Lah­den seu­ra­kun­tien pit­kä­ai­kai­nen kas­va­tus- ja per­he­a­si­oi­den joh­ta­ja Sep­po Ve­sa­la, 66, jää eläk­keel­le jou­lu­kuus­sa. Hä­nen tun­nel­man­sa ovat kak­si­ja­koi­set.

– Mitä lä­hem­mäs elä­ke­ai­ka on tul­lut, sitä vä­hem­män olen pi­tä­nyt sitä min­kään­lai­se­na ta­voit­tee­na. Ihan hy­vin voi­sin jat­kaa vi­ras­sa sen puo­leen, et­tä pää pe­laa ja ide­oi­ta on, mut­ta ha­lu­an an­taa jo ti­laa nuo­rem­mil­le, Ve­sa­la sa­noo.

Hän suun­nit­te­lee jat­ka­van­sa seu­ra­kun­nan va­paa­eh­tois­työs­sä.

– En tie­dä tar­kal­leen mil­lä ta­val­la, mut­ta ha­lu­ai­sin jat­kaa va­paa­eh­toi­se­na sa­mal­la in­nol­la kuin tä­hän­kin as­ti. Neu­vo­ja ja apua mi­nul­ta saa il­man muu­ta jat­kos­sa­kin.

Sep­po Ve­sa­la on teh­nyt koko työ­u­ran­sa kir­kon pal­ve­luk­ses­sa. Se ei per­he­taus­taan pei­la­ten ole ih­me.

– Äi­din suku oli ru­koi­le­vai­sia. Äi­ti oli seu­ra­kun­nan las­te­noh­jaa­ja ja äi­din isä maal­lik­ko­pap­pi. Vel­je­ni on pap­pi ja nel­jä serk­ku­a­ni ovat ol­leet kirk­ko­her­ro­ja. Kir­kol­li­nen ura­ni al­koi 1957 Lah­den van­has­sa puu­kir­kos­sa, kun sain kas­teen. Vii­si vuot­ta myö­hem­min olin mu­ka­na Jout­jär­ven kir­kon pe­rus­ki­ven muu­raus­ti­lai­suu­des­sa, Ve­sa­la las­ket­te­lee.

Poi­ka­se­na Ve­sa­la kävi Möy­säs­sä äi­tin­sä pi­tä­mäs­sä py­hä­kou­lus­sa sekä Lah­den Seu­ra­kun­ta­po­jis­sa.

Maal­li­sia pa­hei­ta vil­kas poi­ka opis­ke­li Ruo­lan vas­ta­val­mis­tu­nees­sa lä­hi­ös­sä. Per­he asui osoit­tees­sa Vii­pu­rin Val­ta­tie 7. 

– Kaik­ki oli uut­ta ja mo­der­nia. Ker­ros­ta­lot ja os­tos­kes­kus pal­ve­lui­neen. Kes­kus­taan ei tar­vin­nut läh­teä ol­len­kaan, kun Ruo­las­sa oli kaik­ki.

Ruo­las­sa asui­vat Kau­ris­mä­et, Nord­ma­nit ja Ter­va­hau­dat. Aki ja Mika Kau­ris­mä­es­tä tuli pal­kit­tu­ja elo­ku­va­oh­jaa­jia. Sep­po Nord­man pe­la­si yli 200 ot­te­lua jal­ka­pal­loa Reip­paas­sa ja Kuu­sy­sis­sä. Mark­ku Ter­va­hau­ta aloit­ti am­bu­lans­sin apu­mie­he­nä ja ete­ni Ter­vey­den ja hy­vin­voin­nin lai­tok­sen pää­joh­ta­jak­si. Ka­ve­reis­ta Ruo­las­sa ei ol­lut pu­laa.

– Lap­sia oli ihan hir­ve­äs­ti.

