Joi­den­kin mie­les­tä Ju­ma­la on kök­kö­pää, kos­ka hän sal­lii pa­han. Ei muu­ten sal­li. Pel­käl­lä Raa­ma­tun peuk­kup­lä­räyk­sel­lä huo­maa, et­tä kai­ken­moi­nen pa­huus suo­ras­taan po­tut­taa Ju­ma­laa. Bib­lia on täyn­nä pa­han kiel­to­ja ja hy­vän oh­jei­ta, mut­ta sepä ei ole ih­mi­sil­le kel­van­nut. Älä tapa, älä va­ras­ta, älä tee avi­o­ri­kos­ta ja niin edel­leen. Mut­ta en­sin ih­mi­nen tap­paa, va­ras­taa ja te­kee avi­o­ri­kok­sia, ja sit­ten al­kaa syyt­tä­mään Ju­ma­laa sii­tä, et­tä maa­il­mas­sa on pa­haa. Ei us­koi­si, et­tä pei­lin kek­si­nyt eli­ö­la­ji voi ol­la näin ky­ke­ne­mä­tön löy­tä­mään hirt­tä omas­ta sil­mä­mu­nas­taan.

Ju­ma­lal­le on pak­ko an­taa tsemp­pa­ri­pal­kin­to sii­tä, et­tä loi ih­mi­sen Tel­lus­ta tal­lo­maan, vaik­ka hel­pom­mal­la oli­si pääs­syt, jos oli­si luo­nut vain re­tii­sin ja kur­pit­san, ja ihas­tel­lut nii­den kas­vua iä­i­syy­des­tä toi­seen. Ei oli­si tar­vin­nut seu­ra­ta luo­mien­sa pis­si­mis­tä omiin ja ka­ve­rin mu­roi­hin, kuun­nel­la it­ku­pot­ku­rai­va­rei­ta pa­has­ta maa­il­mas­ta, ja sit­ten vie­lä uh­ra­ta omaa poi­kaa kiit­tä­mät­tö­män jou­kon puo­les­ta.

Va­lin­nan­va­pau­teen kuu­luu mah­dol­li­suus va­li­ta myös vää­rin. Aa­ta­mil­le ja Ee­val­le jä­tet­tiin pa­ra­tii­sis­sa vain yk­si vää­rä va­lin­ta: kiel­le­tyn he­del­män mu­tus­te­lu. Niin oli kui­ten­kin kiu­saus suu­ri, et­tä Aa­ta­mi­kin va­lit­si mie­luum­min työn­te­on ja tu­lo­ve­ron kuin ikui­sen lo­man pai­kas­sa, jos­sa hu­na­ja oli il­mais­ta ja nai­set kul­ki­vat il­man vaat­tei­ta. Ker­to­mus syn­tiin­lan­kee­muk­ses­ta ku­vas­taa hie­nos­ti Ju­ma­lan tah­toa tar­jo­ta ih­mi­sel­le hyvä maa­il­ma ja oh­jeet pa­han vält­tä­mi­seen – ja myös ih­mi­sen tai­pu­mus­ta teh­dä juu­ri päin vas­toin.

Poi­ka­ni sai taan­noin läk­syk­si ku­vail­la, mil­lai­nen on tur­val­li­nen piha. Vas­ta­sim­me yh­del­lä sa­nal­la: ”tyl­sä”. Sel­lai­nen oli­si kai täy­del­li­nen maa­il­ma, pum­pu­lil­la täy­tet­ty yh­den hen­gen ter­mos­pul­lo. Täy­del­li­ses­sä maa­il­mas­sa kun ei saa kyn­si loh­je­ta, tul­la kyl­mä tai näl­kä, kuul­la eri­ä­vää mie­li­pi­det­tä tai jou­tua ka­deh­ti­maan naa­pu­rin Ir­me­lin 300 eu­ron per­ma­nent­tia.

Il­man pa­haa ei oli­si kuo­le­maa em­me­kä tar­vit­si­si Ju­ma­lan pe­las­tus­työ­tä. Vain ih­mi­nen, joka ko­kee sekä hy­vää et­tä pa­haa, pys­tyy päät­tä­mään, ha­lu­aa­ko kuo­le­man jäl­keen viet­tää iä­i­syy­den pa­has­sa vai hy­väs­sä pai­kas­sa. Kai­ken mu­roi­hin pis­si­mis­ten jäl­keen­kin Ju­ma­la tar­jo­aa meil­le mah­dol­li­suut­ta täy­del­li­seen paik­kaan. Vaan ei­pä kel­paa se­kään pa­han maa­il­man ma­naa­jil­le.

Vaik­ka täy­del­li­nen maa­il­ma on vain epä­re­a­lis­ti­nen fan­ta­sia, ei sil­ti hait­tai­si, jos vä­hän pa­rem­min me­ni­si. Ju­ma­la on oh­jeen­sa an­ta­nut ja hy­vät oh­jeet ovat­kin. Enää ei tar­vit­si­si kuin saa­da ih­mis­kun­ta nii­tä nou­dat­ta­maan. It­ses­tä on hyvä aloit­taa.

Kir­joit­ta­ja on kirk­ko­val­tuu­tet­tu Nas­to­las­ta.