Tämä on niin kut­sut­tu story tell -ar­tik­ke­li. Par­haan lu­ku­ko­ke­muk­sen saat käyt­tä­mäl­lä kan­net­ta­vaa tai pöy­tä­tie­to­ko­net­ta.

Lah­den kes­kus­tas­sa Ris­tin­kir­kol­la on elo­kui­nen per­jan­tai. Ju­tun te­ko­het­kel­lä syk­sy an­taa vie­lä odot­taa it­se­ään, sil­lä il­ma on au­rin­koi­nen.

Kir­kon si­vuo­vel­le kur­vaa pi­to­pal­ve­lun pa­ket­ti­au­to ja pian kak­si työn­te­ki­jää kan­taa läm­pö­laa­ti­koi­ta ala­ker­taan. Siel­lä sun­tio Mari An­ti­la ke­räi­lee vä­rik­käät lii­nat pöy­dil­tä, jot­ta ti­lan voi kat­taa muis­to­ti­lai­suut­ta var­ten.

– Mis­sä on kah­vi­pan­nut, kuu­luu keit­ti­ös­tä ja An­ti­la kii­reh­tii näyt­tä­mään.

Kel­lo 11.15 ylä­ker­ran kirk­ko­sa­lis­sa kant­to­ri Kim­mo Puu­ne­nä har­joit­te­lee uruil­la ja pen­kis­sä is­tu­va kes­ki-ikäi­nen, eng­lan­tia pu­hu­va pa­ris­kun­ta seu­raa ute­li­aas­ti.

499 ja 30. Mari An­ti­la aset­te­lee vir­sien nu­me­roi­ta sei­näl­le ja tuo ison Kris­tus­kynt­ti­län sa­lin etuo­saan.

Mies pen­kis­tä seu­raa An­ti­laa sa­kas­tiin.

– Tämä hol­lan­ti­lai­nen ker­toi soit­ta­neen­sa näi­tä ur­ku­ja vuon­na 2016 Lah­den ur­ku­vii­koil­la, ja hän näyt­ti sii­tä ku­van­kin. Kun uruil­le ei ol­lut va­raus­ta, an­noin hä­nel­le lu­van soit­taa. Hän ker­toi, et­tä vai­mon­sa kans­sa he käy­vät Suo­mes­sa joka vuo­si ja vii­py­vät kuu­kau­den. Huo­men­na he jat­ka­vat Ina­riin.

Ris­tin­kirk­ko on avoin­na joka päi­vä kel­lo 10–15, mut­ta moni ky­syy lu­paa as­tua kirk­ko­sa­liin.

– Jos­kus se on kes­kus­te­lu­na­vaus. Tä­hän työ­hön kuu­luu eri­lai­sia koh­taa­mi­sia.

Jani Mahkonen

Sun­ti­on teh­tä­viin kuu­luu val­mis­tel­la kirk­ko­ti­la en­nen ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta tai toi­mi­tuk­sia. Se on An­ti­lan mie­les­tä hä­nen työs­sään pa­ras­ta.

– On iha­naa, kun on mes­su­ja, ti­lai­suuk­sia ja har­tauk­sia. Ha­lu­an, et­tä ih­mi­set voi­vat tun­tea py­hän kos­ke­tuk­sen ja rau­hal­li­sen tun­nel­man kirk­ko­ti­las­sa. Ris­ti ja kynt­ti­lät vies­ti­vät us­kos­ta.

Kel­lo 12 sa­kas­tin sei­näl­lä ole­vat näy­töt vä­lit­tä­vät eri­puo­lil­la ole­vien vi­de­o­ka­me­roi­den ku­vaa. An­ti­la huo­maa, et­tä etuo­vel­le saa­puu ruu­mi­sau­to. Hän läh­tee vas­taan.

Lah­den hau­taus­pal­ve­lun Joni Alan­der on avan­nut mus­tan Mer­sun ta­ka­luu­kun ja ker­too huo­man­neen­sa vie­rei­sel­lä puis­ton­pen­kil­lä kol­me hen­ki­löä pii­kit­tä­mäs­sä huu­mei­ta.

– Pyy­sin hei­tä siir­ty­mään, kun koh­ta al­kaa hau­ta­jai­set, hän to­te­aa.

