Vuo­den pi­mein ai­ka on mo­nel­le myös vuo­den ras­kain ai­ka. Lon­ke­ron vä­ri­nen il­ma ei kut­su kul­ke­maan ja te­kee mie­li hau­tau­tua pei­ton al­le. 

Mo­net Raa­ma­tun koh­dat pu­hu­vat va­los­ta. Ai­van Raa­ma­tun alus­sa, luo­mis­ker­to­muk­ses­sa Ju­ma­la sa­noo: ”Tul­koon valo! Ja valo tuli.” (1.Moos. 1:3) Valo on osa luo­ma­kun­taa, mut­ta se on myös hen­gel­lis­tä to­del­li­suut­ta.

Raa­ma­tus­sa mei­tä Jee­suk­sen seu­raa­jia ke­ho­te­taan elä­mään va­lon lap­si­na (Ef. 5). Ei niin kuin pi­me­äs­sä sel­lais­ta elä­män­ta­paa vaa­lien, joka ei kes­tä päi­vän va­loa vaan Jee­suk­sen an­ta­man mal­lin mu­kai­ses­ti.

Meil­lä saat­taa ol­la ko­vin kiel­tei­nen kä­si­tys it­ses­täm­me, et­tem­me oi­kein pys­ty em­me­kä ky­ke­ne. Ei mei­tä kui­ten­kaan sel­lai­seen ke­ho­te­ta, mi­hin em­me pys­ty. Kun vain teem­me sen, mi­hin pys­tym­me.

Hy­vät teot ja pa­has­ta pois pyr­ki­mi­nen ei­vät ole pe­las­tuk­sen eh­to vaan seu­raus. Me pe­las­tum­me yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta ja yk­sin Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­man an­si­ois­ta. Jee­suk­sen an­ta­man pe­las­tuk­sen vas­taa­not­ta­mi­nen on al­ku uu­del­le elä­mäl­le, jos­sa Pyhä Hen­ki vai­kut­taa Jee­suk­sen seu­raa­jas­sa ha­lun elää sitä hy­vää elä­mää, jos­ta Jee­sus an­toi esi­ku­van.

Jee­sus sa­noi: "Minä olen maa­il­man valo.” (Joh. 8) Se on ai­ka pal­jon sa­not­tu. Sik­si on syy­tä olet­taa, et­tä Jee­sus tie­si, mis­tä pu­hui. Mitä kat­son? Mi­hin kiin­ni­tän huo­mi­o­ni? Se, mitä kat­son, vah­vis­tuu. Kat­son­ko va­loon vai kaik­keen sii­hen pi­me­ään?

Jee­sus jat­koi: ”Se, joka seu­raa mi­nua ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo." Tä­hän si­säl­tyy kak­si asi­aa: En­sik­si Jee­suk­sen seu­raa­jan teh­tä­vä on kul­kea va­los­sa. Mik­si ku­kaan, joka on koh­dan­nut Jee­suk­sen ha­lu­ai­si­kaan hor­toil­la pi­me­äs­sä?  Toi­sek­si lu­paus sii­tä, et­tä Jee­suk­sen seu­ras­sa meil­lä on ai­na valo, olo­suh­teis­ta tai tun­ne­ti­lois­ta riip­pu­mat­ta. Valo on hen­gel­lis­tä to­del­li­suut­ta, jo­hon mei­tä roh­kais­taan kat­so­maan us­kon sil­min, lap­se­no­mai­ses­ti luot­ta­en.

Jee­suk­sen seu­raa­mi­ses­sa on jo valo si­nän­sä, vaik­kei se ai­na mi­kään ha­lo­gee­ni oli­si­kaan. Pi­mey­teen puh­ke­aa yl­lät­tä­vää iloa, kyl­myy­teen läm­pöä ja toi­vot­to­muu­teen toi­voa.

Kir­joit­ta­ja on Jout­jär­ven seu­ra­kun­nan kap­pa­lai­nen.