Ve­sa­lan tu­le­vai­suu­den kan­nal­ta rat­kai­se­va veto oli Möy­sän Uni­o­nin baa­rin vaih­ta­mi­nen Lau­neen seu­ra­kun­ta­nuo­riin. Lau­neel­la Ve­sa­la tu­tus­tui ro­vas­ti Aat­to Ruo­ho­seen, joka oh­ja­si nuo­ru­kai­sen lu­ki­on jäl­keen te­o­lo­gi­an opin­toi­hin ja lu­pa­si vie­lä val­mis­tu­mi­sen jäl­keen työ­pai­kan­kin.

– Uni­o­nin baa­ris­sa har­joit­te­lim­me tu­pa­koin­tia. Ruo­las­sa oli­si ol­lut ko­vem­pi­a­kin ai­nei­ta tar­jol­la, ku­ten tin­ne­riä ja vii­naa. Joil­le­kin ka­ve­reil­le kävi huo­nos­ti. Mi­nua suo­ja­si se, et­tä olin seu­ra­kun­ta­nuo­ris­sa ja kaik­ki ke­sät maal­la.

Ve­sa­la sa­noo, et­tei oi­kein pääs­syt rie­hak­kaa­seen opis­ke­li­ja­e­lä­mään­kään kiin­ni, kun kaik­ki vii­kon­lo­put me­ni­vät Lau­neen seu­ra­kun­ta­nuor­ten ko­koon­tu­mis­sa.

Lau­neen nuo­ri­so­pap­pi­na Ve­sa­la aloit­ti vä­lit­tö­mäs­ti pap­pis­vih­ki­myk­sen­sä jäl­keen ke­säl­lä 1981. Pää­työ­maak­si va­li­koi­tui nuor­ten oh­jaa­mi­nen kai­dal­le po­lul­le Lii­po­lan lä­hi­ös­sä. Lii­po­laan oli muu­tet­tu töi­den pe­räs­sä Kai­nuus­ta ja Sa­vos­ta, ei­kä ih­mis­tai­mien juur­tu­mi­nen kal­li­oi­sel­le mä­el­le käy­nyt on­gel­mit­ta.

– Pal­jon oli yk­sin­huol­ta­jien lap­sia, mo­nel­ta puut­tui isä­hah­mo. Oli mo­nen­lais­ta ki­pui­lua, muun mu­as­sa lii­ma- ja tin­ne­ri­on­gel­maa. 

Nuo­ri­so­pap­pi kävi toi­meen ja sai tu­lok­sia ai­kaan. Suo­men me­nes­ty­neim­piin ur­hei­lu­ma­na­ge­rei­hin lu­keu­tu­va Har­ri Hal­me, joka vart­tui Lii­po­las­sa, kiit­te­lee kir­jas­saan Ma­na­ge­ri – Mi­ten teh­tiin ra­haa, jul­ki­suut­ta ja me­nes­tys­ta­ri­noi­ta ”Vol­vol­la kaa­hail­leen” ja tu­pak­kaa polt­ta­neen nuo­ri­so­pa­pin jä­mäk­kää asen­noi­tu­mis­ta lau­maan­sa koh­taan.

Hal­me lo­pet­ti lu­ki­on kes­ken toi­sel­la luo­kal­la, ja tä­mä­hän ei Ve­sa­lal­le käy­nyt. 

”Pari viik­koa kou­lun lo­pet­ta­mi­sen jäl­keen ovi­kel­lo soi var­hain aa­mul­la Pih­ti­ka­dul­la. Pas­to­ri Sep­po Ve­sa­la sei­soi ovem­me ta­ka­na ja ko­men­si pa­ne­maan vaat­teet pääl­le. Sep­po vei mi­nut töi­hin huol­to­a­se­mal­le ke­vääk­si ja ke­säk­si. Syk­syl­lä olin ta­kai­sin lu­ki­os­sa hän­tä koi­pien vä­lis­sä ja lak­ki kou­ras­sa ky­se­le­mäs­sä ta­kai­sin­pää­syä. Kä­vin lu­ki­on lop­puun.”

