö etenivät Mikkelin hiippakunnan piispanvaalin toiselle kierrokselle.
Luetuimmat
Neljä Lahden seurakuntien viidestä paikallisseurakunnasta sijaitsee melko tiiviillä kaupunkialueella. Nastolan seurakunta liitettiin osaksi Lahden seurakuntayhtymää vuonna 2016 kuntaliitoksen yhteydessä. Kuva: STT
STT
Uutiset
Kyösti Toivonen esittelee Pyhä Yrjö ja lohikäärme -teosta Hollolan kirkon videoesittelysarjan neljännessä jaksossa. Kuva: Erik Löfberg
Erik Löfberg
Menot
Heikki Maakorpi. Kuva: Seinäjoen seurakunta
Seinäjoen seurakunta
Paikalliset
”Armo murtautuu elämään tilanteissa, joissa omat voimat loppuvat. Elämässäni on ollut paljon kärsimystä, mutta myös paljon armoa. Olen kaikesta hyvin kiitollinen”, Marina Erhola sanoo. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
Kasvot
Lahden seurakuntien omistamalla Anttilan tilalla Nastolassa kaivinkone teki elokuussa 2021 mättäitä istutettaville koivuntaimille. Palstalla tehtiin päätehakkuu vuonna 2020. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
PinnallaYmpäristö
Soile Kunnas, Hämeenkosken Seurakuntakuorojen puheenjohtaja, juontaa Linnakallion Suvilaulelot. Matti Kähäri ja Matti Nummelin osallistuvat Suvilauleloiden järjestelyihin talkoolaisina. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
Menot
Jorma Kolu. Kuva: Laura Visapää
Laura Visapää
Pyhä paikka
Canva ja Kirkonseutu
Testaa tietosi

Maria Lund. Kuva: Niko Laurila
Niko Laurila
Menot
Uusimmat
Päivän psalmi