Olen täl­lai­nen vä­hän hömp­pä kar­ja­lai­seuk­ko, pro­jek­ti­pääl­lik­kö­nä Lah­den kau­pun­gil­la työs­ken­te­le­vä Tii­na Kul­ma­lah­ti, 49, sa­noo.

Kar­ja­lai­sen iloi­nen, eloi­sa ja tou­hu­kas Kul­ma­lah­ti on, mut­ta hömp­pä ja euk­ko. Ai­na­kin hän osaa las­kea leik­kiä it­ses­tään.

Kar­ja­lai­suus on iso­van­hem­pien pe­rua. Ei­no ja Kat­ri Kul­ma­lah­ti jou­tui­vat läh­te­mään Kar­ja­las­ta ko­tien­sa jää­tyä so­tien jäl­keen Neu­vos­to­lii­ton puo­lel­le.

– Uk­ki oli läh­töi­sin Mant­sin­saa­res­ta Laa­to­kal­ta ja mum­mi man­te­reen puo­lel­ta. He tu­li­vat Sa­voon, ja kuu­si las­ta syn­tyi Ter­vos­sa. Äi­ti­ni muut­ti mui­den si­sa­rus­ten­sa ta­voin myö­hem­min Lah­teen, uk­ki ja mum­mi tu­li­vat Lah­teen vii­mei­si­nä, Kul­ma­lah­ti ker­too.

Lap­suu­des­saan Kul­ma­lah­ti viet­ti pal­jon ai­kaa iso­van­hem­pien­sa ho­teis­sa Ka­sak­ka­mä­es­sä.

– Uk­ki kävi lä­hes joka päi­vä to­ril­la mo­pol­la os­ta­mas­sa tuo­ret­ta ka­laa. Mark­ki­na­päi­vi­nä saa­toin pääs­tä ukin mu­ka­na to­ril­le.

Mark­ki­nois­ta on jää­nyt läm­pi­miä muis­to­ja.

– Bus­sil­la men­tiin. To­ril­la ihas­te­lin van­han ajan mark­ki­na­pal­lo­ja. Muis­tan, et­tä kau­pan­käyn­ti oli ak­tii­vis­ta. Oli pal­jon ih­mi­siä, tun­nel­maa ja tuok­su­ja. Ar­po­ja myy­tiin. Mo­nen­moi­set pal­kin­not oli ase­tel­tu au­ton ko­ne­pel­lil­le, ja au­to­kin oli pal­kin­to­na. Vii­pu­rin­rin­ke­lin haen mark­ki­na­päi­vä­nä to­ril­ta edel­leen. Tun­nen, et­tä niin kuu­luu teh­dä, ja sii­tä tu­lee hyvä mie­li.

Jou­lu­kuus­sa Kul­ma­lah­ti työs­ken­te­lee sa­mai­sel­la to­ril­la juon­ta­es­saan Lah­den jou­lu­ky­lää. En­sim­mäi­sen ker­ran hän juon­si ta­pah­tu­maa seit­se­män vuot­ta sit­ten.

– Opis­ke­lin sil­loin mat­kai­lu­a­laa Sal­pauk­ses­sa. Jo­kai­sen opis­ke­li­jan piti teh­dä juon­to jou­lu­ky­läs­sä ka­ve­rin kans­sa. Juon­to­päi­vän aa­mu­na sai vies­tin, et­tä ka­ve­ri on sai­ras­tu­nut, ei­kä il­ta­päi­väl­le­kään ole juon­ta­jia. Olin va­rau­tu­nut omal­la tont­tu­pu­vul­la ja tein, mi­ten olin op­pi­nut te­ke­mään.

Lop­pu­päi­väs­tä kau­pun­gin ta­pah­tu­ma­pääl­lik­kö In­ke­ri Määt­tä tuli to­ril­le tar­kas­ta­maan, pi­ti­kö opis­ke­li­jas­ta päi­vän ai­ka­na saa­tu poik­keuk­sel­li­sen myön­tei­nen pa­lau­te paik­kan­sa.

– "Ink­ku" sa­noi, et­tä nyt on to­ril­la oi­kea juon­ta­ja. Hän myös ky­syi, oli­sin­ko kiin­nos­tu­nut teh­tä­väs­tä jat­kos­sa. Sen jäl­keen olen juon­ta­nut kaik­ki jou­lu­ky­lät pait­si 2020, kun ky­lää ei ko­ro­na­pan­de­mi­an ta­kia jär­jes­tet­ty.

