Is­tuin vii­me vii­kol­la kir­kon pen­kis­sä vih­ki­mi­ses­sä. Läs­nä oli kah­den nuo­ren rak­kaut­ta, joka heh­kui hei­dän kas­vois­taan ja koko ole­muk­ses­taan. Sa­mal­la kool­la oli jouk­ko su­ku­lai­sia ja ys­tä­viä, joil­la oli yh­tei­nen ilo ja toi­vo. Kaik­kea hy­vää ja siu­naus­ta toi­vot­tiin vi­hit­tä­vien elä­mään.

Näin hel­lun­tain ai­kaan pu­hu­taan hei­lois­ta ja rak­kau­des­ta. Ja rak­kau­des­ta­kin hel­lun­tai­na on kyse. Sii­nä kir­kon pen­kis­sä is­tu­es­sa­ni oli läs­nä se, mis­tä hel­lun­tai ja Pyhä Hen­ki pu­huu.

Kir­kos­sa oli läs­nä rak­kaus. Rak­kaus, joka tah­toi ja tah­too pal­jon. Se rak­kaus tah­too aut­taa tois­ta ja huo­leh­tia toi­ses­ta. Ju­ma­la­kin tah­too aut­taa mei­tä ja huo­leh­tia meis­tä. Mut­ta Ju­ma­lan rak­kaus tah­too ih­mis­rak­kaut­ta pi­tem­pään.

Vä­lil­lä ih­mi­sen tah­to ja rak­kaus uu­puu. Myös sil­loin Ju­ma­la jak­saa ra­kas­taa. Sitä jak­sa­vaa Ju­ma­lan rak­kaut­ta Pyhä Hen­ki tuo meil­le ih­mi­sil­le. Ju­ma­lan rak­kaus kes­tää kai­ken. Sii­tä Pyhä Hen­ki pu­huu meil­le sil­loin­kin, kun me ih­mi­set vä­sym­me ra­kas­ta­maan. Ju­ma­la jak­saa ra­kas­taa jo­kais­ta ja joka päi­vä. Sitä teh­tä­vää hel­lun­tai­na tul­lut Pyhä Hen­ki hoi­taa.

Kir­kon pen­kis­sä tun­sin myös vah­van yh­tey­den mei­dän vih­ki­pa­rin lä­heis­ten kes­ken. Meil­lä oli yh­tei­nen teh­tä­vä; tuo­da läs­nä­o­lol­lam­me iloa vi­hit­tä­vien juh­la­päi­vään. Sa­man­lai­sen yh­tey­den Pyhä Hen­ki tah­too luo­da isom­man­kin po­ru­kan kes­ken. Muis­tut­taa, et­tä me kaik­ki kris­ti­tyt olem­me sa­maa po­ruk­kaa. Et­tä meil­lä on yh­tei­nen ilo ja toi­vo. Et­tä toi­sim­me iloa ja toi­voa tois­ten ih­mis­ten elä­mään, ei vain it­sel­lem­me. Sil­lä juu­ri sel­lai­nen on Pyhä Hen­ki; tah­too tuo­da iloa ja toi­voa muil­le kuin it­sel­leen, siis meil­le.

Tun­sin kir­kos­sa myös vah­van siu­nauk­sen pyyn­nön. Me kaik­ki hää­vie­raat kan­nat­te­lim­me hää­pa­ria omil­la pyyn­nöil­läm­me ja ru­kouk­sil­lam­me. Siu­nauk­sen pyy­tä­mi­nen vih­ki­pa­ril­le oli enem­män kuin vain sen toi­vo­mis­ta, et­tä elä­mäs­sä me­ni­si hy­vin. Siu­naus on luot­ta­mus­ta Ju­ma­laan ja Ju­ma­lan hy­vyy­den pyy­tä­mis­tä vas­ta­vi­hi­tyil­le. Juu­ri sitä Py­hän Hen­gen työ on, nä­ky­mä­tön­tä mut­ta ar­vo­kas­ta.

Ol­koon si­nun hel­lun­tai­si ja ke­sä­si täyn­nä rak­kaut­ta, yh­teyt­tä toi­siin ih­mi­siin ja siu­naus­ta. Juu­ri nii­tä asi­oi­ta, joi­ta Ju­ma­la suo mei­dän elä­määm­me Py­hän Hen­gen kaut­ta.

Kir­joit­ta­ja on Tai­ni­on­vir­ran seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ra.