Rippikoululla on hyvä imu ja se piti pintansa myös vaikeana koronavuoden kesänä
Eden-elokuvassa itsevarma älykkö Aliisa, repaleisen kodin Jenna sekä ujo, omissa maailmoissaan viihtyvä Panu lähtevät riparille, kukin omista syistään. Riparilla he kapinoivat ja sulautuvat, tutustuvat toisiinsa, pitävät hauskaa sekä pohtivat suhdettaan kristilliseen uskoon.
Ulla Heikkilän ohjaama Eden on ensimmäinen suomalainen elokuva rippikoulusta. On hämmästyttävää, ettei aiheeseen ole tartuttu aiemmin, onhan rippileirejä järjestetty 1930-luvulta lähtien. Niin tehtiin myös koronakesänä 2020, vaikka vielä keväällä leiritoiminnan yllä oli tummia pilviä.
Rippikoulu kuuluu kirkon kasvatuksellisiin kulmakiviin. Sitä voi luonnehtia myös siirtymäriitiksi, askeleeksi kohti aikuisuutta. Vuonna 2019 rippikouluun osallistui lähes 50 000 nuorta, ja määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. Kaikista 15-vuotiaista rippikouluun osallistui 77 ja kirkkoon kuuluvista 92 prosenttia. Lahti oli yksi prosenttiaan kasvattaneista seurakunnista.
Myös aikuisrippikoululaisten määrä kasvoi. Aikuisrippikoulu kuuluu lähivuosien kehittämiskohteisiin, sillä kirkosta eroamisen takia Suomessa on entistä enemmän aikuisia, jotka eivät nuorena osallistuneet rippikouluun. Lahden seurakuntien seuraava aikuisrippikoulu järjestetään lokakuussa Siikaniemen kurssikeskuksessa. Siihen ilmoittautuminen on paraikaa käynnissä.
Kirkkohallitus tutkii riparin käyneiden kokemuksia vuosittain. Otos oli viime vuonna lähes 15 000 nuorta. Tulokset mairittelevat: leiriläiset antoivat kokonaisarvosanaksi 8,8 ja isoset 9,0. Vastauksien perusteella nuoret kokivat yhteyttä, turvallisuutta, pyhyyttä ja iloa. Samalla he löysivät merkityksiä kristinuskon keskeisten sisältöjen ja oman elämänsä välillä. Tärkeiksi muodostuvat kyselyn perusteella myös osallisuuden, kuulluksi tulemisen ja vaikuttamisen kokemukset.
Tämän vuoden tuloksia ei vielä ole saatavilla, joten on aikaista arvioida, kuinka varotoimin järjestetyt rippikoulut, tavallista lyhyemmät leirijaksot ja mahdollisesti muuttuneet ajankohdat ovat vaikuttaneet kokemuksiin. Sukupolvikokemus varmasti sekin.
Eden-elokuvassa on sopivasti karheutta. Se ei ole luonteeltaan tuputtava tai julistava, vaikka kristinopin keskeiset käsitteet ovatkin tuotantoryhmällä selvästi hallussa. Loppuvaiheessa kamera kiertää yötuvassa viipyilevästi kerrossängystä toiseen. Se on elokuvan avainkohtauksia. Nuoret tuovat rippikouluun oman epävarmuutensa ja keskeneräisyytensä. Samoja kysymyksiä voi olla leirin ohjaajilla. Leirin hierarkiassa roolit voivat muuttua, ja syntyy uusia siteitä ja oivalluksia. Ripari voi olla kasvutarina, myös kasvamista pieneksi.