On tärkeää, ettei pieniäkään ympäristötoimia nimiteltäisi viherpesuksi
Jani Mahkonen
Kestävä elämäntapa on monella tavalla tavoiteltava asia, ei vain ilmastokriisin kannalta. Sekä ihmiset, yritykset että seurakunnat ovat ilmasto- ja ympäristötyönsä kanssa kovin eri vaiheissa. Siksi on tärkeää, ettei pieniäkään toimia vähäteltäisi tai kevein perustein nimiteltäisi viherpesuksi. Jokainen aloittaa jostain. Jatkaminen onkin sitten se vaikeampi asia, sillä tieto lisää tuskaa. Tietoinen huijaaminen on tietenkin eri asia, ja sellaiset paljastuvat kyllä.
On vain positiivista, kun erilaiset toimijat ottavat vastuuta myös ulkoisista vaikutuksistaan.
Esimerkiksi teollisuuslaitoksen toiminta voi saastuttaa Itämerta. Likainen Itämeri haittaa muita elinkeinoja, ihmisiä ja eläimiä, vaikka teollisuuslaitoksen toimintaan se ei vaikuttaisikaan. Tätä yhteiskuntaan ja ympäristöön kohdistuvaa haittaa kutsutaan negatiiviseksi ulkoisvaikutukseksi.
Yritysten ja organisaatioiden ympäristö- ja vastuullisuusohjelmat tekevät toimintaa läpinäkyvämmäksi myös negatiivisten ulkoisvaikutusten osalta – ja pyrkivät vähentämään kielteisiä vaikutuksia. Huomattavaa on, että joitain kielteisiä vaikutuksia saattaa silti jäädä, vaikka ympäristöohjelmaa olisi toteutettu jo vuosikymmeniä. Se ei silti tee ympäristöohjelmaa ja sen ympäristötekoja viherpesuksi.
Kaikilla evankelisluterilaisilla seurakunnilla pitäisi olla ympäristöohjelma – ympäristödiplomi – vuonna 2025. Tällä hetkellä sellainen on vain 13 prosentilla seurakunnista, joten tekemistä vielä riittää.
Ympäristöohjelma ei ole vain ympäristöasioita, vaan se käsittelee kaikkia työaloja, kuten esimerkiksi kansainvälistä diakoniaa, ja toimii myös laatujärjestelmänä. Kun seurakunnalla on ympäristödiplomi, seurakuntalainen tietää, että vähintään minimivaatimukset täyttyvät esimerkiksi metsienhoidossa sekä ruoka- ja jätehuollossa ja että seurakunnalla on esimerkiksi ympäristökasvatussuunnitelma. Suomen evankelisluterilaisella kirkolla on myös hiilineutraaliussuunnitelma ja ilmastoasioiden huomioimisesta saa ympäristödiplomissa mittavasti pisteitä.
Seurakunnat ovat tietenkin itsenäisiä, eivätkä Kirkkohallitus tai piispat voi suoraan käskeä seurakuntia tekemään ympäristöohjelmaa. Väitän, että laatujärjestelmänä ja vastuullisuuden ja yhteistyön edistäjänä se maksaa vaivan ja on osa nykyaikaista organisaatiota.
Kirjoittaja on Heinolan kirkkovaltuutettu, neljän lapsen äiti ja aluetieteilijä.