Olen tu­le­va­na su­ve­na jät­tä­mäs­sä työ­e­lä­män siir­ty­äk­se­ni van­huu­se­läk­keel­le. Tun­nen kii­tol­li­suut­ta, et­tä olen saa­nut teh­dä mer­ki­tyk­sel­lis­tä työ­tä. Tär­ke­ää ja mer­ki­tyk­sel­lis­tä työ­tä tein ai­koi­naan ko­ti­äi­ti­nä­kin tyt­tä­riem­me ol­les­sa pie­niä. Sen jäl­keen olen saa­nut ol­la 35 vuot­ta kir­kon vi­rois­sa Ka­jaa­nis­sa, Van­taal­la ja Lah­des­sa.

Kun nyt py­säh­dyn ajat­te­le­maan työs­sä­o­lo­ai­kaa­ni, alan lo­pul­ta­kin ym­mär­tää, mi­ten mo­nin ta­voin työ­nan­ta­ja on pi­tä­nyt mi­nus­ta huol­ta. Ihan yl­lä­tyin aja­tuk­ses­ta, et­tä vuo­sit­tain olen saa­nut sään­nöl­li­ses­ti 12 kuu­kau­den pal­kan ja et­tä pit­kien lo­ma­oi­keuk­sien myö­tä työ­tä on vuo­sit­tain tar­vin­nut teh­dä vain noin 10 kuu­kaut­ta.

Ei­kä sii­nä vie­lä kaik­ki. Ke­säi­sin olen saa­nut yli­mää­räi­sen puo­len kuu­kau­den pal­kan, lo­ma­ra­han. Lo­ma­ra­ha­han oli ai­koi­naan lo­mal­ta pa­luu­ra­haa, jol­la työ­nan­ta­ja hou­kut­te­li työn­te­ki­jän­sä pa­laa­maan lo­man jäl­keen en­ti­sel­le työ­nan­ta­jal­leen. On­ko niin, et­tä työ­nan­ta­jan on lä­hes mah­do­ton­ta ot­taa meil­tä pois saa­vu­tet­tu­ja etu­ja?

Olen kii­tol­li­nen hy­vis­tä työ­ti­lois­ta, työ­vä­li­neis­tä ja työs­ken­te­ly­o­lo­suh­teis­ta työ­er­go­no­mi­an huo­leh­ti­mi­ses­ta pu­hu­mat­ta­kaan. Työ­nan­ta­ja on hy­vin aut­ta­nut mi­nua huo­leh­ti­maan työ­ky­vys­tä­ni työ­ter­vey­den am­mat­ti­lais­ten avul­la.

Mää­rä­vuo­si­tar­kas­tuk­set, mo­ni­puo­li­set ve­ri­ko­keet ja tar­vit­ta­es­sa rönt­ge­nit sekä hy­vin­voin­ti­ky­se­lyt ja -kes­kus­te­lut työ­ter­vey­des­sä ovat aut­ta­neet löy­tä­mään pii­los­sa ole­via su­ku­ra­sit­tei­ta. Olen saa­nut oh­jeis­tus­ta ter­veel­li­siin elä­män­ta­poi­hin.

Ja kun olen kun­nol­la fluns­saan­tu­nut, olen saa­nut no­pe­as­ti ajan lää­kä­ril­le ja saa­nut sai­ras­taa täy­del­lä pal­kal­la.

Jo­kai­ses­sa työ­yh­tei­sös­sä­ni on sat­sat­tu työn­te­ki­jöi­den vir­kis­täy­ty­mi­seen vuo­sit­tain ai­na­kin yh­den päi­vän ver­ran. Se­hän on eri­tyis­tä huo­leh­ti­mis­ta ja huo­mi­oi­mis­ta. Olen saa­nut täy­del­lä pal­kal­la koko työ­päi­vän ajan yh­des­sä tii­min kans­sa teh­dä jo­ta­kin mu­ka­vaa ja syö­dä hy­vin. Ja kuin­ka näis­tä­kin päi­vis­tä on tul­lut it­ses­tään sel­vyyk­siä, ja oi­ke­as­ti­han ne ovat ra­hal­li­ses­ti ar­vok­kai­ta päi­viä työ­nan­ta­jal­le.

Eläk­keel­le jää­ty­ä­ni me­ne­tän luon­nol­li­ses­ti kaik­ki työ­nan­ta­jan etuu­det ja olen­kin sii­hen jo asen­noi­tu­nut. Uu­sia asi­oi­ta jou­dun var­maan opet­te­le­maan, muun mu­as­sa seu­raa­maan di­gi­suo­jauk­sia. Mut­ta jo nyt iloit­sen, et­tä uu­si elä­män­vai­he mah­dol­lis­taa pit­kät aa­mut sa­no­ma­leh­tien ää­res­sä ja ul­koi­lut päi­vä­nä­öl­lä. Elä­ke­kort­ti kuu­lem­ma tuo joi­ta­kin alen­nuk­sia mat­kus­ta­mi­seen ja kult­tuu­ri­rien­toi­hin.

Elä­män An­ta­jal­le olen kii­tol­li­nen, et­tä saan jää­dä työ­e­lä­mäs­tä suh­teel­li­sen ter­vee­nä. Nyt mie­tin, mil­lais­ta va­paa­eh­tois­toi­min­taa voi­sin al­kaa teh­dä.

Kir­joit­ta­ja on per­he­neu­vo­ja.