Kirk­ko­vuo­den vii­mei­set vii­kot ja nii­den jäl­keen al­ka­va ad­vent­ti­ai­ka pu­hu­vat vii­meis­ten ai­ko­jen ta­pah­tu­mis­ta ja Kris­tuk­sen tu­le­mi­ses­ta Pe­las­ta­ja­na. Joi­den­kin mie­les­tä to­sin ih­mi­set ei­vät tar­vit­se pe­las­tus­ta, vaan ym­pä­röi­vä yh­teis­kun­ta. Pe­las­tus ha­lu­taan näh­dä vain tä­män­puo­lei­se­na asi­a­na. Toki tä­män elä­män epä­koh­tia on syy­tä pyr­kiä pois­ta­maan.

Raa­ma­tun mu­kaan Kris­tuk­sen tois­ta tu­le­mis­ta edel­tä­vät vii­mei­set ajat, joi­ta sä­vyt­tä­vät muun mu­as­sa sa­no­mat so­dis­ta, nä­län­hä­däs­tä ja maan­jä­ris­tyk­sis­tä, juu­ta­lai­siin koh­dis­tu­va vai­no, vää­rät pro­fee­tat ja ek­sy­tyk­set (Matt. 24). Ai­ko­jen merk­ke­jä voim­me tark­kail­la, mut­ta on hyvä muis­taa, et­tä Ju­ma­lan ajan­las­ku on toi­nen, mitä me ih­mi­si­nä ajat­te­lem­me. Tu­hat vuot­ta voi ol­la Hä­nel­le kuin yk­si päi­vä ja päin­vas­toin.

Jee­sus saa­pui ai­ka­naan nöy­rä­nä Je­ru­sa­le­miin aa­sil­la rat­sas­ta­en. Rat­su­na ei ol­lut so­ti­lai­den ja hal­lit­si­joi­den käyt­tä­mä he­vo­nen. Vir­si­ru­noi­li­ja tul­kit­see: ”Nöy­ryys ja hil­jai­suus on val­ta­si sa­lai­suus” (Vir­si 15). Ju­ma­lan Poi­ka­na Jee­suk­sel­la oli ja on edel­leen kaik­ki val­ta tai­vaas­sa ja maan pääl­lä. Hän ei käyt­tä­nyt ei­kä näyt­tä­nyt val­taan­sa si­ten kuin me ih­mi­set saa­tam­me ereh­tyä te­ke­mään omaa ase­maam­me ko­ros­ta­en mui­den edes­sä. Yl­peys ei ol­lut Jee­suk­sen omi­nai­suus. Mitä voi­sim­me op­pia hä­nen nöy­ryy­des­tään?

Jee­sus oli ja on kui­ten­kin Kun­ni­an Ku­nin­gas. Ih­mis­ten saa­ma kun­nia on pien­tä Ju­ma­lan kun­ni­an rin­nal­la. Ai­ko­jen lo­pus­sa Ju­ma­lan val­ta, voi­ma ja kun­nia tu­le­vat eri­tyi­sen nä­ky­väk­si, kun Kris­tus tu­lee tuo­mit­se­maan elä­vät ja kuol­leet. Kun Ju­ma­lan ti­li­kir­jat ava­taan, jo­kai­nen tuo­mi­taan te­ko­jen eli us­kon tai epä­us­kon he­del­mien mu­kaan. Pe­las­tu­mi­nen ian­kaik­ki­seen elä­mään ta­pah­tuu täs­sä ajas­sa, kun syn­nit saa an­teek­si. Pe­las­tus tai sii­tä osat­to­mak­si jää­mi­nen to­de­taan vii­mei­sel­lä tuo­mi­ol­la. Sik­si kirk­ko­vuo­den vii­mei­set py­hä­päi­vät muis­tut­ta­vat val­vo­mi­sen tär­key­des­tä ja sik­si ad­vent­ti­a­jan sa­no­maan kuu­luu myös ke­ho­tus oma­koh­tai­seen pa­ran­nuk­seen eli kään­ty­myk­seen. Ar­mo­val­ta­kun­nan ovet ovat avoi­me­na. Syn­tin­sä tun­te­val­le kuu­luu Ju­ma­lan ar­mo ja an­teek­si­an­ta­mus.

Kir­joit­ta­ja on Hol­lo­lan seu­ra­kun­nan kap­pa­lai­nen.