Kun per­hee­seen syn­tyy lap­si, tun­tuu, et­tä hä­nel­le ovat kaik­ki ovet avoin­na ja elä­mä täyn­nä mah­dol­li­suuk­sia. Hä­nes­tä voi tul­la mitä ta­han­sa.

Sa­mal­la hän kui­ten­kin syn­tyy su­ku­pol­vien jat­ku­moon. Hän pe­rii eri­lai­sia su­vun omi­nai­suuk­sia ja kas­vaa osak­si su­vun ta­po­ja ja ta­ri­noi­ta – nii­tä, joi­den mu­kaan ”mei­dän per­hees­sä ei kel­lään ole lu­ku­pää­tä” tai ”mei­dän su­vus­sa on ai­na teh­ty ko­vas­ti töi­tä”. Su­vun ta­ri­noi­den ja omien omi­nai­suuk­sien­sa poh­jal­ta lap­seen koh­dis­tuu eri­lai­sia odo­tuk­sia, sel­lai­si­a­kin, joi­ta hän ei voi ei­kä ha­lua kos­kaan täyt­tää.

Vaik­ka Jee­sus oli Ju­ma­lan poi­ka, ei hän­kään syn­ty­nyt ih­mi­sek­si tyh­ji­öön. Tie­däm­me, et­tä hän syn­tyi osak­si juu­ta­lais­ta per­het­tä, joka tun­nol­li­ses­ti nou­dat­ti juu­ta­lai­sia ta­po­ja. Kynt­ti­län­päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä ta­paam­me­kin Jee­suk­sen per­heen ta­van mu­kaan vie­mäs­sä esi­koi­sen­sa temp­pe­liin py­hi­tet­tä­väk­si Her­ral­le. Sitä sen si­jaan em­me tie­dä, min­kä­lai­sia ta­ri­noi­ta Joo­se­fin per­he ker­toi it­ses­tään; eh­kä­pä jo­tain sel­lais­ta, et­tä ”mei­dän per­hees­sä on ai­na ol­tu puu­sep­piä”.

Jee­sus-lap­seen koh­dis­tu­neet odo­tuk­set oli­vat ai­van omaa luok­kaan­sa. Jo en­nen lap­sen syn­ty­mää oli hä­nes­tä kuul­tu kum­mal­li­sia en­nus­tuk­sia. Osat­tiin jo ar­va­ta, et­tä ihan ta­val­lis­ta puu­sep­pää täs­tä lap­ses­ta ei tule. Vii­mei­set en­nus­tuk­set Jee­suk­sen per­he kuu­li temp­pe­lis­sä käy­des­sään. Van­ha Si­me­on ju­lis­ti, et­tä lap­si on pe­las­tus, valo pa­ka­na­kan­soil­le ja kirk­kaus Is­ra­e­lil­le. Sii­nä sitä oli­kin su­la­tel­ta­vaa vas­ta­syn­ty­neen per­heel­le.

Mut­ta Jee­sus täyt­ti kaik­ki odo­tuk­set, ikä­vät­kin. Hä­nes­tä tuli kom­pas­tus­ki­vi mo­nil­le ja miek­ka Ma­ri­an sy­dä­meen, ku­ten en­nus­tet­tiin. Hä­nes­tä kas­voi esi­ku­va rak­kau­des­sa ja ar­mol­li­suu­des­sa. Mut­ta en­nen kaik­kea hä­nes­tä kas­voi pe­las­tus koko maa­il­mal­le, hän toi toi­von ja va­lon maa­il­man pi­mey­teen.

Ei­kä valo ole him­men­nyt. Se lois­taa yhä meil­le, kau­ka­na ja täy­sin toi­ses­sa ajas­sa elä­vil­le. Yhä se loh­dut­taa ja roh­kai­see läpi pe­lot­ta­vien ai­ko­jen ja elä­män­ti­lan­tei­den. Yhä se muis­tut­taa mei­tä koh­taa­maan toi­sem­me rak­kau­des­sa, ei vi­has­sa. Sen kun­ni­ak­si alt­ta­reil­le syt­tyy kynt­ti­län­päi­vä­nä kuu­si kynt­ti­lää. Sen kun­ni­ak­si mi­nä­kin sy­ty­tän kynt­ti­län.

Kir­joit­ta­ja on Kuh­mois­ten–Pa­das­jo­en kap­pe­li­seu­ra­kun­nan vs. seu­ra­kun­ta­pas­to­ri