Erkaantujat tutkimuksen kohteena – herätysliikkeen piirissä kasvaminen aiheuttaa pohdintaa elämän eri vaiheissa
Kirkon tutkimustoiminta nostaa esiin mielenkiintoisia ilmiöitä. Syksyllä 2020 julkaistu Kirkon nelivuotiskertomus käynnisti keskustelun nuorten uskonnollisuudesta ja kirkon haasteista juuri aikuistuneiden ikäluokassa.
Uunituoreesta Spiritualiteetti 2000-luvun Suomessa -artikkelikokoelmasta löytyy Eetu Kejosen tapaustutkimus, jossa kartoitetaan muutoksia viidennestä herätysliikkeestä erkaantuneiden uskonnollisuudessa. Kyseessä on suuri joukko kirkon piirissä ja muualla yhteiskunnassa vaikuttavia ihmisiä, ja onpa sitä kuvattu myös Suomen suurimmaksi herätysliikkeeksi.
1900-luvulla kehittyneen viidesläisyyden haaroilla on erilaisia painotuksia, mutta melko yhteisiä piirteitä ovat henkilökohtaisen uskonkokemuksen, opin ja evankelioimisen korostaminen. Monien verkkokalvoilla ovat yhä "Jeesus tulee – oletko valmis"-iskulauseet, joita monistettiin 1970- ja 80-luvuilla muun muassa sähkötolppiin.
Viidesläisten liikkeiden suhde evankelis-luterilaiseen kirkkoon vaihtelee – kannanotoissa on usein pisteliäisyyttä kirkkoa kohtaan, mutta yleensä ne haluavat kuitenkin vaikuttaa sen sisällä.
Kejosen aineistossa erkaantumiselle löydettiin sekä opillisia että henkilökohtaisia syitä. Haastateltavat mainitsivat dogmaattis-moraalisten syiden ja normien epäsopivuuden, ja tästä nousevien epäilysten yhdistymisen omaan elämäntilanteeseen.
Esimerkkinä mainittiin usein seksuaalikäsitykset. Toisin kuin muualla yhteiskunnassa, herätysliikkeiden seksuaalisuutta ja sukupuolirooleja koskevat kannanotot eivät ole viime vuosikymmeninä juuri muuttuneet. Moni erkaantuja mietti, voiko hän sitoutua vanhanaikaisina pitämiinsä käsityksiin.
Erkaantumisen tarvetta nähtiin myös ehdottomasta raamatuntulkinnasta sekä ihmisten jakamisesta uskoviin ja ei-uskoviin.
Aihe on kiehtova, sillä olen havainnut, että myös Lahden seudulla moni identifioi itseään suhteessa herätysliikkeisiin. Esimerkiksi Kirkonseudun henkilöhaastatteluissa teema nousee esiin säännöllisesti. Herätysliikkeen piirissä kasvaminen jättää jäljen, joka aiheuttaa pohdintaa elämän eri vaiheissa.
Kejonen kuvailee tätä prosessiksi, jossa varmasta ja yhteisön ohjaamasta kristillisyydestä siirrytään yksityisempään ja omaehtoisuutta sallivaan katsomukseen, joka "myöntää todellisuuden rosoisuuden ja moninaisuuden". Moni oli löytänyt laveamman hengellisyyden, kuten tuomasmessut, hiljaisuuden liikkeen, herännäisyyden tai yleiskirkollisuuden.
Artikkelia kannattaa pureskella huolellisesti. Ilmiö on todellinen, ja tämän joukon ymmärtämisestä voi löytyä suuntia kirkon tulevaisuudelle.
Spiritualiteetti 2000-luvun Suomessa -artikkelikokoelmaan voi tutustua tästä.