Jääkiekosta ja klubikeikasta keskusteleminen on helppoa – entä pyhästä?
Tässä talvikaudella olen käynyt kiintoisia keskusteluita kielestä ja sen luomista merkityksistä. Tarvitsemme suomen kieltä välttämättä, jotta voimme keskustella esimerkiksi urheilusta, musiikista tai elämänkatsomukseen liittyvistä asioista.
Kieli on näissä tilanteissa hyvin erilaista. Siinä missä Pelicansin kohdalla puhutaan kotijoukkueesta ja vastustajasta, taistelusta ja pelitaktiikasta, vierasjoukkueen löylyttämisestä tai tappion karvaasta kalkista, musiikkia koskeva kieli on etupäässä esteettistä.
Sibeliustalossa ja Möysän musaklubilla ei näy vastustajia – ovathan yhtye ja yleisö lähtökohtaisesti samassa veneessä jakamassa yhteistä kokemusta. Konsertti-iltaa kuvaillessa voimme puhua kauniista ja koskettavasta, toisaalta myös svengaavasta, tanssittavasta ja joskus myös raskaan aggressiivisesta musiikista.
Persoonat kiehtovat, niin kiekkokaukaloissa kuin klubikeikoillakin.
Työskennellessäni aiemmin kulttuuritoimittajana muuan toimituksen päällikkö maanitteli kerran kirjoittamaan taidearviota jääkiekko-ottelusta. Häntä huvitti jo etukäteen ajatus raportista, jossa selostettaisiin kaunokirjalliseen tyyliin kiekkotaiteilijan mailainstrumentin hallinnasta tai valmentajan pelikirjatulkinnasta. Lopputulos – yksi voittaa ja toinen häviää – olisi ehkä voitu korvata seikkaperäisellä kuvauksella draaman kaaresta sekä valikoimalla korkealentoisia musiikkitermejä.
Olin tosikko, joten tällainen kirjoitus jäi laatimatta.
Tulosurheilusta ja musiikista keskusteleminen on helppoa. Mielipiteitä riittää joka lähtöön.
Entä sitten puhe kristillisyydestä tai yleisemmin katsomusasioista? Ollaan kinkkisemmässä maastossa. Vaikka hengellinen elämä voi sisältää urheiluun verrattavaa kamppailua, liittyy siinä käytetty kieli pääasiassa pyhän kokemiseen ja kuvailemiseen. Ja sekös pakenee tarkkoja määrittelyitä.
Puhe uskosta, toivosta ja rakkaudesta on vielä kaiketi yleisesti ymmärrettävää, onhan näille sanoille lukuisia tulkintakehyksiä. Kun siirrytään syntiinlankeemukseen, armoon, sovitukseen ja pelastukseen, moni jää kuitenkin ymmälleen.
Kristillinen kieli voi olla sen omaksuneille hyvin ravitsevaa, mutta monelle myös etäännyttävää. Oman kokemusmaailman sanoittaminen voi siksi tuntua vaikealta.
Kirkon tulisikin kääntää kristillinen kieli tähän päivään siten, että se ei vieraannuta tai sulje ulkopuolelle, vaan houkuttelee tutustumaan ja osallistumaan.
Kieli luo todellisuutta, ja kirkon kutsu on voimassa. Siksi on tärkeää käyttää kieltä, joka on hyväksyvää ja ymmärrettävää.