Rakennusten purkukulut ja kirkkopuiston lämmitysjärjestelmä haasteina Heinolassa – seurakunnat takoivat Päijät-Hämeessä melko yllätyksettömät tulokset
Heinolan seurakunnan tilinpäätöksessä kuvaillaan talouden näkymiä haasteellisiksi. Kuva kirkkopuistosta. Kuva: Juha Tanhua
Juha Tanhua
Lahden seurakuntayhtymän vuoden 2021 tilinpäätös oli 276 000 euroa ylijäämäinen. Vuosi osoittautui lopulta taloudellisesti vakaaksi, vaikka koronapandemia aiheuttikin epävarmuustekijöitä. Kirkollisveroa kerättiin 18,7 miljoonaa euroa. Vuosikate oli 5,5 miljoonaa euroa ja se kattoi investoinnit 3,1 miljoonaa euroa sekä lainojen lyhennykset 687 500 euroa. Talouspäällikkö Pinja Halme arvioi, että tulevaisuudessa haasteita seurakuntataloudelle aiheuttavat muun muassa Ukrainan kriisin taloudelliset vaikutukset, sijoituksien arvon kehitys, energian kulutus ja hinnanmuutokset, yleinen kustannusten nousu sekä väestörakenteen muutokset.
Hollolan seurakunnan tilikauden ylijäämä oli 18 767 euroa. Tuloksen pienuuteen vaikutti erityisesti se, että poistosuunnitelma muutettiin Kirkkohallituksen suosituksen mukaiseksi. Kertaluonteinen vaikutus poistojen määrään oli lähes 570 000 euroa. Ilman muutosta tulos olisi muodostunut reilusti voitolliseksi. Toimintatuotoista reilu kolmannes kertyi puun myyntituloista.
Heinolan seurakunnan tulos sen sijaan osoittaa 130 791 euron tappiota. Alijäämään vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa kirkonkylän pappilasta kirjattu myyntitappio sekä seurakuntakeskuksesta kirjattu kertaluonteinen poisto. Talouden näkymiä kuvaillaan haasteellisiksi. Merkittäviä kuluja aiheutuu muun muassa seurakuntakeskuksen ja Pikkupappilan purkamisesta sekä uuden lämmitysjärjestelmän rakentamisesta kirkkopuistoon. Myös Pitäjänkirkon ja kirkonkylän seurakuntatalon korjaukset ovat tulossa ajankohtaiseksi.
Asikkalan seurakunnassa vuosi 2021 jäi 22 571 euroa plussalle. Tulos oli yli 400 000 euroa edellisvuotta heikompi, mutta vuodet eivät ole vertailukelpoiset. Vuonna 2020 seurakunnalla oli maanmyyntituloja, ja vuoteen 2021 vaikuttivat uuden seurakuntakodin lainojen korot sekä poistojen kirjaukset.
Tainionvirran seurakunnan tilikauden tulos osoittaa 112 846 euroa ylijäämää. Hyvä tulos perustui muun muassa rantatonttien myyntiin. Seurakunnan taseessa oli kuitenkin vuoden vaihtuessa 47 674 euroa kattamatonta alijäämää.