Minun kirkkoni: Paimen näkee ryövärin
heikki j heinola
Luin kuusivuotiaana kirjan Eksynyt lammas monta kertaa. Vieläkin tunnen helpotuksen, kun lammas löytyi ja sylissä kannettiin takaisin kotiin.
Kirja on edelleen hyllyssäni. Se on enemmän kuin lapsuuden muisto. Se on osa kokonaisuutta, miten tunnen Jeesuksen.
Lampaat tunsivat oman paimenensa äänen. Yöksi oli saattanut monta paimenta laumoineen tulla turvalliseen paikkaan. Aamulla paimen kutsui mukaansa omat lampaansa.
Mitä kaikkea sisältyykään siihen, että lammas on oppinut tuntemaan paimenensa ja luottaen tottelee? Oppimisprosessi ja paimenen huolenpito, kärsivällisyys. Saan olla edelleen kuin lammas. Jeesus tuntee itsepäisyyteni, temppuni ja katalimmatkin juoneni. Onneksi.
Äidiltäni sairaus hukkasi hetkeksi lähes kaikki sanat ja vei muistia. Hän murehti, kun ei muistanut enää Isä meidän -rukousta. Katekismus oli vuoteen vieressä pöydällä. “Riittää että tiedät, että se on siinä kirjoitettuna”. Se on jo rukous. Paimen tietää. Tunnet paimenen. Jeesus tuntee sinut.
“Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.” Isompana sitten opin, että se pitkän sauvan koukku oli sitä varten, että paimen voi vetää omille teilleen pyrkivän lampaan takaisin lauman mukaan. Vitsa lohduttaa jälkeenpäin, kun ymmärtää, millainen oman tien vaihtoehto olisi ollut. Tuhlaajapojan tie ei aina kotiin vie. Mutta kun se vie, on Isä vastassa. Paimenpsalmissa (23) paimen on yhtä aikaa Isä ja Jeesus. Johdonmukaista, kun Isä lähetti Jeesuksen tänne maailmaan. Minun kirkkoni!
“Hyvä paimen antaa henkensä lampaidensa edestä” (Joh. 10). Minua lohduttaa se, että niihin luetaan myös ristin ryöväri, jolla ennen yhteistä hetkeä ristillä Jeesuksen kanssa ei ollut aavistustakaan laumaan kuulumisesta. Mutta hän tunnusti ja siitä hetkestä tunsi Jeesuksen ja uskalsi uskoa Häneen. Hän näki Jeesuksen kuoleman ja kuuli kuinka maa huokasi järistyksessä. Selittämättömästi.
On olemassa siis ratkaisevia hetkiä. Ei ole suurempaa kuin se, että voin luottaa siihen, että Jeesus antamalla henkensä kukisti viimeisen viholliseni kuoleman.
Kirjoittaja on Asikkalan rovasti.