Hel­mi­kuus­sa 2019 hy­väk­syt­tiin Suo­men evan­ke­lis-lu­te­ri­lai­sen kir­kon uu­si ener­gia- ja il­mas­tost­ra­te­gia, jon­ka mu­kaan kirk­ko on si­tou­tu­nut sekä kan­sal­li­seen et­tä kan­sain­vä­li­seen työ­hön il­mas­ton­muu­tok­sen hil­lit­se­mi­sek­si. Han­ke kan­taa ni­meä Hii­li­neut­raa­li kirk­ko 2030.

Osa­na pit­kää pro­jek­tia Kirk­ko­hal­li­tus teet­ti Luon­non­va­ra­kes­kuk­sel­la (Luke) tä­män vuo­den huh­ti­kuus­sa maan­laa­jui­sen sel­vi­tyk­sen seu­ra­kun­tien met­sien ti­las­ta hii­li­va­ras­toi­na ja -nie­lui­na. Tuo­rei­den tu­los­ten myö­tä kir­kon on hel­pom­pi löy­tää ke­hi­tyk­sen koh­teen­sa ja läh­teä suun­taa­maan koh­ti hii­li­neut­raa­lia tu­le­vai­suut­ta.

Lu­ken las­kel­mis­sa oli mu­ka­na yh­teen­sä noin 130 000 heh­taa­rin alue, joka kat­taa noin 80 pro­sent­tia kai­kis­ta seu­ra­kun­tien omis­ta­mis­ta met­sis­tä. Kir­kon­seu­tu-leh­den le­vik­ki­a­lu­eel­ta mu­ka­na las­kel­mis­sa oli­vat Lah­ti, Hei­no­la, Hol­lo­la ja Tai­ni­on­vir­ta. Li­säk­si Päi­jät-Hä­mees­tä on mu­ka­na Ori­mat­ti­la.

Tu­los­ten mu­kaan ny­kyi­sil­lä hak­kuu­mää­ril­lä hii­li­va­ras­to kas­vaa las­ken­nal­li­ses­ti 22 Suo­men seu­ra­kun­nal­la, yh­del­lä py­syy sa­ma­na ja lo­puil­la pie­ne­nee. Luku on ma­ta­la, sil­lä las­kel­mat teh­tiin yh­teen­sä 230 seu­ra­kun­nan mail­ta.

Heinolan seurakunnalla on Luonnonvarakeskuksen metsäselvityksessä mukana olleista seurakunnista suurin hehtaarikohtainen hiilivarasto Päijät-Hämeessä. Hollolan seurakunnalla on eniten metsää ja näin ollen suurin kokonaishiilivarasto. Hiilivaraston lisääntyminen tai hupeminen on laskennallinen, eikä kerro yksittäisten seurakuntien päätöksistä hakata metsää. Kuva: Teemu Leppänen

Teemu Leppänen

Hä­meen elin­kei­no- lii­ken­ne- ja ym­pä­ris­tö­kes­kuk­sen joh­ta­van asi­an­tun­ti­jan Ei­ra Ros­berg-Ai­rak­si­sen mie­les­tä suo­ra ti­las­to­jen kat­se­le­mi­nen on kui­ten­kin on­gel­mal­lis­ta mo­nes­ta­kin syys­tä.

– Iso osa seu­ra­kun­tien omis­ta­mis­ta met­sis­tä on juu­ri nyt hak­kuu­iäs­sä, jol­loin hii­li­va­ras­tot luon­nol­li­ses­ti hu­pe­ne­vat. Muu­ta­mien vuo­sien pääs­tä, kun tar­peel­li­set hak­kuut on suo­ri­tet­tu, nie­lut al­ka­vat vä­hi­tel­len kas­vaa.

Suo­mes­sa Päi­jät-Hä­meen met­sä­a­lu­eet kas­va­vat Ros­berg-Ai­rak­si­sen mu­kaan no­peim­min. Syi­tä ovat suo­tui­sa il­mas­to, kas­vus­to sekä maa­pe­rä, jos­sa on pal­jon ki­ven­näi­sai­nei­ta.

