Kii­ras­tors­tain aa­mu val­ke­nee Hel­sin­gis­sä vil­poi­se­na ja su­mui­se­na. Pil­vet roik­ku­vat ma­ta­lal­la ja ti­paut­te­le­vat har­ki­tun hi­taas­ti pi­sa­roi­taan as­falt­tiin. Yh­den sin­ne, toi­sen tän­ne. Vaik­ka au­rin­ko ei tänä aa­mu­na pais­ta­kaan, an­taa ke­vät jo merk­ke­jä it­ses­tään, osin jopa hu­vit­ta­val­la ta­val­la: lin­nut sir­kut­ta­vat sem­moi­sel­la vo­lyy­mil­la, et­tä luu­li­si sen kal­tai­ses­ta kil­pa­lau­lan­nas­ta jo ää­nen­kin kä­hey­ty­vän.

– Iha­na sää, il­ma on niin täyn­nä hap­pea! hih­kai­see Mart­ta­lii­ton pää­sih­tee­ri, ro­vas­ti Ma­ri­an­ne Heik­ki­lä sa­mal­la kun hen­git­te­lee raik­kaan kas­teis­ta il­maa si­sään­sä. As­te­lem­me Töö­lön ka­duil­la va­lo­ku­vaa­jan pe­räs­sä ku­vaus­pai­kas­ta toi­seen ja Heik­ki­lä kan­taa olal­laan mer­kit­tä­vän suur­ta kas­sia. Niin suur­ta, et­tä sin­ne tun­tuu mah­tu­van puo­li maa­il­maa. Poh­ja­ton kas­si on kui­ten­kin tar­peen, sil­lä päi­vä on kel­lo­tet­tu il­taan saak­ka ko­kouk­sil­la ja muil­la me­noil­la. Kun li­säk­si on vie­lä tämä leh­ti­haas­tat­te­lu, jo­hon kuu­luu va­lo­ku­vaus, pi­tää ol­la val­mis­tau­tu­nut mo­nen­lai­siin ti­lan­tei­siin.

Heik­ki­lä kai­ve­lee kas­sis­taan vaa­te­kap­pa­lei­ta, joi­ta esit­te­lee ku­vaa­jal­le.

– Oli­si­ko tämä hyvä, hän ky­syy ja heit­tää ka­dun­kul­mas­sa pääl­len­sä ke­väi­sen vih­re­än blei­se­rin. Sit­ten hän aset­tuu ka­me­ran eteen, hy­myi­lee luon­te­vas­ti ja kat­soo vä­lil­lä koh­ti, vä­lil­lä hie­man si­vul­le. Koi­ra­nul­koi­lut­ta­ja toi­sen­sa pe­rään py­säh­tyy pis­sat­ta­maan lem­mik­ki­ään juu­ri so­pi­van etäi­syy­den pää­hän ja vil­kui­le­maan ti­lan­net­ta kiin­nos­tu­nee­na.

Huo­maa kyl­lä, et­tä Heik­ki­lä on ol­lut va­lo­ku­vat­ta­va­na en­nen­kin. Lu­kui­set haas­tat­te­lut eri me­di­ois­sa ovat teh­neet hä­nes­tä ”julk­kis­pa­pin”, jon­ka jo­kai­nen koi­ra­nul­koi­lut­ta­ja­kin sel­väs­ti ohi kul­kies­saan tun­nis­taa. Sik­si on­kin yl­lät­tä­vää, kun am­mat­ti­lai­sen ot­tein toi­mi­te­tun ku­vaus­tuo­ki­on jäl­keen Heik­ki­lä to­te­aa, et­tä ko­kee haas­tat­te­lu­het­ken hie­man kiu­sal­li­sek­si.

 – Tun­tuu ou­dol­ta pu­hua it­ses­tä. Pal­jon mie­luum­min pu­hui­sin kai­kis­ta niis­tä asi­ois­ta, jot­ka koen tär­ke­äk­si ja joi­ta ha­lu­an vie­dä eteen­päin, hän sa­noo.

