80-lu­vul­la seu­ra­kun­tien ta­pah­tu­mail­moi­tuk­set koot­tiin tie­do­tus­toi­mis­tos­sa ja jul­kais­tiin ESS:ssa. Tie­dot otet­tiin vas­taan pu­he­li­mit­se, hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti tai si­säi­sen pos­tin kaut­ta pur­jeh­ti­neel­la lip­pu­sel­la. Il­moi­tuk­sen ko­ko­a­mi­sen suu­rim­pia haas­tei­ta oli­kin ot­taa sel­vää kai­kis­ta li­puis­ta ja la­puis­ta. Haas­te oli eri­tyi­sen suu­ri tuu­raa­jil­la, joil­le si­säi­nen sa­nas­to ei ol­lut vie­lä ihan tut­tua.

Erääl­lä työn­te­ki­jäl­lä oli ta­pa­na kir­joit­taa kä­sin pis­te sel­lai­sek­si pie­nek­si ym­py­räk­si, kuin o-kir­jain. Li­säk­si hän käyt­ti ly­hen­tei­tä, jol­loin pie­ni­muo­toi­nen sana-ar­voi­tus oli val­mis. Esi­mer­kik­si tois­tu­va ta­pah­tu­ma Raa­mat­tuil­ta oli ly­hen­net­ty­nä R.ttuil­ta. Kos­ka se pie­ni pis­te oli kuin o, niin täs­tä muo­dos­tui sana Rot­tuil­ta.

Tuu­raa­ja poh­ti, et­tä ei­hän täl­lais­ta Rot­tua ole ole­mas­sa­kaan – sen täy­tyy ol­la Pot­tu. Si­ten ta­pah­tu­ma il­moi­tet­tiin leh­des­sä Pot­tuil­ta­na. Va­ki­o­kä­vi­jät toki ar­va­si­vat vir­heen ja tie­si­vät ot­taa Raa­mat­tun­sa mu­kaan. Ta­ri­na ei ker­ro, kuin­ka moni tuli tyh­jin vat­soin ja näl­käi­sel­lä asen­teel­la. Ole­tet­ta­vas­ti he­kin tu­li­vat ra­vi­tuik­si.