Joka ra­kas­taa ra­haa, ei saa sitä kyl­lin, ei­kä se, joka ra­kas­taa rik­kaut­ta, saa voit­toa tar­peek­seen. Tä­mä­kin on tur­huut­ta. Kun omai­suus kart­tuu, kart­tu­vat sen syö­jät­kin. Mitä iloa sii­tä on omis­ta­jal­leen, pait­si et­tä saa näh­dä sen ku­lu­van? Uu­ras­ta­van uni on ma­kea, söi­pä hän vä­hän tai pal­jon, mut­ta rik­kaal­ta kyl­läi­syys vie unen. (Saarn. 5:9–11)

Raha-sa­nan voi­si vaih­taa me­nes­tyk­seen. Yh­te­nä jat­ku­van maal­lis­tu­mi­sen syy­nä on pi­det­ty ma­te­ri­a­lis­mia, ra­han ja ta­va­ran ide­o­lo­gi­aa. Ky­sees­sä ei ole uu­si asia, sil­lä Raa­ma­tus­sa on sa­doit­tain va­roi­tuk­sia mam­mo­nan vaa­rois­ta. Jee­sus piti rik­kaut­ta suu­re­na es­tee­nä pe­las­tuk­sen kan­nal­ta. Mik­si rik­kaus on niin vaa­ral­lis­ta? Se an­taa ih­mi­sel­le tun­teen, et­tä hän ei tar­vit­se enää mi­tään, ei eten­kään tois­ta ih­mis­tä. Tätä maal­lis­tu­mi­sen tul­kin­taa tu­kee se, et­tä vau­rais­sa mais­sa us­kon­nol­li­suus on hii­pu­nut eni­ten.

Kris­ti­nus­kon pii­ris­sä ma­te­ri­a­lis­min vaa­rat on vain har­voin otet­tu tar­peek­si va­ka­vas­ti. Vaik­ka ai­na on ol­lut nii­tä, jot­ka ovat ha­lun­neet elää vaa­ti­mat­to­mas­ti tai jopa köy­hyy­des­sä, se ei ole kos­ke­nut kirk­ko­ja. Kun kat­se­len Kes­ki-Eu­roo­pan kirk­ko­ja, suh­tau­tu­mi­se­ni on ris­ti­rii­tais­ta. Nii­den suu­ruut­ta on pak­ko ihail­la, mut­ta sa­mal­la kau­his­tuu sitä hin­taa, joka niis­tä on mak­set­tu. Ra­ken­ta­mi­sen mo­tii­vi­na oli ai­na­kin osak­si se, et­tä Ju­ma­lan täy­tyy saa­da ar­von­sa mu­kai­sia asun­to­ja, ikään kuin Ju­ma­lal­le ei kel­pai­si vaa­ti­ma­ton kirk­ko­ra­ken­nus.

Ei sil­ti pidä aja­tel­la, et­tä köy­hä ih­mi­nen on il­man muu­ta mo­raa­li­sem­pi kuin ri­kas. Köy­hyys ei ja­los­ta, sil­lä usein se te­kee ih­mi­sen kat­ke­rak­si ja it­sek­kääk­si. Se on ym­mär­ret­tä­vää, sil­lä hän on voi­nut ko­kea elä­mäs­sään vää­ryyt­tä. Ri­kas puo­les­taan voi ta­ju­ta rik­kau­ten­sa vaa­rat ja elää kii­tol­li­se­na hy­vää elä­mää. Kui­ten­kin rik­kaus voi ol­la kuin muu­ri, jota kris­ti­nus­kon koh­tuul­li­suut­ta ja an­te­li­ai­suut­ta ko­ros­ta­van sa­no­man on vai­kea lä­päis­tä. Vah­va ei tar­vit­se ju­lis­tus­ta ar­mos­ta.

Ma­te­ri­a­lis­mi on se­li­tyk­se­nä puut­teel­li­nen sii­nä kuin muut­kin maal­lis­tu­mi­sen se­li­tyk­set, sil­lä poik­keuk­sia on pal­jon. Yk­si poik­keus on Yh­dys­val­lat, jos­sa us­kon­nol­li­suus on pal­jon ylei­sem­pää kuin mo­nis­sa muis­sa te­ol­lis­tu­neis­sa mais­sa. Yh­dys­val­lois­sa myös niin sa­not­tu me­nes­tys­te­o­lo­gia on ol­lut yleis­tä. Sen mu­kaan ri­kas­tu­mi­nen ker­too Ju­ma­lan suo­si­os­ta. On oi­kein ja luon­nol­lis­ta, et­tä us­ko­vai­nen pyy­tää it­sel­leen vau­raut­ta ja iloit­see, kun on sitä saa­nut. Täl­lais­ta Jee­suk­sen ope­tus ei lain­kaan tue. Kris­ti­nus­kon sa­no­ma on sil­loin pa­has­ti kie­rou­tu­nut.

Yh­tei­nen vau­raus on suu­ri siu­naus, kos­ka sen avul­la on voi­tu edis­tää hy­vin­voin­tia, mut­ta rik­kau­teen liit­tyy kak­si suur­ta on­gel­maa.

Toi­nen liit­tyy yh­teis­kun­taan: suu­ri ta­lou­del­li­nen eri­ar­voi­suus hei­ken­tää psyyk­kis­tä ja so­si­aa­lis­ta hy­vin­voin­tia. Yk­si­lön nä­kö­kul­mas­ta ra­haan ja ta­va­raan kes­kit­ty­mi­nen puo­les­taan hei­ken­tää omaa psyyk­kis­tä ja so­si­aa­lis­ta hy­vin­voin­tia.

Kir­joit­ta­ja on psy­ko­lo­gi­an eme­ri­tusp­ro­fes­so­ri, on­nel­li­suu­den­tut­ki­ja ja tie­to­kir­jai­li­ja.