Pet­ri Vä­li­mä­ki, olet kir­jai­li­ja ja pas­to­ri, mut­ta myös sie­lun­hoi­dol­lis­ten ja va­rus­ta­vien ai­nei­den kou­lut­ta­ja. Mitä se tar­koit­taa?

Nämä ai­he­a­lu­eet ovat al­ku­jaan tul­leet mi­nul­le lä­hei­sik­si pait­si omaan elä­mää­ni liit­ty­en, myös noin 10 vuot­ta jat­ku­neen Krii­si­pal­ve­lu­työn kaut­ta. Sa­maan ai­kaan siis koh­ta­sin pal­jon eri­näi­sis­sä elä­män krii­seis­sä elä­viä ih­mi­siä ja opis­ke­lin ai­het­ta yli­o­pis­tos­sa. Sii­tä seu­ra­si sit­ten pik­ku­hil­jaa li­sään­ty­vä kou­lut­ta­mi­nen mo­nis­sa eri yh­teyk­sis­sä. Olen muun mu­as­sa yli 15 vuot­ta ol­lut Lä­hel­lä ih­mis­tä -krii­si­te­ra­pi­an ja sie­lun­hoi­don kou­lu­tuk­sen pää­o­pet­ta­ja Per­he­nie­men opis­tos­sa, ja se jat­kuu yhä. Li­säk­si olen kou­lut­ta­nut ai­het­ta tai sii­hen liit­ty­viä ai­nei­ta mo­nis­sa muis­sa op­pi­lai­tok­sis­sa, ra­di­os­sa, te­le­vi­si­os­sa ja seu­ra­kun­nis­sa, yh­teen­sä jo yli 20 vuo­den ajan. Olen myös kir­joit­ta­nut 11 ai­hee­seen liit­ty­vää kir­jaa.

Myös pal­vel­les­sa­ni seu­ra­kun­ta­pas­to­ri­na Lah­des­sa ai­he­a­lue oli vah­vas­ti läs­nä mo­nin ta­voin.

Oh­jaat Lä­hel­lä ih­mis­tä -se­mi­naa­ri­sar­jaa Jout­jär­ven kir­kos­sa. Mil­lai­nen kou­lu­tus on ky­sees­sä?

Täl­lä kou­lu­tus­sar­jal­la on oi­ke­as­taan kak­si eri­tyis­tä koh­de­ryh­mää. Toi­saal­ta se pal­ve­lee nii­tä, jot­ka kai­paa­vat hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti tu­kea an­ta­via nä­kö­kul­mia, roh­kai­sua ja yh­teyt­tä. Toi­saal­ta nii­tä, jot­ka tah­to­vat op­pia lä­him­mäi­sen tu­ke­mis­ta, kuun­te­lua ja roh­kai­se­mis­ta. Eri­tyi­siä kä­si­tel­tä­viä ai­hei­ta ovat mm. Haa­voit­tu­neen/krii­sis­sä ole­van ih­mi­sen koh­taa­mi­nen, yk­si­näi­syys, ih­mis­suh­tei­siin liit­ty­vät ki­vut ja mah­dol­li­suu­det, kun­ni­oit­ta­va vuo­ro­vai­ku­tus sekä oma­koh­tais­ten mah­dol­li­suuk­sien tun­nis­ta­mi­nen.

Se­mi­naa­rien yh­tey­des­sä on myös mah­dol­lis­ta il­moit­tau­tua mu­kaan käy­tän­nön yh­tey­den an­ta­vaan ja hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti tu­ke­vaan ryh­mään.

Mis­sä se­mi­naa­rin si­säl­töön voi tu­tus­tua?

Lah­den seu­ra­kun­tien si­vuil­ta ja ihan pe­rus­tie­toa nä­kee kun kir­joit­taa ha­ku­kent­tään ”Lä­hel­lä ih­mis­tä”. Sa­moin seu­ra­kun­tien Fa­ce­boo­kis­ta voi tu­tus­tua si­säl­töön tar­kem­min.

Voi­ko osal­lis­tu­ja va­li­ta it­se, mi­hin lu­en­toon osal­lis­tuu, vai mi­ten toi­mi­taan käy­tän­nös­sä?

