Kel­lo löi jo vii­si, lap­set he­rät­kää - näin­hän jou­lu­lau­lus­sa sa­no­taan. Ny­kyih­mi­sen voi ol­la vai­kea kä­sit­tää, mik­si ih­mees­sä en­ti­sai­kaan piti he­rä­tä niin mah­dot­to­man ai­kai­sin jou­lu­kirk­koon. Ei­kö vä­hän myö­häi­sem­pi ai­ka­tau­lu oli­si sen­tään riit­tä­nyt?

Tä­hän ajan­koh­tai­seen ky­sy­myk­seen osaa vas­ta­ta Jout­jär­ven kirk­ko­her­ra Han­nes Wal­lin. Hän sa­noo, et­tä it­se asi­as­sa kes­ki­a­jal­ta 1600-lu­vul­le saak­ka jou­lu­ju­ma­lan­pal­ve­lus pi­det­tiin kes­kiy­öl­lä jou­lu­aa­ton vaih­tu­es­sa jou­lu­päi­vään. Tämä ajan­koh­ta pe­rus­tuu Raa­ma­tun jou­lu­ker­to­muk­siin.

– Maa­ta­lou­syh­teis­kun­nan ar­ki­to­del­li­suu­den vuok­si 1700-lu­vul­la jou­lu­ju­ma­lan­pal­ve­lus siir­ret­tiin var­hai­seen jou­lu­päi­vän aa­muun. Näin leh­mät saa­tiin lyp­set­tyä ja eläi­met ruo­kit­tua en­nen kel­lo kuu­den kirk­koa. Jou­lu­kirk­ko oli so­si­aa­li­nen vel­vol­li­suus ja kirk­koon läh­ti­vät kaik­ki, jot­ka suin­kin pys­tyi­vät. Ne, ket­kä ei­vät pal­ve­luk­seen osal­lis­tu­neet, saat­toi­vat jou­tua nuh­del­ta­vak­si vuo­sit­tai­sil­la kin­ke­reil­lä, Wal­lin ker­too.

No mik­si sit­ten ny­ky­päi­vä­nä jou­lu­kir­kon ajan­koh­taa on myö­häs­tet­ty – em­me­kö me ny­ky­a­jan ih­mi­set jak­sa tai viit­si enää he­rä­tä jou­lu­kirk­koon?

Wal­lin muis­tut­taa, et­tä ih­mis­ten elä­män­ryt­mi on muut­tu­nut ja vain har­va elää enää eläin­ten ryt­mis­sä.

– Ei ole juu­ri­kaan tar­vet­ta he­rä­tä aa­mu­var­hai­sel­la lyp­sä­mi­seen ja eläin­ten ruok­ki­mi­seen. Elä­mä jou­lu­na on muu­ten­kin muut­tu­nut il­ta­pai­not­tei­sem­mak­si. Ih­mi­set le­pää­vät aa­mui­sin ja jou­lu­na ha­lu­taan elää kii­reet­tö­mäs­ti ja le­vä­ten, hän pe­rus­te­lee.

Jou­lu­yön mes­su on jo pit­kään ol­lut kä­vi­jä­mää­räl­tään sel­ke­äs­ti suo­si­tum­pi kuin aa­mu­mes­su.

– Ai­na­kin meil­lä Jout­jär­vel­lä var­sin­kin nuo­ret tu­le­vat jou­lu­yö­nä kirk­koon. Sil­loin on hyvä mah­dol­li­suus tul­la nä­ke­mään ko­ti­seu­dul­le jou­lun viet­toon tul­lei­ta ys­tä­viä. Jou­lu­yön mes­su on juh­lal­li­nen ja täyn­nä sel­lai­sia tut­tu­ja ele­ment­te­jä, joi­ta vain jou­lu­yön mes­sus­sa saa ko­kea. Kirk­ko on hä­mä­rä - lo­pus­sa ihan pi­meä - vain kynt­ti­löi­den ja tuo­hus­ten valo va­lai­see. Lau­lam­me yh­des­sä Maa on niin kau­nis - ja Jou­lu­yö, juh­la­yö -lau­lut. On hil­jais­ta, on rau­hal­lis­ta, on sy­vää jou­lun tun­nel­maa...tu­tut ja ys­tä­vät lä­hel­lä. En­pä siis ih­met­te­le, mik­si jou­lu­yö­nä kirk­koon tul­laan niin san­koin jou­koin.

Wal­lin sa­noo, et­tä Jout­jär­vel­lä jou­lu­aa­ton il­ta­päi­vä­har­taus on tul­lut jou­lu­na­jan suo­si­tuim­mak­si kirk­ko­ti­lai­suu­dek­si. Se so­pii per­heil­le hy­vin en­nen jou­lun viet­tä­mi­sen al­ka­mis­ta ko­deis­sa. Aat­to­har­tau­des­sa on hyvä het­ki huo­jah­taa ja hen­gäh­tää. 

– Per­he­har­taus jou­lu­aa­ton il­ta­päi­väs­sä ke­rää sa­to­ja ih­mi­siä kirk­koon. Har­taus on juu­ri so­pi­vas­sa koh­taa aat­toa. Har­taus hil­jen­tää ja sen jäl­keen per­hei­den on mu­ka­va siir­tyä jou­lun viet­toon. Per­hei­den toi­vo­mat tu­tut ele­men­tit aat­to­har­tau­des­sa ovat jou­lu­e­van­ke­liu­mi ja En­ke­li tai­vaan -vir­si. Kun ker­ran vuo­des­sa tul­laan jou­lun sa­no­man ää­rel­le kirk­koon, niin ha­lu­taan kuul­la pe­rin­tei­set asi­at. Jou­lus­sa pe­rin­teet kan­ta­vat, ne luo­vat tur­vaa ja py­sy­vyyt­tä. Niil­lä men­nään koh­ti hy­vää jou­lua!