Seu­ra­kun­tien vä­lis­tä ver­tai­lua ei Ros­berg-Ai­rak­si­sen mie­les­tä pi­täi­si teh­dä, kos­ka Hii­li­neut­raa­li kirk­ko 2030 on yh­tei­nen han­ke ja ai­ka­naan pap­pi­loi­den mu­kaan ja­et­tu­jen met­sä­a­lu­ei­den läh­tö­koh­dat ovat ol­leet ny­ky­ver­tai­lun va­los­sa epä­rei­lut.

– Esi­mer­kik­si Poh­jan­maan tur­ve­a­lu­ei­den met­sät ai­heut­ta­vat pääs­tö­jä, joi­hin on hy­vin han­ka­la vai­kut­taa.

Met­sät peit­tä­vät suur­ta osaa Suo­men pin­ta-alas­ta, jo­ten ne ovat tär­keä maan­käyt­tö­muo­to. Mo­nel­la he­rää var­mas­ti aja­tus sii­tä, voi­sim­me­ko vain ot­taa käy­töön li­sää hii­li­nie­lu­ja, kun nii­den po­si­tii­vi­nen vai­ku­tus ym­pä­ris­töl­le vai­kut­taa ole­van it­sei­sar­vo. Sii­hen liit­ty­en Ros­berg-Ai­rak­si­nen huo­maut­taa, et­tei met­sä­te­ol­li­suus ny­ky­ti­las­saan pys­ty tätä to­teut­ta­maan.

– Met­sil­le on muu­ta­kin käyt­töä kuin hii­len va­ras­toi­mi­nen. Täl­lä het­kel­lä puu­ta käy­te­tään har­mit­ta­van pal­jon ly­hy­ti­käi­siin tuot­tei­siin, ku­ten sel­luun. Esi­mer­kik­si hir­si­ta­lot ovat pit­käi­käi­siä, ja nii­den ra­ken­ta­mi­nen oli­si suo­si­tel­ta­vaa.

Vaik­ka seu­ra­kun­tien toi­min­ta on laa­jal­ti vä­hä­pääs­töis­tä, ai­na voi kar­sia jo­tain pois. Suu­rin osa kir­kon pääs­töis­tä ai­heu­tuu lu­kuis­ten ra­ken­nus­ten läm­mi­tys­ku­luis­ta. Ros­berg-Ai­rak­si­nen al­le­vii­vaa, et­tä hii­li­ja­lan­jäl­jes­sä nä­kyy mer­kit­tä­väs­ti, mis­tä säh­kö on os­tet­tu ja mi­ten se on tuo­tet­tu. Sama pä­tee myös käy­tös­sä ole­viin vuok­ra­ti­loi­hin.

– Toki säh­kön­han­kin­nas­sa on ol­ta­va ym­pä­ris­tök­ri­tee­re­jä, ja mik­sei myös jä­te­huol­los­sa. Niil­lä ti­lan­net­ta ei kui­ten­kaan yk­si­nään rat­kais­ta.

Tar­vit­ta­va läm­mi­tys on ai­ka lail­la suo­raan ver­ran­nol­li­nen seu­ra­kun­nan alu­een il­mas­toon. Han­gos­sa tar­vi­taan vä­hem­män läm­mi­tys­tä vuo­den ai­ka­na kuin Ina­ris­sa, mikä on yk­si osoi­tus jäl­leen sii­tä, mik­si tu­lee tais­tel­la yh­des­sä koko kirk­ko­na ei­kä vain alu­e­koh­tai­ses­ti.