Yh­tei­söön kuu­lu­mi­nen tär­ke­ää

Sy­dä­me­nai­hei­ta Heik­ki­läl­lä kyl­lä riit­tää. Sik­si hän on pää­toi­men­sa ohes­sa mu­ka­na lu­kui­sis­sa niin kir­kol­lis­ten kuin maal­lis­ten­kin sää­ti­öi­den, yri­tys­ten ja jär­jes­tö­jen hal­li­tuk­sis­sa. On­pa tu­tuk­si tul­lut myös mi­nis­te­ri­öi­den kans­sa teh­tä­vä yh­teis­työ sekä myös Hel­sin­gin yh­tei­ses­sä kirk­ko­neu­vos­tos­sa ja -val­tuus­tos­sa toi­mi­mi­nen.

– Kun nuo­rem­pi­kin lap­si muut­ti pois ko­toa seit­se­män vuot­ta sit­ten, va­pau­tui­vat il­lat ja vii­kon­lo­put luot­ta­mus- ja va­paa­eh­tois­hom­mil­le. Ne ovat mi­nul­le ra­kas har­ras­tus, jos­sa saan op­pia koko ajan uut­ta ja teh­dä yh­des­sä muu­tos­ta, Heik­ki­lä iloit­see.

Yh­tei­söön kuu­lu­mi­nen on juu­ri sitä, mitä Heik­ki­lä ra­kas­taa. 

– Ohi­kii­tä­vän on­nel­li­suu­den ja elä­myk­sien ha­vit­te­lun si­jaan elä­mään tuo mer­ki­tys­tä oma yh­tei­sö, paik­ka, jos­sa tu­lee näh­dyk­si, kuul­luk­si ja jos­sa voi vai­kut­taa. Se kan­nat­te­lee ja an­taa voi­maa te­ke­mi­seen.

Heik­ki­län elä­mäs­sä on ol­lut pal­jon ih­mi­siä, jot­ka ovat jol­lain ta­paa jät­tä­neet hä­neen jäl­jen. Men­to­rei­den, opis­ke­lu­a­jan pro­fes­so­rei­den, van­hem­pien ja esi­hen­ki­löi­den li­säk­si yk­si hy­vin mer­kit­tä­vä esi­ku­va on ol­lut iso­äi­ti, joka oli vah­va te­ki­jä­nai­nen, yrit­tä­jä ja ak­tii­vi­nen jär­jes­töih­mi­nen. Iso­äi­ti ei jää­nyt siu­nai­le­maan epä­koh­tia, vaan ryh­tyi sa­nois­ta te­koi­hin, ja iso­äi­din opeis­ta Heik­ki­lä us­koo oman­kin vai­kut­ta­mis­ha­lun kum­pu­a­van. Mum­mo oli tär­keä myös sik­si, et­tä hän toi va­kaut­ta Heik­ki­län ja hä­nen vel­jen­sä elä­mään. Omat van­hem­mat oli­vat yrit­tä­jiä ja bo­hee­me­ja tai­tei­li­ja­sie­lu­ja, joi­den kans­sa ar­ki oli kii­reis­tä ja vaih­te­le­vaa.

– To­tuim­me sii­hen, et­tä mei­dän elä­mäm­me on yrit­tä­jä­su­vun työn­te­on sä­vyt­tä­mää. Mum­mon luo­na ar­ki kui­ten­kin rau­hoit­tui. Hä­nen luok­seen ei men­ty lo­mai­le­maan, vaan siel­lä teh­tiin oma osuus huus­hol­lin yl­lä­pi­dos­ta, ta­sa­puo­li­ses­ti kaik­ki yh­des­sä.

"Ar­ki­nen vai­kut­ta­mi­nen on ra­di­kaa­lia"

