Isoi­sä­ni kuo­li hil­jat­tain, lä­hes kir­jai­mel­li­ses­ti saap­paat ja­las­sa ja omas­sa ko­dis­saan. Näin hän oli it­se toi­vo­nut­kin. Tuos­sa sa­mas­sa ko­dis­sa hän oli syn­ty­nyt 95 vuot­ta ai­em­min ja elä­nyt lä­hes koko elä­män­sä. Tämä ta­pah­tu­ma ja se, mi­ten olen ny­kyi­ses­sä teh­tä­väs­sä­ni hy­vin pal­jon elä­män päät­ty­mi­sen ja kuo­le­man kans­sa te­ke­mi­sis­sä, on saa­nut mi­nut poh­ti­maan, mil­lai­nen on hyvä kuo­le­ma? Ja en­nen kaik­kea, mitä on hyvä elä­mä?

Aja­tus kuo­le­mas­ta on mo­nel­le meis­tä jos­sain mää­rin vie­ras tai pe­lot­ta­va. Vaik­ka tie­dän kuo­le­man ole­van ai­noa ta­kuu­var­ma ta­pah­tu­ma jo­kai­sen ih­mi­sen koh­dal­la, aja­tus oman elä­män päät­ty­mi­ses­tä tun­tuu kau­kai­sel­ta. Näin ai­na­kin sii­hen as­ti, kun­nes kuo­le­ma muis­tut­taa läs­nä­o­los­taan va­ka­van sai­ras­tu­mi­sen, äkil­li­sen on­net­to­muu­den tai toi­min­ta­ky­vyn heik­ke­ne­mi­sen muo­dos­sa. Myös iän kart­tu­es­sa aja­tus elä­män päät­ty­mi­ses­tä al­kaa tun­tua to­del­li­sel­ta vaih­to­eh­dol­ta, vaik­ka elä­mää vie­lä suun­nit­te­li­si eteen­päin.

Erääs­sä kuo­le­maa kä­sit­te­le­väs­sä pod­cas­tis­sa poh­dit­tiin ky­sy­mys­tä, mi­ten toi­mi­sit, jos sai­sit tie­tää elä­mää ole­van jäl­jel­lä 30 vuot­ta? Tai jos tie­dos­sa oli­si, et­tä elin­vuo­sia oli­si 10? En­tä­pä sil­loin, jos sai­sit kuul­la, et­tä elä­mää oli­si jäl­jel­lä ai­no­as­taan vuo­si tai mi­ten ha­lu­ai­sit käyt­tää ajan, jos tie­täi­sit elä­mää ole­van jäl­jel­lä vain viik­ko­ja tai päi­viä?

Ar­ve­len, et­tä useim­mat ih­mi­set ha­lu­ai­si­vat käyt­tää jäl­jel­lä ole­van elä­män niin, et­tä sii­tä kar­siu­tui­si kaik­ki tur­ha pois. Ai­na­kin sil­loin, jos tie­täi­si elä­mää ole­van jäl­jel­lä enää ly­hy­en ai­kaa. Sil­loin ha­lu­ai­si kes­kit­tyä sii­hen, mikä oi­ke­as­ti tun­tuu mer­ki­tyk­sel­li­sel­tä. Viet­tää ai­kaa sel­lais­ten ih­mis­ten seu­ras­sa, jot­ka ovat it­sel­le tär­kei­tä ja ke­nel­le minä olen tär­keä.  

Hyvä elä­mä on jo­kai­sel­le hie­man eri­lai­nen. Yh­dis­tä­vä­nä te­ki­jä­nä voi­si ol­la ko­ke­mus sii­tä, et­tä on saa­nut teh­dä it­sel­le mie­lek­käi­tä asi­oi­ta, ko­kea rak­kaut­ta ja yh­teen­kuu­lu­vuut­ta. Hyvä kuo­le­ma voi­si puo­les­taan ol­la sel­lai­nen, et­tä ei jou­du kär­si­mään ki­vuis­ta tai ole­maan ah­dis­tu­nut. Sel­lai­nen, et­tä voi­sin ko­kea le­vol­li­suut­ta ja ole­va­ni val­mis jät­tä­mään tä­män elä­män.

Vaik­ka oman elä­män pi­tuut­ta ei tie­täi­si, on toi­si­naan hyvä py­säh­tyä aja­tuk­seen, elän­kö niin, et­tä voin sa­noa elä­nee­ni hy­vän elä­män. Tai jos tämä päi­vä on lop­pu­e­lä­mä­ni pa­ras päi­vä, niin mikä sii­tä te­kee hy­vän? 

Kir­joit­ta­ja on sai­raa­la­pas­to­ri