Taan­noin eräs komp­pa­ni­a­ni va­rus­vei­ja­ri ker­toi, et­tei ha­lua kuu­lua kirk­koon, kos­ka hä­nes­tä se oli teh­nyt his­to­ri­as­saan lii­kaa pa­haa. Sa­noin hä­nel­le, et­tä tu­lit kui­ten­kin ar­mei­jaan, kos­ka ar­mei­jat ei­vät ole kos­kaan teh­neet mi­tään pa­haa vai?

Jos­tain syys­tä kir­kon men­nei­syy­den taak­ka on pai­na­vam­pi kuin mui­den ins­ti­tuu­ti­oi­den. Lap­set ei­vät peri isien­sä vel­ko­ja, mut­ta jo­kai­sel­ta paa­vil­ta ti­va­taan an­teek­si­pyyn­töä ris­ti­ret­kis­tä ja noi­ta­vai­nois­ta. Sii­tä huo­li­mat­ta, et­tä noi­ta­vai­nois­sa tu­luk­sia hink­ka­si yleen­sä ihan ta­val­li­nen rah­vas. On lys­ti­käs­tä, et­tä joi­den­kin mie­les­tä tu­hat vuot­ta sit­ten elä­neen toi­sen piip­pa­la­kin syn­nit ovat Fran­cis­cuk­sen tai koko kris­ti­kun­nan har­teil­la. Ei­pä Mon­go­li­an pre­si­dent­ti­kään pa­hoit­te­le Tšin­gis-kaa­nin jul­muuk­sia ei­kä min­kään ateis­ti­jär­jes­tön yli­pamp­pu ole ri­pit­täy­ty­nyt epä­us­kon­vel­jen­sä Mao Ze­don­gin tou­huis­sa kuol­lei­den kym­me­nien mil­joo­nien ih­mis­ten puo­les­ta.

Löö­peis­sä lu­kee bol­da­tul­la Ari­a­lil­la, jos ri­kol­li­nen kuu­lui he­rä­tys­liik­kee­seen, mut­ta har­vem­min on toi­mit­ta­ja muis­ta­nut mai­ni­ta, jos ka­val­ta­ja tai hy­väk­si­käyt­tä­jä on ol­lut kirk­koon kuu­lu­mat­to­mien klaa­nia. Es­pan­jan ink­vi­siit­to­rei­den jul­muuk­sil­le­kin omis­te­taan au­ke­a­ma­tol­kul­la ti­laa his­to­ri­an opuk­sis­sa, vaik­ka sa­man ajan maal­li­sis­sa oi­keu­den­käyn­neis­sä ki­du­tus ja kuo­le­man­tuo­mi­ot oli­vat huo­mat­ta­vas­ti ylei­sem­piä. Kuva li­pe­rit kau­las­sa ki­ris­tys­penk­kiä vään­tä­väs­tä mun­kis­ta nyt vain on pal­jon raf­laa­vam­pi kuin kuva pap­pe­ja sä­kä­kor­keu­teen ly­hen­tä­väs­tä va­paa-ajat­te­li­jas­ta rans­ka­lai­sen gil­jo­tii­nin kah­val­la.

Kris­ti­tyt ovat eri­tyi­sen suu­ren­nus­la­sin al­la ai­na ja ian­kaik­ki­ses­ti. Pi­täi­si­kö siis uh­riu­tua ja kir­joit­taa leh­teen, et­tä mei­tä sor­re­taan ja ”noku noi­kin teki niin”. Ei pi­täi­si, vaik­ka minä kel­vo­ton niin juu­ri tein­kin. Kris­tit­ty­jen kuu­luu­kin ol­la eri­tyis­tark­kai­lus­sa ja meil­tä pi­tää­kin odot­taa pa­rem­paa kuin muil­ta ih­mi­sil­tä. Jos muut kat­so­vat tou­hu­jam­me suu­ren­nus­la­sil­la, mei­dän it­sem­me pi­tää kat­soa nii­tä mik­ros­koo­pil­la.

Vaik­ka kris­ti­tyn pi­tää ta­voi­tel­la mui­ta nuh­teet­to­mam­paa elä­mää, on muis­tet­ta­va, et­tä se oli kuo­le­maan tuo­mit­tu ri­kol­li­nen, jol­le Jee­sus lu­pa­si yh­tei­sen vii­ni­het­ken pa­ra­tii­sis­sa, kun he kil­lui­vat Gol­ga­tal­la ra­ta­nau­lat ran­teis­sa. Kris­ti­nus­ko on ai­na ol­lut syn­tis­ten us­kon­to ja sel­lai­se­na se tu­lee py­sy­mään.  

Eni­ten Ju­ma­laa ra­kas­ta­vat ne, jot­ka ovat saa­neet eni­ten an­teek­si.

Kir­joit­ta­ja on kirk­ko­val­tuu­tet­tu Nas­to­las­ta.