Lahden seurakuntien omistamalla Anttilan tilalla Nastolassa tehtiin viime vuonna päätehakkuu. Tänä vuonna elokuussa kaivinkone teki maapohjaan mättäitä istutettaville koivuntaimille. Kuva: Teemu Leppänen

Teemu Leppänen

Jos vuon­na 2030 kirk­ko on saa­vut­ta­nut aset­ta­man­sa ta­voit­teen, ei Ros­berg-Ai­rak­si­sen mu­kaan voi vain lais­kis­tua hy­vin teh­dys­tä työs­tä. Hän ku­vaa hii­li­neut­raa­liut­ta vä­li­ta­voit­tee­na, jon­ka saa­vut­ta­mi­nen on it­se asi­as­sa help­poa ot­ta­en huo­mi­oon, mitä tu­le­man pi­tää.

– Pys­tym­me noin sa­dan vuo­den ajan li­sää­mään vuo­sit­tais­ta hii­li­nie­lua. Sen jäl­keen huo­mio kiin­nit­tyy va­ras­tois­ta huo­leh­ti­mi­seen. Sii­nä vä­lis­sä on suo­ri­tet­ta­va tär­keä ja haas­ta­va teh­tä­vä: jo ai­em­min pääs­tet­tyä hii­li­di­ok­si­dia tu­li­si ke­rä­tä pois mah­dol­li­sim­man pal­jon.

Hän kui­ten­kin jat­kaa toi­veik­kaa­na.

– On­nek­si ol­laan me­nos­sa sii­hen suun­taan, et­tä hii­li­va­ras­to­jen mer­ki­tyk­ses­tä ym­mär­re­tään kan­sal­li­ses­ti yhä enem­män. Oma toi­vee­ni oli­si, et­tei hii­li­nie­lui­hin luo­tet­tai­si so­ke­as­ti, sil­lä ne­kin vaa­ti­vat asi­an­tun­te­vaa ja tark­kaa hoi­toa toi­mi­ak­seen pit­kään.

Lahden seurakuntien Arrakosken metsään on istutettu kuusentaimia. Ainakaan toistaiseksi aluetta ei ole harvennettu, joka helpottaisi kuusten kasvua. Kuva: Teemu Leppänen

Teemu Leppänen

Kir­kon huh­ti­kuus­sa an­ta­mas­sa tie­dot­tees­sa ker­ro­taan, et­tä ta­voit­tei­den saa­vut­ta­mi­sek­si tu­lee kiin­nit­tää eri­tyis­tä huo­mi­o­ta maa­pe­rän hii­li­va­ras­ton säi­lyt­tä­mi­seen. Täl­lä tar­koi­te­taan Kirk­ko­hal­li­tuk­sen maan­käyt­tö­pääl­lik­kö Har­ri Pa­lon mu­kaan sitä, et­tä kai­kis­sa met­sän­hal­lin­to­toi­men­pi­teis­sä on huo­leh­dit­ta­va, et­tä puus­ton pin­ta-ala ei kas­va maa­pe­rän kus­tan­nuk­sel­la.

– Vaik­ka kas­vat­tai­sim­me puus­toa, niin jos teem­me sen ta­val­la, joka vä­hen­tää met­sien maa­pe­rän run­sai­ta hii­li­va­ras­to­ja, met­sä voi pa­him­mil­laan muut­tua nie­lun si­jas­ta pääs­tö­koh­teek­si.

Palo toi­mi koko pro­jek­tin ajan kir­kon yh­teys­hen­ki­lö­nä, joka aut­toi Lu­kea seu­ra­kun­ta­koh­tai­sis­sa met­sä­va­ra­tie­dois­sa, joi­ta ei jul­ki­sis­ta pal­ve­luis­ta ol­lut löy­det­tä­vis­sä.

– Mi­nun teh­tä­vä­ni oli lä­hes­tyä seu­ra­kun­tia ja nii­den met­sä­suun­ni­tel­mia, jot­ta saa­tiin niin laa­ja otos kuin vain oli mah­dol­lis­ta.

Kun täl­lai­sia tie­to­ja ei en­nen ole mo­nes­sa seu­ra­kun­nas­sa juu­ri­kaan tar­vit­tu, kaik­kea in­for­maa­ti­o­ta ei saa­tu han­kit­tua ai­ka­tau­lul­li­sis­ta ja ra­hal­li­sis­ta syis­tä tar­peek­si no­pe­as­ti.