– Nuo­ri pi­tää koh­da­ta ja an­sai­ta luot­ta­mus. Sen poh­jal­ta voi al­kaa toi­mia. Nuo­ren kans­sa pi­tää viet­tää ai­kaa, jos tu­lok­sia ha­lu­taan. Moni nuo­ri kai­paa ko­din ul­ko­puo­lis­ta ai­kuis­ta ha­kies­saan ra­jo­jaan ja elä­mäl­leen suun­taa, Ve­sa­la sa­noo.

Hän muis­te­lee Lii­po­lan seu­ra­kun­ta­kes­kuk­sen ol­leen tu­ki­koh­ta par­haim­mil­laan rei­lul­le sa­dal­le nuo­rel­le.

– Toi­min­taa oli vii­te­nä il­ta­na vii­kos­sa. Nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja An­ni Sii­vo­sen kans­sa hom­maa pyö­ri­tet­tiin. Lei­ri­vuo­ro­kau­sia mi­nul­le tuli 50–70 vuo­des­sa. 

Vii­si vuot­ta in­ten­sii­vis­tä nuo­ri­so­työ­tä Lii­po­las­sa riit­ti. Sen jäl­keen Ve­sa­la toi­mi Sal­paus­se­län seu­ra­kun­nan lap­si- ja per­he­työn kap­pa­lai­sen vi­ras­sa, kun­nes aloit­ti yh­ty­män lap­si­työn­joh­ta­ja­na ke­vääl­lä 1991.

– Sain Hä­meen­ka­tu 1:n pap­pi­las­ta oman toi­mis­ton. Olin seu­ra­kun­nan suu­rim­man yk­si­kön joh­ta­ja, 85:n las­te­noh­jaa­jan esi­mies. Sitä tein kym­me­nen vuot­ta, kun­nes sain kut­sun kas­va­tus­työn joh­ta­jak­si. Myö­hem­min, kun per­he­neu­von­ta lii­tet­tiin sa­maan, vir­ka vaih­tui kas­va­tuk­sen ja per­he­a­si­oi­den joh­ta­jak­si.

Joh­ta­jat te­ke­vät ko­via rat­kai­su­ja. Aloit­ta­es­saan kas­va­tus­työn joh­ta­ja­na Ve­sa­la jou­tui si­ne­töi­mään pää­tök­sen Lah­den seu­ra­kun­tien ke­sä­ko­din Män­ty­lin­nan myyn­nis­tä, jos­sa oli toi­mi­nut opis­ke­lu­ai­ka­naan toi­min­na­noh­jaa­ja­na.

– Asuin Män­ty­lin­nas­sa 1970-ja 1980-lu­ku­jen vaih­tees­sa kak­si ke­sää. Paik­ka oli mi­nul­le tär­keä ja lu­kui­sil­le lah­te­lai­sil­le seu­ra­kun­ta­nuo­ril­le. Muun mu­as­sa Jor­ma Kää­ri­äi­nen kuu­lui sii­hen po­ruk­kaan. Muis­tan, kun hän lau­loi il­tai­sin nuo­ti­ol­la El­vis­tä.

Män­ty­lin­nan säi­lyt­tä­mi­sen puo­les­ta ke­rät­tiin ni­mi­lis­taa, mut­ta tur­haan. 

– Upi­lan lei­ri­kes­kus oli val­mis­tu­nut, ja Män­ty­lin­nan pai­kat oli­vat huo­nos­sa kun­nos­sa, Ve­sa­la pe­rus­te­lee myyn­tiä.

Lii­po­lan seu­ra­kun­ta­kes­kuk­sen kans­sa ol­tiin myö­hem­min sa­man­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa, ja nyt myös Upi­lan lei­ri­kes­kuk­ses­ta ol­laan luo­pu­mas­sa. 

– Ra­ken­nuk­siin ei kan­na­ta ra­kas­tua.

