Mik­si kan­nat­taa us­koa Ju­ma­laan? Ky­sy­mys saa mi­nut ha­ro­maan hiuk­set­to­muut­ta­ni, sil­lä mi­nus­ta on ole­mas­sa vain yk­si hyvä syy us­koa Ju­ma­laan: se, et­tä hän on ole­mas­sa.

Ju­ma­lan ole­mas­sa­o­lo ei ole riip­pu­vai­nen ih­mi­sus­kos­ta. Vah­vin­kaan us­ko ei saa Ju­ma­laa tai­a­no­mai­ses­ti il­mes­ty­mään pil­ven­hat­ta­ral­le ei­kä paa­tu­neim­man­kaan pa­ka­nan epä­us­ko saa hän­tä ka­to­a­maan. Ju­ma­la joko on tai ei ole, em­me­kä voi sii­hen vai­kut­taa. Joko us­kik­set tai ateis­ti­nii­lot ovat siis val­lan ereh­ty­neet.

Jot­kut us­ko­vat Ju­ma­laan, kos­ka hän on hyvä. Toi­set taas ei­vät us­ko, kos­ka Iso-J sal­lii maa­il­mas­sa niin pal­jon pa­haa. Kal­lo­luu­ni um­pi­oon ei oi­kein mah­du, mitä te­ke­mis­tä Ju­ma­lan hy­vyy­del­lä tai pa­huu­del­la on hä­nen ole­mas­sa­o­lon­sa kans­sa. Us­kon­han minä tu­li­vuo­riin, ebo­laan ja pis­taa­si­vois­sa pais­tet­tui­hin eta­noi­hin­kin, vaik­ka ne ovat pa­ho­ja. Us­ko­vat­han kris­ti­tyt pa­ho­lai­seen­kin, vaik­ka van­ha vih­ta­pök­sy on san­gen il­ki­ku­ri­nen hii­li­han­gon hei­lut­ta­ja. Ketä päät­tää seu­ra­ta, on sit­ten toi­nen asia. Jos joku ei ha­lua seu­ra­ta Ju­ma­laa, kos­ka hä­nen luo­ma­kun­nas­saan on pa­haa, niin va­lin­ta se on se­kin. Mut­ta us­ko­mat­ta kan­nat­taa ol­la vain, jos on sa­let­ti, et­tei Ju­ma­laa ole.

Minä olen ihan var­ma, et­tä Ju­ma­la on ole­mas­sa, mut­ta en tie­ten­kään voi ol­la ihan var­ma, et­tä olen sii­nä oi­ke­as­sa. Tus­kin moni ateis­ti­kaan voi lait­taa har­ti­oi­den vä­lis­sä si­jait­se­vaa pyö­re­ää henk­se­li­ne­rot­ta­jaa pöl­kyl­le sii­tä, et­tä Ju­ma­laa ei ole. Im­mei­nen vain jou­tuu va­lit­se­maan, seu­raa­ko Ju­ma­laa vai­ko ei, sii­tä huo­li­mat­ta, et­tä var­maa tie­toa hä­nen ole­mas­sa­o­los­taan ei ole. Jee­sus ei sa­no­nut Ge­ne­sa­re­tin­jär­ven ris­tei­lyl­lä Pie­ta­ril­le ”us­ko mi­nuun”, vaan ”seu­raa mi­nua”. Jee­suk­sen seu­raa­mi­nen tai seu­raa­mat­ta jät­tä­mi­nen on va­lin­ta, jon­ka jo­kai­nen jou­tuu te­ke­mään omas­sa epä­täy­del­li­ses­sä us­kos­saan tai us­ko­mat­to­muu­des­saan.

On tur­ha vai­ke­roi­da ja ki­ris­tel­lä ham­pai­ta, jos tun­tuu, et­tei it­sel­le ole an­net­tu us­koa yh­tä isol­la löy­ly­kuu­pal­la kuin jol­le­kul­le toi­sel­le. Mitä sitä mu­reh­ti­maan, kun ei sitä us­koa voi Ra­ko­ki­ven Är­räl­tä os­taa. Jee­suk­sen seu­raa­mi­nen on pää­tös, jon­ka jo­kai­nen voi teh­dä joka päi­vä. Läh­te­ä­kö pee­saa­maan tuul­ta hal­ko­vaa Mes­si­as­ta vai lyk­ki­ä­kö Kar­pa­lon nou­sua it­sek­seen? Minä en luo­ta omaan kun­toon ja voi­te­luun niin pal­jon, et­tei­kö ju­ma­lal­li­nen pee­si kel­pai­si. Suo­sit­te­len muil­le­kin. En tie­dä, mikä oli­si suu­rem­paa us­koa kuin seu­ra­ta Jee­sus­ta, vaik­ka oli­si hy­vin­kin epä­var­ma sii­tä, on­ko se oi­kea tie.

Kir­joit­ta­ja on kuot­ta­mus­hen­ki­lö Nas­to­lan seu­ra­kun­nas­ta.