Jos uk­ki eläi­si, hän oli­si var­mas­ti mie­lis­sään tyt­tä­ren­tyt­tä­ren pes­tis­tä.

– Sik­si­kin tuo­ta on niin iha­na teh­dä, kun tori ja to­rin seu­tu on mi­nul­le niin tär­keä. En kos­kaan unoh­da mark­ki­na­päi­viä ukin kans­sa.

Kul­ma­lah­den syn­ty­mää edel­si val­ta­va tra­ge­dia, kun per­heen esi­koi­nen kuo­li vain muu­ta­man vii­kon ikäi­se­nä rat­ti­juo­pon yli­a­ja­ma­na.

– Se var­jos­ti jol­lain ta­val­la ai­van kaik­kea. Van­hem­pa­ni ero­si­vat, kun oli vuo­den van­ha. Olen suu­rel­ta osin iso­van­hem­pie­ni kas­vat­ta­ma, vaik­ka äi­din kans­sa asuin­kin.

Iso­van­hem­mat le­pää­vät Le­vol­la.

– Ke­säi­sin saa­tan is­tua hau­dal­la pit­kään. Ker­toi­len puo­li­ää­neen kuu­lu­mi­sia, mi­ten elä­mä me­nee. Meil­lä or­to­dok­seil­la edes­men­neet kul­ke­vat mat­kas­sa. Käyn myös iso­vel­je­ni hau­dal­la Le­vol­la, vaik­ka en kos­kaan saa­nut tun­tea hän­tä.

Isän­sä ja kak­si ve­li­puol­taan Kul­ma­lah­ti on op­pi­nut tun­te­maan ai­kui­si­äl­lä.

– Kum­mi­lap­sia mi­nul­la on mo­lem­pien vel­jien puo­lel­ta. Sis­ko­puo­len kans­sa, joka on mi­nua 12 vuot­ta nuo­rem­pi, olen ol­lut koko ajan te­ke­mi­sis­sä.

Tiina Kulmalahden työpaikka sijaitse Lahden kaupungintalossa. Kuva: Jani Mahkonen

Jani Mahkonen

Kul­ma­lah­ti pe­rus­ti per­heen ja työs­ken­te­li pit­kään sih­tee­ri­nä ja as­sis­tent­ti­na muo­vi­te­ol­li­suu­den vien­ti­kau­pas­sa Nas­to­las­sa. Sit­ten tuli äk­ki­py­säh­dys.

– Olin ruo­ka­kau­pas­sa, kun kaik­ki voi­mat ka­to­si­vat kro­pas­ta. Ruo­ka­ko­ri ti­pah­ti lat­ti­al­le, ja jou­duin pa­ko­kau­huun, mi­ten pää­sen tääl­tä pois. Sii­tä on 15 vuot­ta. Olin pit­kään sai­raus­lo­mal­la, ja meni use­am­pi vuo­si en­nen kuin toi­vuin täy­sin. Kä­vin jul­ki­sel­la puo­lel­la te­ra­pi­as­sa jut­te­le­mas­sa sai­raan­hoi­ta­jan kans­sa kol­mi­sen vuot­ta. Mie­len­ter­veys­puo­lel­ta sain mie­let­tö­män hy­vän avun.

Lää­kä­rin nä­ke­mys oli, et­tä Kul­ma­lah­ti oli lii­an kilt­ti, pani kai­ken it­sen­sä edel­le.

– Kuor­maa oli ker­ty­nyt lap­suu­des­ta as­ti. Olin kas­va­nut pär­jää­mi­sen, suo­rit­ta­mi­sen ja sel­viy­ty­mi­sen mal­liin, jos­sa apua ei pyy­det­ty. Uu­vuin ja ma­sen­nuin, kun en ym­mär­tä­nyt ha­kea apua.

Kul­ma­lah­ti kär­si myös so­si­aa­li­ses­ta ah­dis­tuk­ses­ta.

– Ny­ky­ään sa­no­taan fear of mis­sing out, et­tä jäät jos­ta­kin pait­si, jos et osal­lis­tu kaik­keen mah­dol­li­seen. Olin kai­kes­sa mu­ka­na, ha­lu­sin ol­la. Olin mu­ka­na sel­lai­ses­sa­kin, mikä vei enem­män vir­taa kuin toi.

Vas­tuun­tun­toi­suus saat­toi ol­la yk­si sai­ras­tu­mi­sen syis­tä, mut­ta ter­veh­ty­mi­ses­sä­kin sii­tä oli apua.