Ve­sa­lan pui­nen kas­te­kirk­ko pu­ret­tiin Ris­tin­kir­kon tiel­tä. Sen­kin hän ym­mär­tää, mut­ta ei ole oi­kein tyy­ty­väi­nen ny­kyi­seen­kään kirk­koon. 

– Ris­tin­kirk­ko oli­si pa­rem­pi mo­ni­toi­mi­ti­la­na, sitä olen aja­nut. Sak­sas­sa olen pääs­syt tu­tus­tu­maan van­hoi­hin ka­ted­raa­lei­hin, jois­ta on teh­ty on­nis­tu­nees­ti mo­ni­toi­mi­kirk­ko­ja. Suo­mes­sa kir­kot ovat tur­han vä­häl­lä käy­töl­lä, kun sei­so­vat usein päi­väl­lä tyh­jil­lään.

Vuo­si­tu­han­nen en­sim­mäi­sen vuo­si­kym­me­nen lop­pu­puo­lel­la Ve­sa­la ot­ti kas­va­tus­työn­joh­ta­jan teh­tä­väs­tä vir­ka­va­paa­ta ja len­si Yh­dys­val­toi­hin kir­kon ul­ko­suo­ma­lais­työn pas­to­rik­si.

– Läh­ties­sä en tien­nyt, mitä odot­taa, mut­ta se oli mie­let­tö­män hie­no ko­ke­mus.

Dal­la­sis­sa oli No­ki­an kont­to­rin ja pie­nem­pien suo­ma­lais­ten it-fir­mo­jen myö­tä pal­jon suo­ma­lai­sia lap­si­per­hei­tä. Suo­men kir­kol­la ei ole Yh­dys­val­to­jen yh­dek­sän­nek­si suu­rim­mas­sa kau­pun­gis­sa var­si­nais­ta seu­ra­kun­taa, vaan Ve­sa­lan teh­tä­vä­nä oli ve­tää ju­ma­lan­pal­ve­lu­syh­tei­söä alu­eel­la.

– Vä­keä tuli ja meni. Myös San Die­gos­sa, jos­sa myös oli No­ki­an kont­to­ri sekä van­hem­pia suo­ma­lais­siir­to­lai­sia, pi­din sään­nöl­li­siä ju­ma­lan­pal­ve­luk­sia ja hoi­din toi­mi­tuk­sia, kos­ka van­hat suo­men­kie­li­set seu­ra­kun­nat Ka­li­for­ni­as­sa oli­vat kui­vu­neet ka­saan.

Pas­to­ri oli kir­kon ai­noa työn­te­ki­jä. Hän veti pyhä- ja rip­pi­kou­lu­ja sekä nuor­ten lei­re­jä ja ta­pa­si lau­maan­sa myös golfk­lu­beil­la ja bis­nes­kil­lois­sa. Ju­ma­lan­pal­ve­lus Dal­la­sis­sa toi­mi­tet­tiin ker­ran kuu­kau­des­sa. Dal­la­sin ja San Die­gon ohel­la pas­to­rin re­vii­riä oli­vat Hous­ton ja Den­ver sekä Mek­si­ko.

– Jou­lu­kir­kon pi­din joka vuo­si Me­xi­co Ci­tys­sa suur­lä­het­ti­lään re­si­dens­sis­sä. Vih­ki­mi­siä oli muun mu­as­sa Cancú­nis­sa ja Ix­ta­pas­sa. Se oli ai­ka­mois­ta luk­sus­ta.

Yh­dys­val­to­ja sa­no­taan mah­dol­li­suuk­sien maak­si. Sel­lai­se­na se näyt­täy­tyi Ve­sa­lal­le­kin. To­sin mah­dol­li­suu­det ei­vät ja­kau­du maas­sa lä­hes­kään ta­san.

– Siel­lä vii­meis­tään sil­mä­ni avau­tui­vat ym­mär­tä­mään tasa-ar­von ja su­vait­se­vai­suu­den mer­ki­tyk­sen, hän sa­noo.

