Nuorisotyönohjaaja Jari Kovalainen Heinolasta on kirkon Vuoden liikunta-agentti
Heinolan seurakuntien nuorisotyönohjaaja, liikunta-agentti Jari Kovalainen antoi ohjeita Stratego-lipunryöstöpeliin varhaisnuorten leirillä Mäntyharjun Lankaniemessä syksyllä 2020. Arkistokuva: Sirkku Kovalainen
Sirkku Kovalainen
Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunta on valinnut Vuoden liikunta-agentiksi Heinolan seurakunnan nuorisotyönohjaajan Jari Kovalaisen.
Kovalainen on edistänyt Heinolan seurakunnan liikunnallista työtä pitkäjänteisesti ja esimerkillisesti yhteistyössä kunnan ja urheiluseurojen kanssa. Hän on organisoinut yli 30 vuotta maksuttomia, vapaaehtoisten vertaisohjaajien vetämiä kerhoja, joiden kautta sadat lapset ja nuoret ovat tulleet nähdyiksi ja kuulluiksi. Parhaimmillaan liikunta ehkäisee ulkopuolisuutta ja syrjäytymistä.
– Kun itse olen liikkunut koko ikäni, niin on ollut mukava liikuttaa myös toisia ja olen saanut liikkua siinä mukana. Minulle on tärkeää liikuttaa ihmisiä niin fyysisesti kuin hengellisesti, Kovalainen kertoo.
Liikunta-agentti on osa Liikkuva seurakunta -toimintamallia, jonka avulla liikettä voidaan lisätä ja tehdä näkyväksi seurakunnissa. Liikunta-agentti on seurakunnan liikuntayhteyshenkilö, jonka tehtävänkuva muodostuu paikallisten tarpeiden kautta oman seurakunnan näköiseksi. Toimintamalli perustuu kristillisen ihmiskäsityksen kokonaisvaltaisuuteen.
Korona-aikana Kovalainen on muun muassa toteuttanut alakoulujen pistevälituntitoimintaa erilaisilla liikunnallisilla aktiviteeteilla koulujen pihoilla. Lisäksi hän on toiminut tuomarina toritapahtumissa ja koulujen koristurnauksissa.
Heinolan seurakunnan liikunta-agenttina Kovalainen on tuonut toimintamallia laajasti esille omassa työyhteisössään. Varhaisnuorten toiminnassa, leireillä, kerhoissa ja retkillä liikunta on merkittävä osa toimintaa.
– Tänä kesänä aloitamme yhteistyön Heinolan LDG:n kanssa. Kaksi nuorten frisbeegolfkerhoamme pyörivät viikoittain yhteistyössä seuran kanssa, Kovalainen kertoo.
Vuoden liikunta-agentti valittiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Liikunta-agentteja on kymmeniä eri puolella Suomea. Tulevan syksyn tavoitteena on rikkoa 100 liikunta-agentin raja.