Minun kirkkoni: Kysymyksiä piispanvaalista
Jani Mahkonen
Kirkkomme ominaispiirteisiin kuuluu mystiset vaalitoimitukset. Nyt lähestyy taas yksi, sillä piispanvaali on ovella. Minulla ei äänivaltaa ole, kun luovuin omasta äänestäni, jotta saatiin valitsijoiden valintakokous säällisessä ajassa päätökseen. Osallistuvan havainnoitsijan sijaan voin katsella prosessia sivusta. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.
Äänioikeutetut piispanvaalissa ovat kirkkovaltuustojen valitsemia maallikkoja sekä pappeja ja lehtoreita, kumpaakin ryhmää yhtä paljon. Miksi vaali ei ole suora siten, että kaikki seurakuntalaiset saisivat äänestää? Pappisäänien ja maallikkoäänien suhde olisi järjestettävissä matematiikalla suorassakin vaalissa. Ilmeisesti välillisen vaalin käyttöperusteet liittyvät arvioituun äänestysaktiivisuuteen ja aiheutuviin kustannuksiin.
Ennen valintaa haluaisin keskustelua siitä, mitä piispa tekee ja millaisia ominaisuuksia piispan työssä tarvitaan. Tämä vaikuttaa siihen, millä perusteella äänestäminen tapahtuu. Etukäteiset suuntaviivat valintaperusteista olisivat tärkeitä, jotta numeronkirjoitus äänestyslappuun ei perustuisi yleisfiilikseen. Kyse ei ole määräaikaisesta tehtävästä ja tehtäväkenttä on selkeän operatiivinen (vrt. kansanedustajat).
Ihmetystä herättää, miksi piispan kelpoisuusehdoista ei ole säädetty tai päätetty tarkemmin. Lain mukaan piispa johtaa hiippakuntansa hallintoa ja toimintaa sekä valvoo seurakuntia ja pappeja. Voisi luulla, että kelpoisuusehdoista olisi säädetty laissa tai niistä olisi päätetty jotakin: näyttöjä organisaation menestyksekkäästä johtamisesta, säännöllistä johtamisen täydennyskoulutusta jne. Mutta ei, riittää pappi, joka on antanut kirjallisen suostumuksensa ehdokkuudelleen ja jonka takana on 30-henkinen äänioikeutettujen valitsijayhdistys.
Sitä voi myös pohtia, miksi papeilla on puolet äänimäärästä, kun valitaan heidän valvojaansa. Valvotut valitsemassa valvojaansa kuulostaa hieman kummalliselta.
Minulle piispanvaali ja aika monet muutkin kirkolliset vaalit näyttäytyvät erikoisena kombinaationa seurakuntalaisten välillistä demokratiaa, historiallisesti kerrostuneita käytäntöjä ja joitakin oppi-ideologisia perusteita, joiden sisältö on hämärä. Kysymysten vähentämiseksi olisin halukas kääntämään valintaprosessia kohti normaalia julkista virantäyttöä.
Kirjoittaja on kirkkovaltuutettu Kuhmoisista.