Kun ar­kun ve­tää ulos, sen ala­puo­lel­le avau­tu­vat kär­ryt, joil­la siir­tä­mi­nen on­nis­tuu.

– On­ko pai­na­va? An­ti­la ky­syy.

Ar­kun si­vus­sa on Kar­ja­lan vä­rit. An­ti­la ja Alan­der nos­ta­vat ar­kun yh­des­sä alt­ta­rin edes­sä odot­ta­val­le ko­rok­keel­le, ka­ta­fal­kil­le. Sit­ten var­mis­te­taan vie­lä, et­tä pap­pi mah­tuu hy­vin ar­kun pää­hän sei­so­maan.

– Mari on mal­lie­si­merk­ki avu­li­aas­ta sun­ti­os­ta, Alan­der ke­huu.

Tuh­kaus­ten yleis­tyt­tyä kuk­ka­lait­tei­ta näh­dään yhä har­vem­min. Niin tä­nään­kin. Joni Alan­der tuo penk­kiin odot­ta­maan kah­det ku­kat.

Suu­rin osa Lah­den alu­een hau­taan siu­naa­mi­sis­ta teh­dään Le­von kol­mes­sa kap­pe­lis­sa, ja siel­lä on töis­sä ai­na sa­mat hen­ki­löt. Alan­der on huo­man­nut, et­tä kir­kois­sa pi­det­tä­vis­sä työn­te­ki­jöi­tä kier­rä­te­tään.

Mari An­ti­la on vaih­ta­nut yl­leen juh­la­vam­mat mus­ta­val­koi­set vaat­teet.

Ih­mi­set odot­ta­vat seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jäl­tä käy­tän­nöl­lis­tä lä­him­mäi­syyt­tä. Ja kyl­lä meil­tä odo­te­taan toi­voa ja hen­gel­li­syyt­tä, sitä et­tä vä­li­täm­me evan­ke­liu­mia sa­noin ja te­oin.

Kel­lo 12.25. Päi­vi Pöy­hö­nen on Jout­jär­ven seu­ra­kun­nan kap­pa­lai­nen ja tä­nään hän toi­mit­taa siu­nauk­sen Kes­ki-Lah­den seu­ra­kun­nan kir­kos­sa. Sa­kas­tis­sa sun­tio An­ti­la vas­tai­lee Pöy­hö­sen käy­tän­nön ky­sy­myk­siin: Mis­sä pap­pi is­tuu täs­sä kir­kos­sa? Kun läh­dem­me saat­ta­maan ark­kua au­tol­le, kul­jen­ko edel­lä vai pe­räs­sä?

– Sun­ti­oil­la on hil­jais­ta tie­toa ja tai­toa. He tie­tä­vät par­hai­ten, mis­tä mi­kä­kin löy­tyy, Päi­vi Pöy­hö­nen tii­vis­tää.

Vi­de­o­ka­me­rat ker­to­vat en­sim­mäis­ten hau­ta­jais­vie­rai­den saa­pu­neen. Sa­kas­tis­sa An­ti­la et­sii Pöy­hö­sel­le tas­ku­mi­kin ja muis­tut­taa, et­tä sen vii­ve on pit­kä. Pöy­hö­nen ve­nyt­te­lee. Hau­ta­jais­vie­rai­ta saa­puu li­sää ja pas­to­ri käy ter­veh­ti­mäs­sä hei­tä.

– En enää aras­te­le pap­pe­ja tai piis­po­ja, ku­ten työ­u­ran alus­sa, An­ti­la to­te­aa.

An­ti­la pu­jah­taa sa­kas­tin yh­tey­des­sä ole­vaan al­ba­kaap­piin, jos­sa roik­kuu pit­kä rivi pap­pien toi­mi­tuk­sis­sa käyt­tä­miä val­koi­sia tu­ni­koi­ta. Hän ojen­taa Pöy­hö­sel­le so­pi­van al­ban.

Joni Alan­der nä­kyy ole­van kir­kon ta­ka­o­sas­sa, ei­kä An­ti­lan tar­vit­se men­nä var­mis­ta­maan, et­tei ul­ko­puo­li­sia tule kirk­ko­sa­liin kes­ken siu­naus­ti­lai­suu­den.

