Ikä­vöit­kö kos­kaan ko­tiin. Ko­tiin, mis­sä ra­kas ih­mi­nen on ot­ta­mas­sa si­nut läm­pi­mäs­ti vas­taan ha­la­ten ja sa­no­en si­nul­le jo­ta­kin miel­tä ilah­dut­ta­vaa ja sy­dä­mel­lis­tä. Ko­tiin, mis­sä voit jät­tää kaik­ki roo­lit etei­seen ja ol­la vain oma it­se­si ja koh­da­ta toi­set sa­ma­nar­voi­si­na il­man tur­hia tit­te­lei­tä tai roo­le­ja.

Ikä­vöit­kö ko­tia, mis­sä on tar­jol­la ra­vit­se­vaa ruo­kaa ja huo­lel­la pu­res­kel­tu­ja aja­tuk­sia, jois­ta kuu­luu aja­tus­ten ja­ka­jan elä­män ki­peys ja ko­ke­mus. Kai­paat­ko ko­tiin, mi­hin voit tul­la, vaik­ka sy­dän ver­ta it­kien ja kai­ken me­net­tä­nee­nä ja sil­ti si­nua kat­so­taan ra­kas­ta­en ja yl­pe­ä­nä: tämä on mi­nun ra­kas tyt­tä­re­ni, tämä on mi­nun ra­kas poi­ka­ni.

Niin mi­nä­kin, kai­paan use­as­ti täl­lai­seen ko­tiin.

Voi­sim­me­ko yh­des­sä ol­la ra­ken­ta­mas­sa laa­jem­min täl­lais­ta ko­tia, yh­tei­söä, mi­hin kel­paa juu­ri sel­lai­nen ih­mi­nen, joka ei oi­kein tie­dä, mi­hin kuu­lui­si. Ih­mi­nen, joka kai­paa sy­väl­lis­tä yh­teyt­tä tois­ten ih­mis­ten kans­sa ja joka ei oi­kein tie­dä mitä ajat­te­li­si Ju­ma­las­ta, Jee­suk­ses­ta pu­hu­mat­ta­kaan, mut­ta oli­si ha­lu­kas miet­ti­mään sitä jon­kun toi­sen kans­sa.

Ta­paan vii­koit­tain kym­me­niä nuo­ria per­hei­tä. Eri­tyi­ses­ti ko­ro­na­ra­joit­tei­den ai­ka­na per­he­ker­ho­jen mer­ki­tys on vah­vis­tu­nut. Yh­tei­söl­li­syys ja ar­jen ja­ka­mi­nen on tul­lut tär­ke­äm­mäk­si sitä mu­kaa kuin muut kon­tak­tit ovat vä­hen­ty­neet. Per­he­ker­hoi­hin oli­si tu­li­joi­ta enem­män, kuin voim­me ra­joit­tei­den vuok­si ot­taa.

Poh­dim­me ker­ran har­tau­den tar­peel­li­suut­ta ker­hois­sa. Har­tau­tem­me ovat ly­hyi­tä hil­jen­ty­mi­siä Ju­ma­lan edes­sä mu­sii­kin kuun­te­lun, ker­ho­ru­kouk­sen ja Raa­ma­tun ker­to­mus­ten tai muun ajan­koh­tai­sen asi­an kaut­ta. Sa­noi­tam­me usein ai­kui­sil­le, et­tei taus­ta­hä­li­nä hait­taa, pie­ni lap­si ei jak­sa ai­na kes­kit­tyä in­ten­sii­vi­ses­ti. Saa ol­la kuin ko­to­naan. Har­tau­det on ko­et­tu tär­keik­si het­kik­si, sie­lul­le te­kee hy­vää tul­la ra­vi­tuk­si ja saa­da le­väh­tää het­ken Ju­ma­lan edes­sä.

Voi­si­ko sun­nun­tain ju­ma­lan­pal­ve­lus­ten rin­nal­le tuo­da ar­jes­ta tu­tut per­he­ker­hot, mi­hin voi­si kii­reet­tö­mäs­ti ja il­man pai­nei­ta ko­koon­tua koko per­heen voi­min niin, et­tä eh­kä työs­sä­käy­vä puo­li­so­kin pää­si­si liit­ty­mään yh­tei­söön, mis­sä voi­si le­väh­tää het­ken. Voi­si tul­la ko­tiin.

Kir­joit­ta­ja on per­he­työ­tä te­ke­vä las­te­noh­jaa­ja Kes­ki-Lah­des­ta seu­ra­kun­nas­ta.