Il­man muu­ta voi va­li­ta. Mi­kä­li osal­lis­tuu kaik­kiin nel­jään se­mi­naa­riin, voi saa­da to­dis­tuk­sen suo­ri­te­tus­ta kou­lu­tuk­ses­ta. Suu­rin osa osal­lis­tu­jis­ta tul­lee kui­ten­kin eri se­mi­naa­rei­hin enem­män hen­ki­lö­koh­tai­sis­ta syis­tä. Sitä aja­tel­len jo­kai­nen se­mi­naa­ri on oma ko­koi­suu­ten­sa, jo­hon voi il­man muu­ta osal­lis­tua sel­lai­se­naan ja ihan sen mu­kaan, mit­kä ai­heet it­sel­le tun­tu­vat nyt tär­keil­tä. Oli­si myös hy­vin tär­ke­ää, et­tä seu­ra­kun­nat ker­toi­si­vat täs­tä mah­dol­li­suu­des­ta. Var­sin­kin nii­den ih­mis­ten, joi­ta eri­tyi­ses­ti kos­kee yk­si­näi­syy­sai­he, ei eh­kä ole ko­vin help­poa läh­teä liik­keel­le. Sik­si pie­ni­kin roh­kai­su ja läm­min kut­su voi aut­taa.

Mik­si ha­lu­at jär­jes­tää täl­lai­sen kou­lu­tuk­sen?

Mi­nul­la on oi­ke­as­taan use­am­pi tär­ke­äl­tä tun­tu­va mo­tii­vi. En­sim­mäi­nen on se, et­tä tah­don sy­dä­mes­tä­ni ol­la vä­lit­tä­mäs­sä ar­mol­lis­ta sa­no­maa Ju­ma­lan rak­kau­des­ta. Toi­nen on se, et­tä näen pal­jon hä­tää ja yk­si­näi­syyt­tä. Koen, et­tä jo­kai­nen hä­däs­sä ole­va ih­mi­nen on tär­keä ja olen kym­me­nil­lä paik­ka­kun­nil­la näh­nyt, mi­ten seu­ra­kun­nil­la voi ol­la hy­vin tär­keä teh­tä­vä hei­dän tu­ke­mi­ses­saan ja roh­kai­se­mi­ses­saan. Kol­mas on se, et­tä olen pit­kään kou­lut­ta­nut ja va­rus­ta­nut ta­val­li­sia ih­mi­siä, jot­ka tah­to­vat ver­tais­tu­en poh­jal­ta ol­la tu­ke­mas­sa ja aut­ta­mas­sa lä­him­mäi­si­ään. Ai­na, kun joku roh­kais­tuu tai saa avun, se on hy­vin pal­kit­se­vaa.

Mil­lais­ta pa­lau­tet­ta olet ai­em­min pi­de­tyis­tä se­mi­naa­reis­ta saa­nut?

Kun olen pit­kään teh­nyt sa­man­kal­tai­sia se­mi­naa­re­ja, niin eh­kä eni­ten on tul­lut pa­lau­tet­ta liit­ty­en oma­koh­tai­seen avun saa­mi­seen. Jopa yl­lät­tä­vän mo­net il­mai­set kii­tol­li­suut­ta liit­ty­en ar­moon. Vaik­ka sen kris­til­li­sen kir­kon nä­kö­kul­mas­ta voi­si aja­tel­la ole­van ai­ka sel­vä­kin asia, vai­kut­taa sil­tä, et­tä mo­nil­le juu­ri se, kun ar­mo tu­lee oman ih­mi­syy­den ta­sol­le, on hy­vin tär­ke­ää. Näin siis pa­laut­teis­ta pää­tel­len.

Toi­nen roh­kai­se­va pa­lau­te liit­tyy sii­hen, kun on näh­nyt vaik­ka­pa yk­si­näi­syyt­tä tai ma­sen­nus­ta ko­ke­vien ih­mis­ten pääs­seen luon­te­vaan yh­tey­teen. Pää­sä­vy on siis mel­ko kii­tol­li­nen.

Mikä si­nua hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti kieh­too se­mi­naa­ri­sar­jan ai­he­a­lu­eis­sa?

Nos­tan erik­seen esiin tuon yk­si­näi­syys­tee­man. Näi­nä päi­vi­nä vai­kut­taa niin nuo­ril­la kuin van­hem­mil­la ih­mi­sil­lä ole­van pal­jon tiet­tyä ul­ko­puo­li­suu­den ja yk­si­näi­syy­den ko­ke­mus­ta. Mie­les­tä­ni sii­hen liit­tyy seu­ra­kun­nil­la eri­tyi­nen aut­ta­mis­mah­dol­li­suus. Me em­me voi yrit­tää ol­la mi­tään sel­lais­ta mitä em­me ole. Ei esim. pidä yrit­tää ol­la te­ra­peut­ti, lää­kä­ri tai muu asi­an­tun­ti­ja, el­lei oi­ke­as­ti ole sitä. Mut­ta me voim­me ol­la ar­mol­li­sia, in­hi­mil­li­siä ja vä­lit­tä­viä ih­mi­siä toi­sen ih­mi­sen rin­nal­la. Ja usein juu­ri se on­kin ai­van pa­ras­ta apua. Täs­sä koh­din ei vält­tä­mät­tä ole kyse isois­ta jou­kois­ta, mut­ta ajat­te­len, et­tä jo­kai­nen yk­si­näi­syyt­tä ko­ke­va ih­mi­nen, joka voi löy­tää ai­don ko­ke­muk­sen yh­tey­des­tä, on mo­nin ver­roin vai­van­nä­köm­me ar­voi­nen. Se in­nos­taa mi­nua!

