Suomalainen kulttuuri on pitkälti kristillistä, eikä sitä tarvitse laimentaa
Janne Raevuori
Näinä päivinä ollaan lähestyvän joulun lisäksi pikkuhiljaa vedenjakajalla: summataan mennyttä vuotta ja tähytään kohti tulevaa. Miltä näyttää, millä eväillä jatketaan?
Pontta pohdiskeluille ovat antaneet koulun ja seurakuntien kasvatusyhteistyöstä virinnyt vilkas valtakunnallinen keskustelu sekä marraskuussa julkaistu kirkon nelivuotiskertomus.
Hämeenlinnalaisesta koulukonsertista käynnistynyt ja Händelin Messias-oratorioon laajentunut debatti kävi välillä kipakkana, mutta järki näyttää kuitenkin voittavan. Suomalainen tapakulttuuri on pitkälti kristillistä, samoin monet länsimaisen taiteen merkkiteokset, eikä niitä pidä haalistaa laimeiksi merkinnöiksi menneestä ajasta.
Koulujen ja seurakuntien yhteistoimintaan on luotu hyvät pelisäännöt. Kun niitä noudatetaan, luottamus säilyy ja haaksirikoilta vältytään.
Kirkon nelivuotiskertomus läpivalaisee sitä muutosta, joka on tapahtunut suomalaisten uskonnollisuudessa. Nuorten miesten hengelliseen etsintään on kiinnitetty paljon huomiota. Tätä merkityksellisempää on ehkä kuitenkin saman ikäluokan naisten heikko kiinnittyminen luterilaiseen kirkkoon.
Kirkko ei ole likimainkaan niin jähmeä, millaiseksi se joskus mielletään. Esimerkiksi Hollolan seurakunnassa on lähdetty innovoimaan järjestämällä syksyn aikana signaalihuoneiksi kutsuttuja tilaisuuksia. Signaalihuoneet ovat 8–10 henkilön kesken kasvotusten tehtäviä avoimia ja luottamuksellisia keskusteluja. Idea on lainattu kirkon vuonna 2022 julkaisemasta tulevaisuusselonteosta.
Ajatuksena on, että seurakuntalaisten arkisten kokemusten havainnointi ja tulkitseminen auttaa löytämään paremmin tulevaisuuden vahvoja ja heikkoja signaaleita ja tekemään niiden perusteella parempia päätöksiä.
Lahdessa on puolestaan työskennellyt työryhmä, jonka tehtävänä on ollut kehittää seurakuntatyötä sekä hahmotella hallintomallia, joka tukisi parhaiten seurakunnissa tehtävää työtä tulevina vuosikymmeninä. Työryhmä esittelee raporttinsa näinä päivinä sen tilaajalle eli Lahden yhteiselle kirkkoneuvostolle.
Tulevaisuusorientaatiosta kai kertoo sekin, että Lahden seurakuntien seuraavien vuosien painopisteitä ovat lapsiperheet, nuoret aikuiset sekä kristillisten arvojen näkyminen yhteiskunnassa. Lisäksi Lahteen myönnettiin juuri kirkon ympäristödiplomi.
Osuvan määritelmän mukaan kirkon viestin ytimessä on Kristus, ja vastaanottamisen ytimessä ihminen. Kirkon soisi olevan tulevaisuudessa vakaa, rohkea ja kuunteleva – vastavoima materialismille ja suorituskeskeisyydelle. Toivottavasti se osaa myös viestiä siitä, mitä kaikkea hyvää kirkko tekee ja miksi siihen kannattaa kuulua.
Horisontti on jonkin verran sumuinen, mutta presidentti Mauno Koivistoa lainaten: "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin".