Nai­nen ha­lu­si, et­tä ot­tai­sin lip­pik­sen pois pääs­tä­ni ja aset­tui­sin hie­man vi­not­tain hä­neen päin. Olim­me Lo­foo­teil­la Rei­neb­rin­ge­nin hui­pul­la hui­keis­sa mai­se­mis­sa, ja hän kai toi­voi, et­tä näyt­täi­sin va­lo­ku­vas­sa edes jo­ten­kin tol­kul­li­sel­ta. Mi­nul­le oli­si käy­nyt mikä vain kuva muis­tok­si. Pää­a­sia, et­tä mai­se­mat nä­kyi­si­vät. Tämä nai­nen oli inf­lu­ens­se­ri, so­met­ta­ja, joka käyt­ti lä­hes koko ai­kan­sa vuo­ren hui­pul­la sel­fie­i­den ot­ta­mi­seen ke­pa­kon avul­la ja il­man. Hän ha­lu­si teh­dä vai­ku­tuk­sen seu­raa­jiin­sa Lo­foot­tien iko­ni­sis­sa mai­se­mis­sa.

Olet­ko kos­kaan miet­ti­nyt, mi­ten pal­jon me län­si­maa­lai­set ih­mi­set käy­täm­me ai­kaam­me ja ra­haam­me sii­hen, kun yri­täm­me teh­dä vai­ku­tuk­sen mui­hin?

Moni os­taa lap­sil­leen ja nuo­ril­leen merk­ki­vaat­tei­ta, et­tä nämä su­lah­tai­si­vat so­pi­vas­ti jouk­koon ja sai­si­vat ver­tai­sil­taan myön­teis­tä huo­mi­o­ta. Työ­e­lä­mäs­sä moni ha­lu­aa it­sel­leen hie­non tit­te­lin, joka näyt­tää hy­väl­tä käyn­ti­kor­tis­sa tai su­ku­juh­lis­sa. Lii­an usein se­mi­naa­reis­sa ja ta­pah­tu­mis­sa käy niin, et­tä lu­en­noit­si­jat pö­nöt­tä­vät la­val­la ja yrit­tä­vät pön­kit­tää omaa ego­aan lu­et­te­le­mal­la, mitä kaik­kea he ovat teh­neet sen si­jaan, et­tä me­ni­si­vät suo­raan päi­vän ai­hee­seen. Asi­an­tun­te­mus tem­paa mu­kaan­sa, ei oma­ke­hu.

Tä­hän ikään men­nes­sä olen huo­man­nut yh­den asi­an: Se te­kee vai­ku­tuk­sen, et­tä vai­kut­taa asi­oi­hin. Ei se, et­tä yrit­tää teh­dä vai­ku­tuk­sen.

Ins­pik­sen nuo­ret Lah­des­sa ei­vät vä­li­tä, on­ko heil­lä lip­pis vi­nos­sa, kun he siis­ti­vät Mat­ka­kes­kuk­sen seu­tua, li­sää­vät viih­tyi­syyt­tä Pik­ku-Ves­kul­la tai aut­ta­vat ikäih­mi­siä ar­ki­sis­sa as­ka­reis­sa. Sa­mal­la nämä nuo­ret saa­vat työ­e­lä­mä­tai­to­ja ja löy­tä­vät suun­taa elä­mäl­leen. Kaik­ki hyö­ty­vät täs­tä konk­reet­ti­ses­ti.

Lah­den seu­ra­kun­nat jär­jes­ti vä­hän ai­kaa sit­ten Kymp­pi­synt­tä­rit kai­kil­le tänä vuon­na 10 vuot­ta täyt­tä­vil­le lap­sil­le. Il­lan ai­ka­na synt­tä­ri­san­ka­rit sai­vat herk­ku­ja, mut­ta myös ko­sol­ti te­ke­mis­tä eri teh­tä­vä­pis­teis­sä. Isos­kou­lu­tuk­ses­sa ole­vat nuo­ret mah­dol­lis­ti­vat tä­män hie­non ko­ke­muk­sen nuo­rem­mil­leen ja sai­vat sa­mal­la ko­ke­mus­ta sii­tä, mi­ten ta­pah­tu­mia jär­jes­te­tään.

Nämä kak­si ovat ir­to­e­si­merk­ke­jä ar­jes­ta, jos­sa kat­se on kään­net­ty omas­ta it­ses­tä mui­hin. Mitä minä voin teh­dä mui­den hy­väk­si? Mi­ten voin ilah­dut­taa mui­ta?

Hol­lan­ti­lai­nen Rut­ger Breg­man he­rät­te­lee lu­ki­joi­taan näi­hin tee­moi­hin uu­sim­mas­sa kir­jas­saan Mo­raa­li­nen kun­ni­an­hi­mo. Hän to­te­aa, et­tä mo­nil­la on kyl­lä ide­a­lis­mia eli ihan­tei­ta, mi­ten asi­oi­den tu­li­si ol­la, mut­ta ei kun­ni­an­hi­moa ja it­se­ku­ria to­teut­taa nii­tä elä­mäs­sään. Hän muis­tut­taa, et­tä asi­oi­den tie­dos­ta­mi­nen ei vie­lä va­li­tet­ta­vas­ti au­ta. Tu­lee myös tart­tua toi­meen ja teh­dä jo­tain.

Mikä on täl­lä het­kel­lä omal­la paik­ka­kun­nal­la­si se asia, jo­hon sinä ha­lu­ai­sit vai­kut­taa? En­tä mikä on se maa­il­man­laa­jui­nen on­gel­ma, jo­hon toi­voi­sit rat­kai­sua? Breg­ma­nin kir­jas­sa on in­nos­ta­via esi­merk­ke­jä sii­tä, mikä kaik­ki on mah­dol­lis­ta, kun ih­mi­set löy­tä­vät toi­sen­sa ja ryh­ty­vät toi­meen yh­des­sä.

Kir­joit­ta­ja on lah­te­lai­nen opin­to-oh­jaa­ja ja ai­nee­no­pet­ta­ja.