Kes­kus­te­lu­nai­heet se­mi­naa­ris­sa vai­kut­ta­vat kiin­nos­ta­vil­ta: suun­ta­vii­vo­ja ter­vei­siin ta­sa­pai­noi­siin ih­mis­suh­tei­siin, kut­su­mus elä­män voi­ma­va­ra­na, paik­ka­ni elä­mäs­sä – mi­ten kut­su­muk­sen­sa voi löy­tää. Nämä ovat esi­merk­ke­jä ko­koon­tu­mis­ten ai­heis­ta. Ovat­ko ny­ky­päi­vän ih­mi­set kiin­nos­tu­nei­ta oman elä­män­sä ”hal­lin­nas­ta” enem­män kuin ai­em­mat su­ku­pol­vet, vai mi­ten koet ti­lan­teen?

Sana `hal­lin­ta´ on eh­kä hie­man vah­va. Näi­nä epä­var­muu­den ai­koi­na mo­nil­le aja­tus sii­tä, et­tä elä­mää voi­si hal­li­ta saat­taa ni­mit­täin tun­tua vai­ke­as­ti ta­voi­tet­ta­val­ta. Sa­mal­la tiet­ty ai­kaan liit­ty­vä epä­var­muus ja ha­ja­nai­suus saa mo­net ih­mi­set kyl­lä et­si­mään vaik­ka pie­ni­ä­kin elä­mään tu­kea an­ta­via mah­dol­li­suuk­sia. Eh­kä sa­man sä­vyi­siä tar­pei­ta on il­men­nyt ai­em­min­kin, mut­ta tä­män ajan hei­jas­ta­ma tiet­ty tur­vat­to­muus saat­taa ol­la ai­na­kin osal­la ih­mi­sis­tä li­sän­nyt sitä. Tä­hän liit­tyy myös sen pe­rim­mäi­sen tur­van et­sin­tää, jon­ka Ju­ma­la voi ih­mi­sel­le an­taa.

Ker­ro hie­man it­ses­tä­si, mil­lai­nen kou­lut­ta­ja olet: kes­kus­te­luun kut­su­va, mo­no­lo­gia ra­kas­ta­va, hu­mo­ris­ti­nen heit­te­li­jä vai jo­tain muu­ta?

Täs­sä­kin jou­dun tur­vau­tu­maan pa­laut­tee­seen. Sen pe­rus­teel­la il­mei­ses­ti olen jos­sain mää­rin kaik­kea mai­nit­tua. It­se li­säi­sin sii­hen, et­tä py­rin ai­na pa­neu­tu­maan mah­dol­li­sim­man huo­lel­la kaik­kiin kä­sit­te­le­mii­ni ai­hei­siin. Jos­kus se saat­taa nä­kyä jopa tiet­ty­nä yli­pe­rus­teel­li­suu­te­na. Sii­tä yk­si haus­ka pa­lau­te tuli vuo­sia sit­ten Jy­väs­ky­läs­sä. Vä­li­a­jan jäl­keen op­pi­laat tu­li­vat ta­kai­sin ja kai­kil­la oli kä­sis­sään rau­ta­lan­gan pät­kät, joi­ta he vään­si­vät. No, nii­den vuo­sien jäl­keen olen pyr­ki­nyt sit­ten li­sää­mään kes­kus­te­lua, yh­teis­tä vuo­ro­vai­ku­tus­ta ja haus­kuut­ta­kin mu­kaan. Ku­kin voi sit­ten ar­vel­la, mi­ten on­nis­tun.

Jos lu­ki­ja nyt vie­lä epä­röi, kan­nat­tai­si­ko läh­teä tä­hän lu­en­to­sar­jaan mu­kaan, mi­ten vas­tai­sit hä­nel­le?

Kun läh­tee avoi­mel­la sy­dä­mel­lä mu­kaan, saat­taa yl­lät­tyä ja op­pia ai­ka pal­jon­kin. El­lei läh­de, ei tie­dä sitä. Jo­kai­nen on sy­dä­mel­li­ses­ti ter­ve­tul­lut!  

Lä­hel­lä ih­mis­tä -sie­lun­hoi­dol­lis­ten kou­lu­tus­se­mi­naa­rien sar­ja Jout­jär­ven kir­kos­sa, os. Il­ma­ri­sen­tie 1, 11.9-6.10. Kysy li­sää: Eli­sa­bet Vä­hä­söy­rin­ki p. 044 7191 440, Su­san­na Bark­way p. 044 7191 305 ja Pet­ri Vä­li­mä­ki, pet­rij­va­li­ma­ki@gmail.com