– Muu­tos pa­rem­paan käyn­nis­tyi, kun ta­ju­sin, et­tä mi­nun pi­tää ot­taa muu­tok­sen oh­jat. Ei elä­mäs­tä­ni pa­rem­paa ku­kaan puo­les­ta­ni tee. Opet­te­lin sa­no­maan ei ja ot­ta­maan ii­sim­min. Aloin kes­kit­tyä asi­oi­hin, jois­ta saan vir­taa.

Ii­sim­min ot­ta­mi­nen tar­koit­taa esi­mer­kik­si omaa ai­kaa. Sii­hen kuu­lu­vat kä­si­työt, ää­ni­kir­jat ja ul­koi­lu.

– Ää­ni­kir­jo­ja kuun­te­len lenk­keil­les­sä ja kä­si­töi­tä teh­des­sä. Timo Sand­ber­gin kir­jois­ta pi­dän ko­vas­ti. Me­nos­sa on Kos­ton­kier­re. Kuun­te­len myös ro­mant­tis­ta hömp­pää, ku­ten Nora Ro­bert­sia. Neu­lon, virk­kaan ja as­kar­te­len. Vil­läh­teen Ko­ril­la on kä­si­töi­tä­ni myyn­nis­sä. Teen nii­tä te­ra­pi­ak­si ja har­ras­tuk­sek­si, en ra­has­ta. Mi­nus­ta on kiva, jos kä­si­työ­ni ilah­dut­ta­vat ih­mi­siä.

Kul­ma­lah­ti on pan­nut tyy­ty­väi­syy­del­lä mer­kil­le, et­tei ar­ki sei­so enää hä­nen va­ras­saan.

– Mi­nul­la oli pit­kään tun­ne, et­ten voi kaa­tua, kos­ka jos kaa­dun, ku­kaan ei ota kiin­ni ja kaik­ki kaa­tuu mu­ka­na­ni. Nyt on luot­to sii­hen, et­tä mi­nua tu­e­taan. Puo­li­so­ni on mi­nul­le ai­van täy­del­li­nen. Hän nä­kee ja huo­maut­taa, jos mopo mei­naa ka­ra­ta.

Elä­mi­sen mal­lin li­säk­si Kul­ma­lah­ti peri iso­van­hem­mil­taan or­to­dok­si­suu­den. Py­hän Kol­mi­nai­suu­den kirk­ko Har­ju­ka­dul­la tuli jo lap­se­na tu­tuk­si.

– Kä­vin ukin ja mum­min kans­sa usein kir­kos­sa. Lah­den or­to­dok­si­nen seu­ra­kun­ta on Kar­ja­lan-eva­koil­le pe­rus­tet­tu seu­ra­kun­ta. Olin mu­ka­na myös seu­ra­kun­nan nuo­ri­so­toi­min­nas­sa, vaik­ka asuin sil­loin jo äi­din kans­sa Nas­to­las­sa.

Or­to­dok­si­suus on edel­leen osa Kul­ma­lah­den elä­mää.

– Käyn kir­kos­sa sään­nöl­li­sen epä­sään­nöl­li­ses­ti, pal­ve­luk­sis­sa ja eh­tool­li­sel­la. Mi­nul­la on ko­to­na iko­ni­nurk­kaus, jon­ne sy­ty­tän tuo­huk­sia. Saan ru­kouk­ses­ta voi­maa ja loh­tua. Or­to­dok­si­suus on erot­ta­ma­ton osa mi­nua. Py­rin ar­vos­ta­maan koh­taa­mi­a­ni ih­mi­siä ja ole­maan heil­le kilt­ti.

Syn­kim­pään ai­kaan us­ko an­toi suo­jaa, näin Kul­ma­lah­ti us­koo.

– Or­to­dok­si­suus pus­ki uu­pu­muk­sen läpi si­ten, et­tei it­se­mur­ha ol­lut rat­kai­su. It­se­mur­ha on or­to­dok­sil­le syn­neis­tä suu­rin, syn­ti, jota ei voi ka­tua. Koen, et­tä or­to­dok­si­nen asen­ne oli mi­nul­le suo­ja­kil­pi it­se­tu­hoi­suut­ta vas­taan.

Juu­ri­aan Kul­ma­lah­ti on pääs­syt työs­tä­mään Va­la­mon luos­ta­ris­sa Hei­nä­ve­del­lä. Työ­mah­dol­li­suus Va­la­mos­sa au­ke­si toi­pu­mis­ta seu­ran­nei­den mat­kai­lu­a­lan opin­to­jen jäl­keen.