– Tek­sa­sis­sa mil­tei kaik­ki käy­vät kir­kos­sa. Kirk­ko­ja on val­ta­vas­ti, iso­ja ja pie­niä. Ka­li­for­ni­as­sa tar­jon­ta oli vie­lä mo­ni­puo­li­sem­paa, muun mu­as­sa sa­teen­kaa­ri­kirk­ko­ja on pal­jon.

Lou­i­si­a­nas­sa mes­su hei­jas­ti alu­een vä­hem­mis­tö­kan­so­jen pe­rin­tei­tä.

– Paha mi­nun on sa­noa, et­tä tuo on vää­rin. Ei ole yh­tä oi­ke­aa ta­paa us­koa.

Ve­sa­la pa­la­si Yh­dys­val­lois­ta Suo­meen 2011, vaik­ka jat­koi­kin työ­tä keik­ka­luon­tei­ses­ti vie­lä vuo­den.

Uran­sa par­haa­na pes­ti­nä Ve­sa­la pi­tää Lau­neen nuo­ri­so­pap­peut­ta.

– Sain ol­la kent­tä­töis­sä ja teh­dä kir­kol­li­sia toi­mi­tuk­sia. Olen kai­van­nut myös Salp­pu­rin lap­si- ja per­he­työ­tä. Kas­va­tus- ja per­he­a­si­oi­den joh­ta­ja­na kos­ke­tuk­se­ni seu­ra­kun­ta­lai­siin vä­he­ni.

Hän on tyy­ty­väi­nen sii­tä, et­tä joh­ta­jan pai­neet ovat nyt jää­neet taak­se.

– Eh­din ol­la 33 vuot­ta joh­to­teh­tä­vis­sä, jos­sa alais­ten mää­rä oli suu­ri. Se hel­pot­taa, et­tä hen­ki­lös­tö­hal­lin­to jää pois. Muu­ten hal­lin­to ja sii­hen liit­ty­vä ke­hit­tä­mi­nen on ol­lut in­to­hi­mo­ni joh­ta­jan työs­sä.

Ve­sa­la sa­noo, et­tä vä­hem­mis­tö­jä koh­taan kir­kot ovat teh­neet ai­ko­jen saa­tos­sa val­ta­vas­ti pa­haa.

– Jo­kai­nen ih­mi­nen on Ju­ma­lan kuva. Em­me voi ehey­tys­hoi­doin pa­kot­taa ih­mis­tä toi­seen muot­tiin. Pi­täi­si tun­nus­taa tie­teel­li­set to­si­a­si­at. Raa­mat­tua on tul­kit­ta­va täs­sä ajas­sa ja käy­tet­tä­vis­sä ole­van tie­don pe­rus­teel­la.

Ve­sa­lan mu­kaan on älyl­li­ses­ti epä­re­hel­lis­tä ot­taa Raa­ma­tun sana kir­jai­mel­li­ses­ti sil­loin, kun ha­lu­taan pe­rus­tel­la, mik­si nai­nen ei kel­paa pa­pik­si tai ho­mous on syn­tiä. 

– Jos Sa­nas­ta ha­lu­taan pi­tää kiin­ni kir­jai­mel­li­ses­ti, niin pi­de­tään sit­ten kiin­ni kai­kes­ta. Ei­hän se niin voi men­nä, et­tä siel­tä va­li­taan pel­käs­tään omaa kä­si­tys­tä tu­ke­via ot­tei­ta. Em­me voi si­vuut­taa tie­det­tä ja sen tuo­mia fak­to­ja. Kir­kon pii­ris­sä löy­tyy ai­na vas­tus­ta­jia sil­le hy­väl­le, mitä tie­de on meil­le tuo­nut ja tuo, tie­de­hän on it­se­ään kor­jaa­vaa. Sii­nä on kir­kol­la pal­jon ki­ri­mis­tä.

Tie­teel­li­set to­si­a­si­at ja Ju­ma­laan us­ko­mi­nen ovat Ve­sa­lan mu­kaan so­vi­tet­ta­vis­sa yh­teen.

