Kuin­ka an­taa toi­voa lap­sil­le ja nuo­ril­le ym­pä­ris­tö­kas­va­tuk­ses­sa, kun it­sel­le­kin toi­von nä­ke­mi­nen on vai­ke­aa?

Ih­mi­sen ai­heut­ta­ma il­mas­ton­muu­tos on hy­väs­sä vauh­dis­sa, ja pääs­tö­jen li­säk­si ih­mi­set vai­keut­ta­vat maa­pal­lon omaa pa­lau­tu­mis- ja so­peu­tu­mis­ky­kyä ly­hyt­nä­köi­sel­lä tu­ho­a­val­la maan­käy­töl­lä. Ih­mi­sen ai­heut­ta­maan il­mas­ton­muu­tok­seen ih­mis­ten on löy­det­tä­vä rat­kai­sut. 

Jos maa­pal­lon kym­me­nen suu­rin­ta yri­tys­tä te­ki­si­vät ener­gi­a­kään­teen, se voi­si riit­tää pa­him­pien ske­naa­ri­oi­den väis­tä­mi­seen. Kaik­ki rat­kai­sut ovat jo ole­mas­sa. Suo­mes­sa on jo to­del­la te­hok­kai­ta kier­to­ta­lou­den rat­kai­su­ja – nii­den le­vit­tä­mi­nen maa­il­mal­le on se seu­raa­va teh­tä­vä. Ja nii­hin kym­me­neen suu­rim­paan yri­tyk­seen.

Kris­til­li­nen kirk­ko on myös mel­ko laa­jal­le le­vin­nyt glo­baa­li ver­kos­to. Voim­me var­mas­ti teh­dä enem­män kuin ru­koil­la Ju­ma­lal­ta sa­det­ta Itä-Af­rik­kaan. Il­mas­ton­muu­tos li­sää sa­det­ta toi­saal­la, kos­ka me­ris­tä haih­tuu enem­män vet­tä, mut­ta laa­jen­taa kui­via vyö­hyk­kei­tä 30. le­veys­pii­rien ym­pä­ril­lä esi­mer­kik­si Ete­lä-Eu­roop­paan. Voim­me kää­riä hi­hat ja teh­dä töi­tä kier­to­ta­lou­den pe­ri­aat­tei­den ku­ten kes­tä­vän ener­gi­an käyt­töö­not­ta­mi­sek­si. Voim­me aut­taa hei­kom­mas­sa ase­mas­sa ole­via so­peu­tu­maan sii­hen muu­tok­seen, jota em­me voi enää py­säyt­tää.

Ym­pä­ris­tö­kas­va­tus on tär­ke­ää. Em­me tule tyh­jäs­tä, vaan jo­kai­nen meis­tä on ol­lut lap­si ja nuo­ri. Kir­kon ym­pä­ris­tö­au­di­toi­ja­na tie­dän, et­tä mi­nun kir­kos­sa­ni teh­dään ti­mant­tis­ta ym­pä­ris­tö­kas­va­tus­ta. Lap­se­na ja nuo­re­na saa­daan pe­rus­tuk­set luon­to­suh­teel­le, ky­vyl­le ih­me­tel­lä leh­tien vä­re­jä ja ötö­köi­tä sekä ar­vos­taa eläi­miä tun­te­vi­na olen­toi­na. Myös kym­me­nen suu­rim­man yri­tyk­sen joh­ta­jat ovat jos­kus ol­leet lap­sia. Toi­von, et­tä he ovat saa­neet kau­nii­ta, hur­jia, tuok­su­via ja mie­leen­pai­nu­via luon­to­ko­ke­muk­sia ja muis­ta­vat ne, kun ym­mär­tä­vät, et­tä se kaik­ki on muut­tu­mas­sa.

Ti­ta­ni­cil­la­kin oli jä­te­vas­taa­va. Mat­kus­ta­jia piti opet­taa käyt­tä­mään uu­de­nai­kai­sia ve­sik­lo­set­te­ja, jät­tei­tä ei so­pi­nut teh­dä tai hei­tel­lä min­ne sat­tuu. Va­li­tet­ta­vas­ti Ti­ta­ni­cil­le kävi niin huo­nos­ti, et­tä vie­lä 110 vuot­ta myö­hem­min tie­däm­me, kuin­ka ih­mi­sen lii­an kova vauh­ti ja up­po­a­mat­to­muu­den tun­ne vei vää­rän­lai­seen joh­ta­mi­seen ja hei­koim­mas­sa ase­mas­sa ole­vien kuo­le­maan. Ti­ta­ni­cin jä­te­vas­taa­va ei voi­nut asi­al­le mi­tään, vaik­ka oli­si teh­nyt työn­sä kuin­ka hy­vin. Ver­taus­ku­va on ns. jää­tä­vä.

Ai­kui­sil­la ar­vot nä­ky­vät sii­nä, mitä koh­ti he pyr­ki­vät. Se, et­tä em­me tee mi­tään, ei tar­koi­ta, et­tä asi­at py­syi­si­vät ny­kyi­sel­lään. Se, et­tä em­me tee mi­tään, ajaa mei­tä koh­ti jää­vuor­ta.

Kir­joit­ta­ja on Hei­no­lan kirk­ko­val­tuu­tet­tu, nel­jän lap­sen äi­ti ja alu­e­tie­tei­li­jä.