– Va­la­mos­sa pää­sin te­ke­mään mo­nen­lais­ta. Opin pal­jon or­to­dok­siu­u­des­ta ja kar­ja­lai­suu­des­ta. Uk­ki ja mum­mi kuo­li­vat niin ai­kai­sin, et­ten osan­nut ky­syä heil­tä kaik­kea, mitä oli­si pi­tä­nyt, mut­ta Va­la­mos­sa sain ky­sy­myk­sii­ni vas­tauk­sia. Juu­ris­ta­ni oli myös apua. Ym­mär­sin "ta­lon" ta­po­ja, ja osa­sin ker­toa or­to­dok­si­suu­des­ta ja kar­ja­lai­suu­des­ta vie­rail­le.

Mat­kai­lu­a­laa Kul­ma­lah­ti opis­ke­li Kou­lu­tus­kes­kus Sal­pauk­ses­sa nuo­ri­so­lin­jal­la. Ke­vääl­lä 2017 Kul­ma­lah­den per­hees­sä teh­tiin hat­tu­temp­pu, kun äi­ti val­mis­tui mat­kai­lu­pal­ve­lui­den tuot­ta­jak­si, ty­tär ra­vin­to­la­puo­lel­ta ja mie­hen ty­tär lä­hi­hoi­ta­jak­si.

– Us­kal­tau­duin nuo­ri­so­lin­jal­le, kun huo­ma­sin, et­tä pär­jään ko­to­na uu­si­o­per­hees­sä tei­nien kans­sa. Oli sel­lai­si­a­kin het­kiä, et­tä tei­nit hais­tat­te­li­vat ko­to­na ja kou­lus­sa, mut­ta pää­sään­töi­ses­ti nuor­ten seu­ra te­kee ai­kui­sel­le hy­vää. Nuo­ret elä­vät tak­ki au­ki het­kes­sä, ovat kuo­le­mat­to­mia ja kaik­ki on heil­le mah­dol­lis­ta.

Kul­ma­lah­ti ra­hoit­ti uu­den am­ma­tin opis­ke­lun työ­e­lä­ke­va­kuu­tu­syh­ti­ön avul­la. Kai­kil­le se ei ole mah­dol­lis­ta.

– Hal­li­tus on pois­ta­mas­sa ai­kuis­kou­lu­tus­tu­en. Se on ly­hyt­nä­köis­tä po­li­tiik­kaa.

Kul­ma­lah­den mu­kaan tuki pi­täi­si näh­dä in­ves­toin­ti­na. Yh­teis­kun­nal­le voi ol­la edul­lis­ta tu­kea am­ma­tin­vaih­ta­jia.

– Il­man ai­kuis­kou­lu­tus­tu­kea voi ol­la mah­do­ton­ta vaih­taa am­mat­tia. Kun ih­mi­set ovat tyy­ty­väi­siä työs­sään, he ovat tuot­ta­vam­pia, jak­sa­vat työs­sä pi­tem­pään ja pi­tä­vät sai­raus­lo­mia vä­hem­män.

Kul­ma­lah­ti elää tois­ta työ­u­raan­sa ja haa­vei­lee seu­raa­vas­ta: B&B-ma­ja­ta­lon pyö­rit­tä­mi­ses­tä Vi­ros­sa.

– Pi­dän emän­nöin­nis­tä ja ra­kas­tan Vi­roa. Ha­lu­ai­sin näyt­tää suo­ma­lai­sil­le, et­tä Viro on pal­jon muu­ta­kin kuin Tal­lin­nan van­ha­kau­pun­ki. Elä­ke­vir­ka­ni voi­si ol­la ma­joit­ta­ja ja ret­ki­o­pas. Unel­maan liit­tyy se­kin, et­tä mies har­ras­taa en­du­roa. Vi­ros­sa ajo­kau­si on pi­tem­pi ja moot­to­ri­pyö­räi­lyyn suh­tau­du­taan suo­pe­am­min. Eh­kä jos­kus löy­däm­me maa­seu­tu­pai­kan, jos­sa voin emän­nöi­dä ma­ja­ta­loa ja mies pää­see ko­ti­pi­has­ta en­du­ro­len­kil­le, Kul­ma­lah­ti suun­nit­te­lee.

Lah­den jou­lu­ky­lä 9.–20.12. kaup­pa­to­ril­la. Kir­kon­seu­tua jul­kai­se­va Lah­den seu­ra­kun­ta­yh­ty­mä jär­jes­tää jou­lu­ky­län Lah­den kau­pun­gin kans­sa.