"Minä tu­len tän­ne huo­men­na töi­hin! Me pa­ka­taan ruo­ka­kas­se­ja." Näin mi­nul­le ker­toi työ­i­käi­nen mies, jon­ka ta­pa­sin ke­hi­tys­vam­mais­ten kirk­ko­het­kes­sä. Työs­tään ker­to­es­saan yl­peys ja ilo pais­toi hä­nen kas­voil­taan. Saan ol­la sa­maa po­ruk­kaa kuin muut! Mi­nul­la on oma paik­ka seu­ra­kun­nas­sa! Kris­tuk­sen ruu­mis­sa tar­vi­taan kai­ken­lai­sia jä­se­niä ja jo­kai­sel­la on sii­nä oma tär­keä teh­tä­vä.

Koh­taa­mi­nen jäi mie­lee­ni pit­käk­si ai­kaa ja he­rät­ti mo­nia ky­sy­myk­siä. Ovat­ko kir­kon ja seu­ra­kun­nan ovet avoin­na kai­kil­le? Koh­te­lem­me­ko toi­nen toi­si­am­me yh­den­ver­tai­ses­ti? Ovat­ko kir­kon ti­lat es­teet­tö­miä heil­le, jot­ka kul­ke­vat apu­vä­li­nei­den kans­sa tai ei­vät näe tai kuu­le? On­ko kirk­kom­me työ­yh­tei­söis­sä avoi­muut­ta ot­taa po­ruk­kaan myös hei­tä, jot­ka eh­kä tar­vit­se­vat mui­ta enem­män oh­jaus­ta ja tu­kea työn te­ke­mi­seen? Pu­hum­me­ko sel­lais­ta kiel­tä, jota kaik­ki ym­mär­tä­vät?

Kirk­ko­hal­li­tus on jul­kais­sut uu­sil­le luot­ta­mus­hen­ki­löil­le oh­jeen, mi­ten edis­tää saa­vu­tet­ta­vuut­ta ja vam­mais­ten osal­li­suut­ta seu­ra­kun­nas­sa. Sen ot­si­kot kuu­lu­vat näin: "Kirk­ko ja seu­ra­kun­nat kuu­lu­vat kai­kil­le. Yh­den­ver­tai­suus on kir­kon tun­nus­merk­ki. Es­teet­tö­myys ja saa­vu­tet­ta­vuus kun­toon seu­ra­kun­nas­sa. Sel­ko­kie­li käyt­töön seu­ra­kun­nas­sa. Vam­mai­sil­le mah­dol­li­suus pääs­tä töi­hin seu­ra­kun­taan. Tee yh­teis­työ­tä, han­ki tie­to­ja."

Teh­tä­vää on siis pal­jon. Mis­tä oli­si hyvä aloit­taa? Aloi­te­taan sii­tä, mi­hin meis­tä jo­kai­nen voi omal­la toi­min­nal­laan vai­kut­taa. Ope­tel­laan käyt­tä­mään sel­ko­kiel­tä. Kuun­nel­laan tois­ta. An­ne­taan ai­kaa. Pu­hu­taan rau­hal­li­ses­ti ja luon­nol­lis­ta pu­he­kiel­tä. Käy­te­tään ihan ta­val­li­sia sa­no­ja. Ky­sy­tään, jos ei ym­mär­re­tä. Nämä ovat hy­viä oh­jei­ta ihan jo­ka­päi­väi­seen koh­taa­mi­seen ke­nen ta­han­sa kans­sa.

Mart­ti Lut­he­ril­le oli tär­ke­ää se, et­tä jo­kai­nen saa lu­kea it­se Raa­mat­tua omal­la kie­lel­lään. Sel­ko­kie­len ase­man vah­vis­ta­mi­nen nou­see siis suo­raan oman kirk­kom­me pe­rin­nös­tä. Sa­naa pi­tää ju­lis­taa sel­ke­äs­ti ja ym­mär­ret­tä­väs­ti. Tar­vi­taan sel­ko­kiel­tä, jot­ta vai­kea kie­li ei sul­je ih­mi­siä yh­tei­sön ul­ko­puo­lel­le. Poh­jim­mil­taan sel­ko­kie­len edis­tä­mi­ses­sä on kyse ih­mi­soi­keuk­sis­ta ja yh­den­ver­tai­suu­des­ta.

Kir­kos­sa on vii­me vuo­den lo­pul­la jul­kais­tu tuo­re sel­ko­kie­len toi­men­pi­de­oh­jel­ma. Sel­ko­kie­len käyt­tö on laa­jen­tu­nut kir­kon ke­hi­tys­vam­mais­työs­tä myös van­hus­ten, muis­ti­sai­rai­den ja maa­han­muut­ta­jien pa­ris­sa teh­tä­vään työ­hön. Jo­kai­nen kir­kon työn­te­ki­jä, va­paa­eh­toi­nen tai luot­ta­mus­hen­ki­lö voi koh­da­ta ih­mi­sen, jon­ka kans­sa tar­vi­taan sel­ko­kie­len osaa­mis­ta. Täs­sä jo­kai­sel­le haas­te al­ka­nee­seen vuo­teen!

Kir­joit­ta­ja työs­ken­te­lee ke­hi­tys­vam­mais­työn pap­pi­na Kan­ta- ja Päi­jät-Hä­mees­sä.