Pöy­hö­nen on pu­ke­nut yl­leen al­ban ja sto­lan, mik­ro­fo­ni­kin on pai­kal­laan.

Kel­lo 12.55. Mari An­ti­la pai­naa nap­pia ja siu­naus­kel­lot al­ka­vat soi­da. Omai­set siir­ty­vät etei­ses­tä kirk­ko­sa­liin.

Pap­pi tie­tää, et­tä kan­ta­jis­sa voi ol­la yk­si nai­nen.

– Se on tänä päi­vä­nä to­del­la ok, hän sa­noo ja to­te­aa it­se­kin ker­ran kan­ta­neen­sa ark­kua vir­ka­teh­tä­vis­sä.

Pap­pi ja sun­tio val­mis­tau­tu­vat siir­ty­mään kirk­ko­sa­lin etuo­saan joh­dat­ta­val­le si­vuo­vel­le.

Kel­lo12.59. An­ti­la avaa si­vuo­ven ja Pöy­hö­nen as­tuu kirk­ko­sa­liin. An­ti­la var­mis­taa, et­tei ovi mene luk­koon, jot­ta Pöy­hö­nen pää­see oves­ta ai­ka­naan ta­kai­sin sa­kas­tiin.

”Hy­vää il­ta­päi­vää tän­ne Ris­tin­kirk­koon”, kai­ut­ti­mis­ta kuu­luu. An­ti­la on tyy­ty­väi­nen ää­nen­voi­mak­kuu­teen; mik­ki pe­laa ja se on oi­ke­al­la kor­keu­del­la.

24 vuot­ta sun­ti­o­na työs­ken­nel­leel­le An­ti­lal­le kuo­le­mas­ta on työn myö­tä tul­lut ta­va­no­mai­sem­paa. Su­run koh­taa­mi­seen tot­tuu.

Omai­sil­le het­ket ovat ai­nut­ker­tai­sia.  

Muis­to­ti­lai­suuk­sis­sa omai­set odot­ta­vat sun­ti­ol­ta sel­ke­ää tun­net­ta, et­tä asi­at ovat jär­jes­tyk­ses­sä ja hom­ma hoi­tuu.

– Sii­nä vai­hees­sa moni pus­kee jär­jes­tet­tä­vien asi­oi­den läpi. Su­ru­työ tu­lee usein vas­ta myö­hem­min.

Osal­lis­tu­es­saan lä­hei­sen hau­ta­jai­siin, roo­li on toi­nen. Sil­loin An­ti­la an­taa omien tun­tei­den tul­la, ei­kä hän tark­kai­le, on­ko sun­tio muis­ta­nut lait­taa kynt­ti­lät tai mi­ten pap­pi suo­riu­tuu.

Ker­ran hän oli lä­hei­sen vuo­teen vie­rel­lä pois­nuk­ku­mis­ta edel­tä­vä­nä päi­vä­nä. Se oli eri­koi­nen tun­ne, pyhä het­ki. Kuin ver­ho tä­män ja tuon­puo­lei­sen vä­lil­lä oli­si ohen­tu­nut.

An­ti­lal­le kris­til­li­siä hau­ta­jai­sia sä­vyt­tää­kin toi­vo.

– Us­kon Jee­suk­sen ylös­nou­se­muk­sen vuok­si tai­vaa­seen ja olem­me me­nos­sa sitä koh­ti. Meil­lä on jäl­leen­nä­ke­mi­sen toi­vo.

Jani Mahkonen

"Jo­kai­nen kuo­lee ja jo­kai­sen tu­lee kuol­la. Jos­kus ajat­te­len omaa kuo­le­maa­ni; ha­lu­an­ko ar­kun vai tuh­kauk­sen? Näi­tä oli­si hyvä miet­tiä en­nal­ta."

Kel­lo 13.25 kirk­ko­sa­lis­sa lau­le­taan Maa on niin kau­nis.

Hau­ta­jais­kult­tuu­ri on muut­tu­nut. Osa omai­sis­ta ei ole kos­kaan ol­lut hau­ta­jai­sis­sa, ja sen vuok­si seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jät opas­ta­vat, mitä niis­sä ta­pah­tuu.