Kos­ka Heik­ki­lä on mo­nes­sa mu­ka­na, oli­si suo­ras­taan ou­toa, jos haas­tat­te­lu ei mil­lään muo­toa si­vuut­tai­si hä­nel­le tär­kei­tä tee­mo­ja. Töö­lön­to­ril­la cap­pu­ci­no­ku­pin ää­res­sä esiin nou­see ai­he toi­sen­sa pe­rään, jos­ta Heik­ki­lä pu­hui­si pal­jon mie­luum­min kuin it­ses­tään. Ku­ten nyt esi­mer­kik­si sii­tä, mi­ten kir­kon pi­täi­si hä­nen mie­les­tään ot­taa pal­jon ää­nek­kääm­min kan­taa lap­si­per­he­köy­hyy­teen tai hei­kom­mas­sa ase­mas­sa ole­vien ih­mis­ten vai­keuk­siin. Toi­nen kiin­nos­ta­va ai­he on kir­kon si­säi­nen työn­ja­ko, jota Heik­ki­lä kut­suu suo­ra­nai­sek­si or­ga­ni­saa­ti­o­him­me­lik­si tuo­mi­o­ka­pi­tu­lei­neen, hiip­pa­kun­ti­neen, ro­vas­ti­kun­ti­neen, kirk­ko­hal­li­tuk­si­neen, seu­ra­kun­ta­yh­ty­mi­neen ja kir­kol­lis­ko­kouk­si­neen. Teh­tä­vien jako ei tun­nu avau­tu­van ai­na edes kir­kos­sa työs­ken­te­le­vil­le. Mo­ni­na­pai­nen pää­tök­sen­te­ko joh­taa hä­nen mie­les­tään jos­kus pääl­lek­käi­seen työ­hön ja toi­men­ku­viin pait­si kir­kon si­säl­lä, myös esi­mer­kik­si kris­til­li­sis­sä jär­jes­töis­sä, ku­ten kan­sain­vä­li­sen di­a­ko­ni­an ja lä­he­tys­jär­jes­tö­jen ken­täl­lä.

Heik­ki­lä pu­huu asi­an­tun­te­vas­ti ja nos­taa esil­le tär­kei­tä ai­hei­ta yh­den toi­sen­sa pe­rään. Hän sa­noo, et­tä on ai­na ha­lun­nut vai­kut­taa asi­oi­hin ja he­rä­tel­lä, ra­vis­tel­la, ka­pi­noi­da­kin. Nuo­ruu­den ka­pi­na ra­jo­ja aset­ta­vaa isää koh­taan oli to­sin vie­lä pien­tä ver­rat­tu­na sii­hen, mi­ten hän opis­ke­lu­ai­ka­naan päät­ti kris­til­li­sen yli­op­pi­las­lii­ton Et­si­jät-leh­den vas­taa­va­na pää­toi­mit­ta­ja­na yh­des­sä pää­toi­mit­ta­ja­kol­mi­kon kans­sa tä­räyt­tää kan­teen mus­ta­val­ko­ku­van lau­la­ja­le­gen­da Ki­kas­ta – mies­pa­pin kaf­taa­nis­sa ja li­pe­rit kau­las­sa. Kes­kus­te­lu nais­pap­peu­des­ta ja tasa-ar­vos­ta kir­kos­sa ja ylei­ses­ti koko yh­teis­kun­nas­sa kävi 90-lu­vul­la kuu­ma­na, jo­ten jos täl­lä ve­dol­la ei ol­lut tar­koi­tus ra­vis­tel­la, niin ei sit­ten mil­lään.

– Saim­me roh­ke­as­ta ja kan­taa­ot­ta­vas­ta lin­jas­ta kir­kon tie­don­vä­li­tys­pal­kin­non vuon­na 1995, Heik­ki­lä ker­too yl­pe­ä­nä.

Hän muis­tut­taa, et­tä vai­kut­ta­mi­nen on kan­sa­lais­vel­vol­li­suus, joka kuu­luu kai­kil­le. Ei vain Brys­se­lin päät­tä­jil­le tai muil­le kor­ke­as­sa ase­mas­sa työs­ken­te­le­vil­le po­lii­ti­koil­le. 

 – Ar­ki­nen vai­kut­ta­mi­nen on ra­di­kaa­lia, se on it­se asi­as­sa sitä suu­rin­ta vai­kut­ta­mis­ta. Sil­lä an­taa esi­mer­kin tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le, et­tä pie­nil­lä­kin asi­oil­la on mer­ki­tys­tä. Kun­pa me kaik­ki roh­ke­ni­sim­me ko­rot­taa ään­täm­me niin ra­ken­teel­li­sis­ta, ih­mi­soi­keu­del­li­sis­ta, il­mas­ton ja ym­pä­ris­tön sekä oi­keus­val­ti­o­pe­ri­aat­tei­den vää­ryyk­sis­tä, joi­ta ym­pä­ril­läm­me nä­em­me.

