Sen il­lan piti ol­la suu­ri ur­hei­lu­juh­la, jos­sa mais­tui­si joko su­loi­sen­ma­kea voit­to tai tap­pi­on kar­vas kalk­ki. Kai­kis­sa ta­pauk­sis­sa se mer­kit­si­si lo­put­to­mal­ta tun­tu­neen odo­tuk­sen päät­ty­mis­tä ja su­ku­pol­vien unel­man to­teu­tu­mis­ta.

Toi­sin kui­ten­kin kävi. Kun tans­ka­lais­pe­laa­ja Chris­ti­an Erik­sen tuu­per­tui 40 mi­nuu­tin koh­dal­la sy­dän­py­säh­dyk­sen vuok­si nur­mel­le, Tans­ka, Suo­mi ja koko jal­ka­pal­loa seu­raa­va maa­il­ma hauk­koi­vat hen­keä. Se oli jo­tain, mi­hin ku­kaan ei ol­lut va­rau­tu­nut – eh­kä lää­kin­tä­hen­ki­lö­kun­taa lu­kuun ot­ta­mat­ta.

On mie­len­kiin­tois­ta seu­ra­ta uu­tis- ja ur­hei­lu­ta­pah­tu­mien kom­men­toin­tia Twit­te­ris­sä. Se on edel­leen eh­kä käy­te­tyin niin sa­not­tu "se­cond me­dia". Kun toi­ses­sa me­di­a­läh­tees­sä ta­pah­tuu jo­tain mer­kit­tä­vää, de­bat­ti al­kaa vä­lit­tö­mäs­ti Twit­te­ris­sä.

Niin täs­sä­kin ta­pauk­ses­sa: en­sin is­ki shok­ki ja epä­toi­vo, joka vaih­tui yh­teen­kuu­lu­vuu­den tun­teek­si. Kau­nii­na osoi­tuk­se­na suo­ma­lai­set kat­so­jat huu­si­vat vuo­ro­tel­len tans­ka­lais­ten kans­sa louk­kaan­tu­neen pe­laa­jan ni­meä.

Di­gi­taa­li­sil­la kii­to­teil­lä uu­tis­ku­vat, vi­de­ot ja kom­men­tit le­vi­ä­vät sil­män­rä­päyk­ses­sä kaik­kien kat­sot­ta­vik­si. Mut­ta toi­sin kuin niin usein, tuo­na lau­an­tai-il­ta­na Twit­ter ei ol­lut­kaan täyn­nä sar­kas­mia ja vää­ri­nym­mär­tä­mi­siä, vaan ai­toa vä­lit­tä­mis­tä.

Jal­ka­pal­lo oli vain jal­ka­pal­loa, ja sen yl­lä oli elä­mä, kai­kes­sa ar­vaa­mat­to­muu­des­saan. Pe­laa­jat an­toi­vat sy­käh­dyt­tä­viä haas­tat­te­lui­ta elä­mäs­tä, lä­hei­sis­tä ja ra­jat ylit­tä­väs­tä myö­tä­tun­nos­ta. Pu­heet kos­ket­ti­vat myös tv- ja so­mey­lei­sö­jä, ja mo­ni­kaan ei ky­en­nyt kät­ke­mään lii­ku­tuk­sen tun­tei­taan.

Lin­joil­la oli myös kir­kon edus­ta­jia. Piis­pois­ta ai­na­kin Ta­pio Luo­ma, Tee­mu Laa­ja­sa­lo, Mari Lep­pä­nen, Kai­sa­ma­ri Hin­tik­ka ja Juk­ka Kes­ki­ta­lo ehät­ti­vät osoit­ta­maan myö­tä­tun­toa. Vaik­ka seu­raa­van aa­mun saar­na­vuo­ro pai­noi­kin pääl­le, fu­tis­hul­lu Paa­va­lin seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ra Kari Ka­na­la vai­kut­ti viet­tä­vän koko il­lan Twit­te­ris­sä mui­den kans­sa kes­kus­tel­len.

Ti­lan­teet, jot­ka kään­ty­vät pää­la­el­leen, avaa­vat uu­sia mah­dol­li­suuk­sia. Kun kuo­le­ma on vain joi­den­kin mi­nuut­tien pääs­sä, ei­kä vält­tä­mät­tä omis­sa kä­sis­säm­me, myös iä­i­syys­ky­sy­myk­set nou­se­vat esiin.

Niin­pä il­ta Köö­pen­ha­mi­nan Par­ke­nil­la ei jää­nyt­kään his­to­ri­an­kir­joi­hin suu­re­na ur­hei­lu­juh­la­na, vaan ar­vok­kaa­na ja yh­tei­söl­li­se­nä myö­tä­tun­non op­pi­tun­ti­na. Tär­kein­tä ei ole­kaan nah­ka­kuu­la ja ta­pah­tu­mat sen ym­pä­ril­lä – tär­kein­tä on rak­kaus.

Yle sel­viy­tyi vai­ke­as­ta me­di­a­ti­lan­tees­ta mel­ko mal­lik­kaas­ti, mut­ta yh­den neu­von an­tai­sin vas­tai­suu­den va­ral­le. Va­rat­kaa stu­di­oon krii­sip­sy­ko­lo­gin ja fu­tis­hul­lun kirk­ko­her­ran pu­he­lin­nu­me­rot.

Mitä he sil­lä het­kel­lä sa­noi­si­vat – se kiin­nos­tai­si mei­tä kaik­kia.