”Mök­ki­mai­se­ma­ni on saa­res­sa Kalk­kis­ten kos­kel­la, jos­sa Päi­jän­ne ja Ky­mi­jo­ki yh­ty­vät, ja siel­lä mö­kin ve­ran­nal­la on pyhä paik­ka­ni. Vie­tim­me puo­li­so­ni kans­sa pal­jon ai­kaa ke­säi­sin mö­kil­lä. Hän puu­ha­si päi­vät ul­ko­as­ka­reis­sa, mut­ta is­tui il­tai­sin pit­kään ve­ran­nal­la ja kat­se­li mai­se­maa. Is­tah­din usein hä­nen seu­raan­sa, jut­te­lim­me ja tein kä­si­töi­tä. Edel­li­nen, van­ha koi­ram­me Har­mi liit­tyi mu­kaam­me. Vuon­na 2013 puo­li­so­ni sai­ras­tui syö­pään ja kuo­li pari vuot­ta myö­hem­min. Nyt is­tun yk­sin tuol­la te­ras­sil­la, mut­ta seu­ra­na on puo­li­vuo­ti­as Kamu-koi­ra. On niin hil­jais­ta, ei kuu­lu juu­ri mi­tään ää­niä. Tu­lee si­säi­nen rau­ha. Te­ras­sil­la mie­leen nou­see pal­jon muis­to­ja, sekä ki­pei­tä et­tä kau­nii­ta muis­to­ja. Usein tu­lee kyy­ne­leet ja puh­dis­ta­va it­ku. Te­ras­si on mi­nul­le pyhä paik­ka, kos­ka siel­lä hil­jen­nyn ja mie­tin rau­has­sa sekä elä­mää et­tä kuo­le­maa. Jos­kus is­tun ja ru­koi­len. Sii­nä on jo­tain sa­maa kuin kir­kos­sa ol­les­sa.”

Satu Sal­me­la, Asik­ka­la