Tar­vo Laak­sos­ta Pink Flo­y­diin

Kiin­nos­tus hen­gel­li­siin asi­oi­hin he­rä­si rip­pi­kou­lui­äs­sä. Kon­ser­va­tii­vi­nen rip­pi­kou­lu­ym­pä­ris­tö Opis­ke­li­ja­lä­he­tyk­si­neen Tam­pe­reel­la oli va­kuut­ta­nut Heik­ki­län sii­tä, et­tä hän ha­lu­si ol­la ”ta­val­li­nen kris­tit­ty”, jon­ka pää­hän ei Raa­ma­tul­la pau­ku­te­ta kel­lo­nai­kaa us­koon­tu­lon ajan­koh­das­ta. Hän oli myös seu­ran­nut äi­tin­sä evan­ke­li­oi­mis­pol­kua va­pai­den suun­tien sekä ka­ris­maat­ti­sen lii­keh­din­nän pa­ris­sa ja koki, et­tä kaik­ki tämä oli it­sel­le var­sin vie­ras­ta. Ri­pa­rin jäl­keen Heik­ki­lä al­koi käy­dä kris­til­li­sil­lä gos­pel-fes­ti­vaa­leil­la ja löy­si siel­tä ys­tä­vä­po­ru­kan, jon­ka avul­la op­pi nä­ke­mään sen, kuin­ka mo­ni­puo­li­nen iden­ti­teet­ti ih­mi­sel­lä voi­kaan ol­la kris­til­lis­ten ar­vo­jen kans­sa.

–  Et­tä sa­mas­sa pa­ke­tis­sa voi to­si­aan kuun­nel­la niin maal­lis­ta kuin hen­gel­lis­tä­kin mu­siik­kia, Tar­vo Laak­soa, Juk­ka Lep­pi­lam­pea, Tuo­ma­ri Nur­mi­o­ta, Jui­ce Les­kis­tä ja Pink Flo­y­dia – ja ol­la sil­ti us­kol­li­nen Ju­ma­lal­le, ker­taa hän nuo­ruu­den op­pe­jaan, lem­pe­äs­ti muis­tel­len.

Sil­ti, vaik­ka hen­gel­li­set asi­at kiin­nos­ti­vat­kin, ei pa­pik­si opis­ke­le­mi­nen ol­lut Heik­ki­läl­le it­ses­tään­sel­vyys, Suun­ni­tel­mis­sa oli opis­kel­la si­sus­tu­sark­ki­teh­dik­si, psy­ko­lo­gik­si tai eko­no­mik­si, mut­ta elä­mä oh­ja­si muu­al­le. Te­o­lo­gi­as­ta Heik­ki­lä ar­ve­li saa­van­sa yleis­si­vis­tä­vän poh­jan, mi­hin ta­han­sa yh­teis­kun­nas­sa sit­ten suun­taa­kaan. Opis­ke­lu­aan hän ra­hoit­ti työs­ken­te­le­mäl­lä Ylel­lä, ja täs­tä Heik­ki­läl­lä on­kin mu­ka­va ta­ri­na ker­rot­ta­va­naan. Hän ni­mit­täin ta­pa­si puo­li­son­sa Is­mo Heik­ki­län (kyl­lä, heil­lä to­del­la on sama syn­ty­mä­su­ku­ni­mi) en­sim­mäi­sen ker­ran Lah­des­sa Äk­sön-mes­suil­la 90-lu­vul­la teh­des­sään oh­jel­maa te­le­vi­si­oon. Heik­ki­län piti haas­ta­tel­la esiin­ty­mään tul­lut­ta maa­il­man­kuu­lua poi­ka­bän­diä New Kids On The Bloc­kia, mut­ta niin vain me­ni­vät Ame­ri­kan nuo­ru­kai­set pe­ruut­ta­maan haas­tat­te­lun vii­me mi­nuu­teil­la. Ti­lal­le oh­jel­maan piti no­pe­as­ti kai­vaa jo­tain muu­ta – ku­ten vaik­ka rap-yh­tye Rap­to­ri.

– Vie­ras­tin koko gen­reä en­kä oli­si mil­lään ha­lun­nut teh­dä koko haas­tat­te­lua. Ane­lin, et­tä äl­kää lait­ta­ko mi­nua tä­hän, hän muis­te­lee.

Oli­si­ko­han koh­ta­lol­la kui­ten­kin ol­lut osuut­ta asi­aan, kos­ka Heik­ki­län sil­mät nau­liu­tui­vat sa­man tien poi­ka­mai­sen hu­mo­ris­ti­seen ja sa­mal­la hy­vä­käy­tök­si­seen ja huo­maa­vai­seen her­ras­mie­heen, tai­tei­li­ja­ni­mel­tään Iz­moon. Haas­tat­te­lun jäl­keen Heik­ki­lä soit­ti Iz­mol­le teh­däk­seen tar­ken­ta­via ky­sy­myk­siä. To­si­a­si­as­sa tar­koi­tus oli vain saa­da tref­fi­kut­su, joka pu­he­lun päät­teek­si ir­to­si­kin.

