Päätoimittajalta: Ihmiskunnalla on toivoa, ja yhdessä voidaan selvitä myös ilmastokriisistä
Tarvitsenko kaikkea, mitä haluan? Tätä varmaan pohtii moni hyvinvointivaltion kansalainen.
Netti ja kaupat ovat täynnä elektroniikkaa, kosmetiikkaa, viihdepläjäyksiä, harrastusvälineitä, kilpailutettuja lentoreittejä ja niin edelleen. Kaikkea löytyy, mikä vain sattuu kiinnostamaan. Oma kukkaro ja suhteet rahoituslaitoksiin tietysti sanelevat reunaehtonsa.
Ekopaasto, eräs vuodenkiertoon vakiintuneista kirkon kampanjoista, päättyi pääsiäiseen. Ympäristöön, energiaan ja kierrätykseen liittyvät asiat pysyvät kuitenkin sen jälkeenkin ajankohtaisina.
Miten kirkko kantaa omaa vastuutaan ympäristöstä? Pyrkimys kestävään elämäntapaan ja kohtuuteen kuuluvat kristilliseen ajatteluun. Voisiko omien valintojen pohdinnasta ja turhasta luopumisesta syntyä vastavoima kulutuskulttuurille?
Kestävän kehityksen suhdetta kirkon arvoperustaan on mietitty viime vuosikymmeninä kiihtyvään tahtiin. Onpa Suomeen kehittynyt myös jykevää ekoteologista ajattelua. Sen painotuksiin kuuluu ihmisten asettuminen osaksi luontoa ja sen kiertokulkua.
Kirkossa käytetään tavallisesti termiä "luomakunta". Jo Raamatun luomiskertomuksesta on johdettavissa ajatus, jonka mukaan ihmisten tehtävä on viljellä ja varjella.
Luomakunnasta välittäminen on mieluisa ja luonteva tehtävä. Se on kirjoitettu osaksi niin kokonaiskirkon kuin monien paikallisten seurakuntienkin strategioita. Lahden seurakunnissa esimerkiksi "edistetään kestävää kehitystä", "pidetään esillä kristityn vastuuta luomakunnasta" ja "toimitaan ympäristön hyväksi suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti".
Juurevuutta tuo ympäristödiplomi, jonka Lahden seurakuntayhtymä sai ensimmäisen kerran jo vuonna 2001.
Ilmastonmuutos on aiheuttanut valtavasti huolta ja ahdistusta. Kirkon agendalla on myös näiden tunteiden käsittely. Ekoteologiaan kuuluu rohkaiseminen ja kannattelu: ihmiskunnalla on toivoa, ja yhdessä voidaan selvitä myös ilmastokriisistä.
Tunne oman elämän hallinnasta kasvattaa yksilöiden ja sitä kautta yhteiskunnan henkistä kestävyyttä mahdottomalta tuntuvien haasteiden edessä. Yksittäisen ihmisen ei pitäisi syyllistyä globaalien ongelmien takia. Siksi kirkko rohkaisee ihmisiä tekemään itselleen mahdollisia tekoja.
Kirkon tavoitteena on hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä. Kuten niin usein, totuus on juhlapuheita kiharaisempi. Vasta 16 prosentilla Suomen seurakuntatalouksista on voimassa oleva ympäristödiplomi. Kestävä kehitys olisi nostettava yhdeksi kärkihankkeeksi samalla, kun taloudellinen liikkumatila on varsinkin pienissä seurakunnissa käymässä entistä ahtaammaksi.