27. tam­mi­kuu­ta vie­tet­tiin Ausch­wit­zin kes­ki­tys- ja tu­ho­a­mis­lei­rin va­paut­ta­mi­sen 80-vuo­tis­päi­vää. Sa­mal­la muis­tet­tiin ho­lo­kaus­tin uh­re­ja.

Ky­sees­sä on eräs hir­mui­sim­mis­ta si­vuis­ta ja ta­pah­tu­ma­ket­juis­ta Eu­roo­pan his­to­ri­as­sa. Osan­sa sii­tä on myös suo­ma­lai­sil­la, olim­me­han sak­sa­lais­ten ase­vel­jiä so­das­sa. Suo­ma­lais­ten osal­li­suut­ta on kä­si­tel­ty hil­jat­tain Klaus Hä­rön oh­jaa­mas­sa suu­re­lo­ku­vas­sa Ei kos­kaan yk­sin.

Sii­nä ku­va­taan juu­ta­lais­ten pa­ko­lais­ten elä­mää Hel­sin­gis­sä toi­sen maa­il­man­so­dan aat­to­na. Suo­men hal­li­tus tai­pui luo­vut­ta­maan heis­tä kah­dek­san nat­si-Sak­sal­le.

Mat­kus­tin syys­lo­mal­la Puo­las­sa ja vie­rai­lin myös Ausch­witz-Bir­ke­naus­sa. Gdans­kis­sa pää­sin tu­tus­tu­maan eri­no­mai­ses­ti ra­ken­net­tuun Toi­sen maa­il­man­so­dan mu­se­oon.

Pääl­le luin He­at­her Mor­ri­sin to­si­ta­pah­tu­miin pe­rus­tu­van ro­maa­nin Ausch­wit­zin ta­tuo­i­ja. Moni suo­ma­lai­nen on sen lu­ke­nut, ja tai­taa se kuu­lua myös ylä­kou­lu­jen lu­ku­dip­lo­miin.

Ei ih­me, et­tä täl­lais­ten ko­ke­muk­sien jäl­keen ih­mis­kun­nan syn­nit ja syyl­li­syy­den poh­din­ta jää­vät aja­tuk­siin pyö­ri­mään. Ne vai­va­si­vat myös Hä­rön ku­vaa­maa suo­men­juu­ta­lais­ta lii­ke­mies­tä Ab­ra­ham Stil­le­riä, vaik­ka hän te­ki­kin kaik­ken­sa aut­taak­seen maan­mie­hi­ään.

Uu­tis­ten seu­raa­mi­nen ei näi­nä päi­vi­nä tuo juu­ri hel­po­tus­ta. Näyt­tää sil­tä, et­tä Eu­roo­pas­sa­kin on siir­ryt­ty pit­käs­tä rau­ha­no­mai­ses­ta jak­sos­ta koh­ti le­vot­to­mam­pia ai­ko­ja.

Sen, mitä täl­lä het­kel­lä ta­pah­tuu, voi näh­dä ana­lo­gi­se­na myös niil­le ke­hi­tys­ku­luil­le, jot­ka joh­ti­vat ai­koi­naan toi­sen maa­il­man­so­dan puh­ke­a­mi­seen.

Au­to­ri­tää­ri­set joh­ta­jat vah­vis­ta­vat ase­mi­aan, kan­sain­vä­li­siä so­pi­muk­sia pol­je­taan, de­mok­raat­ti­sia jär­jes­tel­miä ja mo­nen­kes­ki­syyt­tä hal­vek­si­taan, vas­tak­kai­na­set­te­lui­ta kär­jis­te­tään, va­paa­ta tie­don­vä­li­tys­tä kah­li­taan, ih­mi­soi­keuk­sia lou­ka­taan ja ym­pä­ris­tös­tä­kin viis vei­sa­taan.

Jot­kin toi­mit­ta­jat ovat jo toh­ti­neet ky­syä his­to­ri­oit­si­joil­ta sekä päät­tä­vis­sä ase­mis­sa ole­vil­ta, voi­si­ko kol­mas maa­il­man­so­ta ol­la jo al­ka­nut. Tu­le­vai­suus sen näyt­tää.

Iso­ja aseel­li­sia konf­lik­te­ja on käyn­nis­sä esi­mer­kik­si Uk­rai­nas­sa, Lähi-idäs­sä, My­an­ma­ris­sa sekä eri puo­lil­la Af­rik­kaa. Rau­haa tar­vi­taan täl­lä het­kel­lä ki­pe­äm­min kuin ai­koi­hin.

Rau­ha on ih­mi­sar­voi­sen elä­män pe­ru­se­del­ly­tys. Yh­den ih­mi­sen tai pie­nen kan­sa­kun­nan mah­dol­li­suu­det ra­ken­taa maa­il­man­rau­haa ovat ra­jal­li­set. Sen si­jaan ih­mi­sen mah­dol­li­suu­det ra­ken­taa rau­haa ym­pä­ril­leen ovat suu­ret.

Raa­ma­tun ope­tuk­set ovat kes­tä­neet ai­kaa, ja eh­kä niis­tä löy­tyi­si hy­viä re­sep­te­jä myös tä­hän mels­kei­seen ai­kaan. Jee­suk­sen ope­tuk­sis­ta nou­see mie­leen en­sim­mäi­se­nä rak­kau­den kak­sois­käs­ky: ra­kas­ta Ju­ma­laa yli kai­ken ja lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.

Kun­ni­oi­tam­me­ko toi­si­am­me, pu­hum­me­ko hy­vää, edis­täm­me­kö rau­haa ja yh­den­ver­tai­suut­ta, an­nam­me­ko an­teek­si? Mah­dol­li­suuk­sia ja va­lin­nan paik­ko­ja on pal­jon.