– En­sim­mäi­sil­le tref­feil­le os­tin hä­nel­le pol­viin yl­tä­vät pos­su­su­kat. Oli pak­ko kek­siä jo­tain, kun en osaa lait­taa ruo­kaa. Ne tai­si­vat teh­dä suu­ren vai­ku­tuk­sen, ker­taa hän nau­ra­en.

Nai­mi­siin men­nes­sään yh­tei­sen su­ku­ni­men osal­ta heil­lä oli sel­keä suun­ni­tel­ma. He ha­lu­si­vat, et­tä vi­ral­li­ses­ti su­ku­ni­mi oli­si Heik­ki­lä-Heik­ki­lä, mut­ta vih­ki­mi­sen teh­nyt Ma­ri­an­nen hyvä ys­tä­vä Jari Jolk­ko­nen, Kuo­pi­on hiip­pa­kun­nan piis­pa, ei ot­ta­nut nuo­ren pa­rin jo­ri­noi­ta to­sis­saan ja yh­tei­sek­si su­ku­ni­mek­si tuli vain yk­sin­ker­tai­ses­ti Heik­ki­lä. Jo­kin ai­ka sit­ten pa­ris­kun­ta to­teut­ti epä­vi­ral­li­ses­ti nuo­ruu­den su­ku­ni­mi­haa­veen­sa.

– Vi­ral­li­ses­ti su­ku­ni­mem­me on edel­leen sama, mut­ta ker­ros­ta­lo­ko­tim­me oves­sa lu­kee nyt ta­sa­puo­li­ses­ti ja vie­ri vie­res­sä mo­lem­pien ni­met Heik­ki­lä – Heik­ki­lä, 30 vuo­den yh­tei­se­lon jäl­keen.  

Aa­mu­päi­vä kur­kot­taa jo il­ta­päi­vän puo­lel­le ja ra­vin­to­la, jos­sa haas­tat­te­lua on teh­ty, on ta­paa­mi­sen ai­ka­na täyt­ty­nyt lou­na­sa­si­ak­kais­ta. Vie­rei­sen pöy­dän lap­si­a­si­a­kas imes­ke­lee ve­si­me­lo­nin pa­las­ta sil­mät kiin­ni, suu­rel­la an­tau­muk­sel­la. Pik­kui­sel­le ruo­ka mais­tuu, mut­ta Heik­ki­lä on pari tun­tia kes­tä­neen haas­tat­te­lun ai­ka­na juo­nut vain kak­si cap­puc­ci­noa.

– Olen il­ta- ja yö­e­lä­jä en­kä syö mie­lel­lä­ni päi­vi­sin. Syön vas­ta myö­hään il­lal­la ko­tiin tul­tu­a­ni, Heik­ki­lä ta­ri­noi sa­mal­la, kun al­kaa ke­räil­lä ta­va­roi­taan ka­saan. Lauk­kuun­sa hän pak­kaa va­lo­ku­vis­sa käy­tet­ty­jen vaat­tei­den pääl­le vie­lä muu­ta­man it­sel­leen tär­ke­än kir­jan, jot­ka hän ha­lu­si haas­tat­te­lun poh­jak­si esi­tel­lä. Sit­ten hän nos­taa suu­ren kas­sin­sa olal­leen, ha­laa läm­pi­mäs­ti ja ka­to­aa ra­vin­to­lan oves­ta vil­poi­saan al­kuil­ta­päi­vään. Pit­kän ja tark­kaan kel­lo­te­tun päi­vän en­sim­mäi­nen ta­paa­mi­nen on ta­pu­tel­tu ja Heik­ki­lä suun­taa kä­vel­len het­ken pääs­tä al­ka­vaan seu­raa­vaan pa­la­ve­riin.