Pa­lon mu­kaan pro­jek­tin oli tar­koi­tus val­mis­tua ko­ko­nai­suu­des­saan vuon­na 2020, mut­ta jot­ta mit­tauk­set saa­tiin oi­keel­li­sik­si ja jul­kais­ta­vaan muo­toon, jou­dut­tiin odot­ta­maan tä­män vuo­den huh­ti­kuu­hun as­ti. Myös alu­eel­li­set puut­teet, ku­ten Asik­ka­lan puut­tu­mi­nen ti­las­tois­ta, ovat se­li­tet­tä­vis­sä täl­lä.

– Jot­ta oli­sim­me saa­neet kai­ken lis­tat­tua, jo­kai­sen seu­ra­kun­nan ti­la­tie­dot oli­si­vat täy­ty­neet ol­la täy­del­li­ses­ti ajan ta­sal­la. Tä­män li­säk­si seu­ra­kun­tien, joi­den tie­to­ja ei jul­ki­sis­sa pal­ve­luis­sa nä­ky­nyt, met­sä­suun­ni­tel­mien ra­por­tit oli­vat usein vää­ris­sä tie­dos­to­muo­dois­sa. Nii­den muok­kaa­mi­nen oi­keik­si ei käy­tös­sä ol­leen bud­je­tin myö­tä ol­lut mah­dol­lis­ta.

Kirk­ko­jär­jes­tyk­sen mu­kaan seu­ra­kun­nil­la täy­tyy ol­la met­sän­hoi­don am­mat­ti­a­si­an­tun­ti­jan laa­ti­ma suun­ni­tel­ma, jon­ka pai­kal­li­nen kirk­ko­val­tuus­to sit­ten hy­väk­syy. Nii­den on Pa­lon mu­kaan ol­ta­va jat­ku­vas­ti ajan ta­sal­la, jo­ten nii­tä päi­vi­te­tään ylei­sim­min vii­den tai kym­me­nen vuo­den vä­lein.

Sa­mai­ses­sa Kirk­ko­hal­li­tuk­sen tie­dot­tees­sa al­le­vii­va­taan seu­ra­kun­tien roo­lia met­sä­suun­ni­tel­mien muo­dos­ta­mi­ses­sa. On­gel­mak­si muo­dos­tuu­kin, mi­ten kirk­ko­val­tuus­ton jä­se­net, jot­ka ovat läh­te­neet toi­min­taan mu­kaan useim­mi­ten hen­gel­li­sis­tä syis­tä, osaa­vat edes toi­voa taik­ka suun­ni­tel­la mi­tään omien met­sien­sä va­ral­le. Pa­lon mu­kaan ah­din­koon on tu­los­sa hel­po­tus­ta.

– Jos val­tuus­tot ei­vät osaa toi­voa mi­tään, met­sä­suun­nit­te­li­ja te­kee niin kuin it­se par­haak­seen nä­kee. Loo­gi­nen jat­ku­mo oli­si tuot­taa seu­ra­kun­nil­le pää­tök­siä tu­ke­via tie­to­pa­ket­te­ja. Ne ovat kui­ten­kin vie­lä lap­sen­ken­gis­sä.

On­nek­si ei tar­vit­se pe­lä­tä, et­tä vas­tuu oli­si vain kir­kol­la. Se pys­tyy val­ti­o­ta­sol­la hy­vin vä­hään: Suo­men met­sä­pin­ta-alas­ta noin 0,7 pro­sent­tia on kir­kon omis­tuk­ses­sa. Sii­tä huo­li­mat­ta kir­kon on kan­net­ta­va vas­tuun­sa, sil­lä se on val­ta­kun­nal­li­ses­ti nä­ky­vä te­ki­jä ja sen esi­merk­kiä seu­ra­taan sil­mä ko­va­na.