– Pal­jon jää us­kon va­raan. Kaik­kea em­me tie­dä.

Omas­sa elä­mäs­sään Ve­sa­la sa­noo käy­neen­sä läpi hen­gel­li­sen evo­luu­ti­on.

– Olin nuo­ruu­des­sa­ni ai­ka tiuk­ka, mut­ta nyt koen Ju­ma­lan kaik­ki­al­la: hil­jai­suu­des­sa, koh­taa­mi­ses­sa, luon­nos­sa, me­di­taa­ti­os­sa. Ju­ma­la ei puhu pel­käs­tään Sa­nan kaut­ta. Suo­mes­sa­kin meil­lä voi­si ol­la Sa­nan kir­kon rin­nal­la ko­ke­muk­sen kirk­ko, jos­ta hy­vä­nä esi­merk­ki­nä on kir­kon var­hais­kas­va­tuk­sen pii­ris­sä ke­hi­tel­ty vii­den ais­tin pe­da­go­giik­kaan poh­jau­tu­va har­taus.

– Us­ko on ai­na ol­lut sama, mut­ta muo­to, kuin­ka ym­mär­rän Ju­ma­lan, on muut­tu­nut. Mi­nua pi­de­tään var­maan li­be­raa­li­na, mut­ta on mi­nus­sa kon­ser­va­tii­vi­nen­kin puo­li. Asi­as­ta riip­puu. Kai­kis­ta van­hois­ta dog­meis­ta ei kui­ten­kaan kan­na­ta pi­tää kiin­ni. Maa­il­ma muut­tuu ja dog­mien pi­tää muut­tua maa­il­man mu­ka­na. Ju­ma­lan ar­mo ja rak­kaus kes­tää.

Nuo­ri­so­vä­ki­val­ta ja jen­giy­ty­mi­nen on pu­hut­ta­nut vii­me ai­koi­na me­di­as­sa. Kuin­ka en­ti­nen nuo­ri­so­kas­vat­ta­ja nä­kee asi­an? 

– Jen­ge­jä ja jen­gi­tap­pe­lu­ja on ol­lut en­nen­kin, mut­ta ko­vem­mat huu­meet ja ryös­töt ovat tul­leet uu­te­na mu­kaan. Nä­kö­a­lat­to­muus ajaa nuo­ria huu­me­ri­kol­li­suu­teen. Kun ei näh­dä tu­le­vai­suut­ta, ha­e­taan pi­ka­voit­to­ja. Teh­dään sel­lais­ta, mis­tä saa­daan vä­lit­tö­mäs­ti ra­haa.

Ve­sa­la pa­nos­tai­si maa­han­muut­ta­jien ko­tout­ta­mi­seen ny­kyis­tä enem­män.

– Po­ruk­kaa tuli vuon­na 2015 pal­jon, ja kaik­ki ei­vät ole löy­tä­neet paik­kaan­sa yh­teis­kun­nas­sam­me.

Hän ko­ros­taa hen­ki­lö­koh­tai­sen koh­taa­mi­sen mer­ki­tys­tä ko­tout­ta­mi­ses­sa­kin, mut­ta muis­tut­taa, et­tei ih­mi­nen voi toi­sen koh­ta­loon mää­rään­sä enem­pää vai­kut­taa.

– Hoi­dan puo­li­so­ni kans­sa Kärk­jär­ven mö­kil­lä kas­vi­maa­ta ja ra­ken­nam­me met­sä­puu­tar­haa. Kyl­väm­me sie­me­nen ja is­tu­tam­me tai­men hy­vään maa­han oi­ke­ak­si ar­vi­oi­tuun ai­kaan, mut­ta em­me voi vai­kut­taa säi­hin tai pö­lyt­tä­jien mää­rään. Puu­tar­hu­ri ja nuo­ri­so­kas­vat­ta­ja te­kee par­haan­sa, mut­ta lop­pu­tu­los on sil­ti enem­män tai vä­hem­män Her­ran hal­lus­sa.