Ma­ri­an­nen kol­me kir­ja­tärp­piä

1 Kan­ta­la, Pir­jo; Vil­ja­nen-Pih­ka­la, An­na-Mai­ja: Vih­reä ru­kous­kir­ja. Kir­ja­pa­ja 2024.
”Nyt pu­hu­taan pal­jon kir­kon il­mas­to­työs­tä ja tämä on hyvä kir­ja sii­hen liit­ty­en. Olen lai­nan­nut saar­nois­sa­ni mm. kir­jaan kir­joit­ta­nei­den An­na-Mai­ja Rait­ti­lan ja Ir­ja As­ko­lan kir­joi­tuk­sia. Kir­ja on täyn­nä mo­der­nia kon­teks­tu­aa­lis­ta te­o­lo­gi­aa, joka tuo tä­män päi­vän kie­lel­lä esil­le luon­to- ja eläin­suh­tee­seen ja luo­ma­kun­nan te­o­lo­gi­aan liit­ty­viä asi­oi­ta, jot­ka ovat seu­raa­val­le su­ku­pol­vel­le to­del­la tär­kei­tä.”

2 Esa Saa­ri­nen: Aja­tuk­sia elä­mäs­tä, rak­kau­des­ta & ajat­te­lun ajat­te­lus­ta. WSOY 2023.
”Saa­ri­nen poh­tii sitä, mi­ten ajat­te­lum­me on lais­kis­tu­nut di­gi­ta­li­saa­ti­on myö­tä; osaam­me­ko enää aja­tel­la asi­oi­den juu­ri­syi­tä? Saa­ri­sen ää­ni on yh­den su­ku­pol­ven ää­ni ja juu­ri sel­lai­nen, jota me kirk­koon tar­vit­si­sim­me.”

3 Joel Haah­te­la: Ma­ri­jan Rak­kaus. Ota­va 2024.
”Täs­sä kir­jas­sa ja koko Haah­te­lan ker­ros­tu­vas­sa, us­kon­nol­li­ses­sa tuo­tan­nos­sa on kie­lel­lis­tä ja ru­nol­lis­ta len­toa ja teks­ti on sy­väl­lis­tä ja no­vel­lis­ti­mais­ta. Rak­kaus ylit­tää ajan ja pai­kan, ih­mi­sen elä­mä kul­kee pi­mey­des­tä koh­ti li­sään­ty­vää va­loa ja mer­ki­tys­tä.”

*Ma­ri­an­ne Heik­ki­lä (s.1968) on hel­sin­ki­läi­nen ro­vas­ti, joka on vuo­des­ta 2010 työs­ken­nel­lyt Mart­ta­lii­ton pää­sih­tee­ri­nä ja toi­min­nan­joh­ta­ja­na. Hän on myös Mar­tat-leh­den pää­toi­mit­ta­ja. Ai­kai­sem­mat työt oli­vat Kir­kon Ul­ko­maa­na­vun ko­ti­maan­työn joh­ta­ja, Kirk­ko­pal­ve­lu­jen vies­tin­tä­pääl­lik­kö ja seu­ra­kun­ta­pas­to­ri Van­taan Ha­ku­ni­lan seu­ra­kun­nas­sa.

*Hän on Pa­ri­suh­de­kes­kus Ka­ta­jan ja Si­ni­nau­ha Oy:n pu­heen­joh­ta­ja, Si­ni­nau­ha­sää­ti­ön, Vä­es­tön­suo­je­lu­sää­ti­ön, val­ti­o­va­rain­mi­nis­te­ri­ön Di­gi­pa­nee­lin, Di­a­ko­nis­sa­lai­tok­sen val­tuus­ton, Lä­hi­Ta­pi­o­lan hen­ki­va­kuu­tu­syh­ti­ön hal­lin­to­neu­vos­ton sekä Au­tis­mi­sää­ti­ön, Jane ja Aa­tos Er­kon sää­ti­ön jä­sen sekä Hel­sin­gin seu­ra­kun­ta­yh­ty­män yh­tei­sen kirk­ko­neu­vos­ton ja val­tuus­ton jä­sen ja Maa- ja met­sä­ta­lous­mi­nis­te­ri­ön MA­NEn (maa­seu­tu­po­li­tii­kan neu­vos­to) jä­sen.

*Tun­ne­taan myös tie­to­kir­jai­li­ja­na, blog­gaa­ja­na, toi­mit­ta­ja­na, lu­en­noit­si­ja­na ja rat­kai­su­kes­kei­se­nä te­ra­peut­ti­na.

*Heik­ki­lä asuu Hel­sin­gis­sä Laut­ta­saa­res­sa yh­des­sä puo­li­son­sa kans­sa. Heil­lä on kak­si jo ai­kuis­ta las­ta.