Ke­säl­lä An­ti­la kuu­li Kir­kon­pal­ve­li­joi­den kou­lu­tus­päi­väs­sä, et­tä ny­ky­ään hau­taus­pal­ve­lu­y­rit­tä­jäl­tä saa­te­taan ky­syä, on­ko omai­nen pak­ko siu­na­ta. Tä­män kuu­le­mi­nen oli An­ti­lal­le häm­men­tä­vää.

– Hau­ta­jai­set ovat mah­dol­li­suus jää­hy­väi­sil­le.

Kel­lo 13.45 kirk­ko­sa­lis­sa Päi­vi Pöy­hö­nen kut­suu kan­ta­jat eteen. An­ti­la on valp­paa­na siir­ty­nyt myös nos­ta­maan hiek­ka-as­ti­an si­vuun. Sa­mal­la hän vil­kai­see, et­tä on­han Joni Alan­der avan­nut oven.

Kan­ta­jat tart­tu­vat kah­voi­hin ja ark­ku nou­see. Pa­pin as­tu­es­sa hi­taas­ti edel­lä, ar­kun kan­ta­jat seu­raa­vat pe­räs­sä ja vii­mei­se­nä hau­ta­jais­saat­to. An­ti­la lait­taa sa­kas­tis­sa saat­to­kel­lot soi­maan.

Ul­ko­na ark­ku nos­te­taan ruu­mi­sau­toon ja hau­ta­jais­vie­raat ke­rään­ty­vät vie­lä au­ton ym­pä­ril­le. Sa­kas­tin näy­töl­tä huo­maa, et­tä hau­ta­jais­vie­rai­den taak­se tup­sah­taa pari tu­ris­tia orans­seis­sa ta­keis­saan.

Sa­kas­tis­sa An­ti­la aut­taa Pöy­hös­tä rii­su­maan al­ban ja sto­lan. Sit­ten pas­to­ri siir­tyy omais­ten kans­sa ala­ker­taan muis­to­ti­lai­suu­teen.

An­ti­lal­ta ka­ta­fal­kin siir­to on­nis­tuu yk­sin am­mat­ti­lai­sen nik­seil­lä. Kos­ka Al­var Aal­lon suun­nit­te­le­mas­sa Ris­tin­kir­kos­sa ei juu­ri löy­dy säi­ly­tys­ti­lo­ja, An­ti­la nos­taa ka­ta­fal­kin no­jaa­maan sei­nää vas­ten sa­kas­tin vie­rei­seen au­laan.

Sun­tio ke­rää kuk­kien sup­pi­lot pen­keis­tä, ot­taa vir­ret pois sei­näl­tä, mer­kit­see ti­las­toi­hin siu­naus­ti­lai­suu­teen osal­lis­tu­jat ja lu­kee säh­kö­pos­tit. En­nen ko­tiin läh­tö­ään hän käy vie­lä ala­ker­ras­sa an­ta­mas­sa pois­läh­tö­oh­jeet pi­to­pal­ve­lul­le.

Jani Mahkonen

Mari An­ti­las­ta tuli sun­tio sat­tu­mal­ta. Hän oli juu­ri val­mis­tu­nut fy­si­o­te­ra­peu­tik­si, kun Tam­pe­reel­la si­jait­se­va ko­ti­seu­ra­kun­ta et­si sun­ti­o­ta leh­ti-il­moi­tuk­sel­la. Ak­tii­vi­seu­ra­kun­ta­lai­se­na hän ajat­te­li, et­tä työ voi­si ol­la kiin­nos­ta­vaa. Sit­tem­min hän on suo­rit­ta­nut sun­ti­on opin­not op­pi­so­pi­muk­sel­la.

Mari An­ti­laa seu­ra­tes­sa mie­leen nou­see Raa­ma­tus­sa ku­vat­tu lah­ja, vie­raan­vai­suus: ”Pi­tä­kää py­hien tar­peet omi­nan­ne; har­ras­ta­kaa vie­raan­va­rai­suut­ta” (Room 12:13).

Joil­le­kin se on eri­tyi­nen kut­su­mus.

Teks­ti: Mari Tu­ru­nen, ku­vat: Jani Mah­ko­nen