Sirpa Sihvonen, Päivi Reinikka ja Missiokaupan vapaaehtoinen Anja Hulkkonen kertovat, että Missiokaupassa myynnissä olevat villasukat ja räsymatot ovat vapaaehtoisten käsin tekemiä. Kuva: Jani Mahkonen.
Jani Mahkonen
Kirkko tekee hyvää
Hämeenkosken Leirimaja on merkitty Hollolan seurakunnan kiinteistöstrategiassa luovutettavaksi rakennukseksi. Kuva: Hollolan seurakunta
Hollolan seurakunta
UutisetPaikalliset
Heinolan seurakuntaneuvosto ja kirkkoherra olivat erimielisiä Hiljaisuuden joogan järjestämisestä seurakunnan tiloissa. Kuva Heinolan kirkosta. Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
Uutiset
"Ihmisille on tärkeää, että voi puhua ja laulaa tutut virret ja lausua rukoukset omalla kielellä", sanoo Karin Ihalainen. Kuva: Ann Rose.
Ann Rose
Uutiset
"Sisäilma on aiheuttanut vakaviakin ongelmia. Nyt päällimmäisenä tunteena on helpotus siitä, että tämä tilanne hoidetaan vastuullisella tavalla", sanoo Salpausselän seurakunnan kirkkoherra Sari Kuirinlahti. Kuva: Janne Raevuori
Janne Raevuori
PinnallaUutiset
Woldemar Baeckmanin ja Helmer Löfströmin johdolla suunniteltu Salpausselän kirkko valmistui vuonna 1972. Sisäilmaongelmat ovat varjostaneet sen käyttöä. Kuva: Kirkonseudun kuva-arkisto
Uutiset
Pekka Särkiö työskentelee tällä hetkellä kappalaisena Salpausselän seurakunnassa. Pappisasessorin tehtävä on osa-aikainen ja sitä hoidetaan oman viran ohella. Kuva: Jani Mahkonen
Uutiset
Agricola Lutheran Church on suomalais-kanadalaisten vuonna 1931 perustama seurakunta. Kirkkoherra Sari Kuirinlahti (keskellä) allekirjoitti ystävyysseurakuntasopimuksen vieraillessaan Torontossa heinäkuussa 2025. Vasemmalla puolella seurakunnan pastori Matti Kormano. Kuva: Agricola Lutheran Church
Agricola Lutheran Church
UutisetPaikalliset
Kärkölän hautausmaan tyhjän sylin muistomerkki siunataan käyttöön 21.9. messun jälkeen kello 11.30. Kuva: Mia Manninen.
Mia Manninen
Paikalliset
Simo Hiilamo osallistui Lahden seurakuntapoikien Möysän osaston kerhoon sekä postimerkkikerhoon ollessaan 11–15-vuotias. "Kyllä LSP jätti myös hengellisen jäljen. Toimin 16 vuotta seurakunnan luottamustehtävissä ja lisäksi kirkkoväärtinä", Hiilamo kertoo. Kuva: Jani Mahkonen.
PaikallisetHyvä arki & Harrasteet
Kiistaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä on puitu niin kirkon sisällä kuin maallisissakin tuomioistuimissa. Kuva Ristinkirkosta. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
Uutiset
"Enkelipolkunakin" tunnettu reitti perustettiin noin 15 vuotta sitten. Sen varrelta löytyy myös taukopaikka. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
Uutiset
Esityksen mukaan Petsamonkadulla Lahden Metsäkankaalla sijaitseva heikkokuntoinen Salpausselän kirkko puretaan ja tilalle rakennetaan uusi. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
Uutiset
Kirkkoherra Jeremias Sankari painottaa entisen kirjakaupan kiinteistön hyvää sijaintia. "Tämä voisi toimia kahvilan tapaan, että ovet voisivat olla kaikille avoinna." Vieressä talouspäällikkö Tarja Uustalo ja seurakuntalainen Anneli Ukkonen. Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
UutisetPaikalliset
Terapiaan voi saapua ilman ajanvarausta tai lähetettä. Keskustelu on asiakkaan halutessa nimetöntä, eikä käynnistä jää asiakkaaseen liittyviä kirjauksia. Kuva: Lasten ja nuorten keskus
Lasten ja nuorten keskus
UutisetPaikalliset
PAK7-kanavan lähetykset alkoivat huhtikuussa 2022. Tim Heatonin mukaan katsojia on jo 5,1 miljoonaa. "Omat työntekijämmekin ovat hämmästelleet kanavan suosiota." Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
Pinnalla
"Jos ei seurakunta näytä yhteiskunnalle mallia, niin kuka sitten?" kysyy varhaiskasvatuksen esimies Taru Lehtonen. Vieressä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tuetun työtoiminnan ohjaaja Riikka Mäkinen. Kuva: Jani Mahkonen.
Jani Mahkonen
Kirkko tekee hyvääYhteiskunnallinen työ
Poliisi katsoo, että Hollolan seurakunta on toiminut asianmukaisesti ja pyrkinyt noudattamaan hyvän hallinnon periaatteita. Kuva Sovituksenkirkosta.

Päivän psalmi
Luetuimmat
Uusimmat