Shang­hain jää­hal­lis­sa kuun­nel­tiin käsi sy­dä­mel­lä Ve­nä­jän kan­sal­lis­lau­lua ja sit­ten Kii­nan. Ko­ti­jouk­kue Kun­lun Red Sta­rin vaih­to­ai­ti­os­sa kie­kon pu­to­a­mis­ta jää­hän odot­ti pää­val­men­ta­ja Mike Kee­nan ja vie­ras­jouk­ku­een Sa­la­vat Ju­la­jev Ufan ai­ti­os­sa pää­val­men­ta­ja Erk­ka Wes­ter­lund. Ei ole tie­dos­sa, mitä ai­no­a­na pää­val­men­ta­ja­na maa­il­man ko­vim­mat jää­kiek­ko­lii­gat, NHL ja KHL, voit­ta­nut Kee­nan miet­ti, mut­ta Wes­ter­lun­din aja­tuk­set har­hai­li­vat.

– Tä­mä­kö on sitä, mitä ha­lu­an teh­dä? Pa­ri­sa­taa kat­so­jaa. Hal­li on lä­hes tyh­jä. On­ko tämä Ank­ka­lam­men jääl­tä al­ka­neen mat­kan pää, Wes­ter­lund ker­taa aja­tuk­si­aan vii­ti­sen vuot­ta myö­hem­min ho­tel­li Ho­li­day Club Vie­ru­mä­en au­las­sa.

Wes­ter­lund kuu­luu Suo­men me­nes­ty­neim­piin jää­kiek­ko­val­men­ta­jiin. Hän voit­ti Suo­men mies­ten jää­kiek­ko­maa­jouk­ku­een pe­rä­si­mes­sä olym­pi­a­ho­pe­aa To­ri­nos­sa 2006 sekä MM-ho­pe­aa Mos­ko­vas­sa 2007 ja MM-prons­sia 2006 Rii­as­sa. HIFK:n Wes­ter­lund val­men­si Rai­mo Sum­ma­sen kans­sa Suo­men mes­ta­rik­si kau­del­la 1997–1998. Kah­del­la seu­raa­val­la kau­del­la tuli SM-lii­gan ho­pe­aa HIFK:ssa ja Jo­ke­reis­sa. Nuor­ten MM-ki­sois­ta on kul­ta ja kak­si prons­sia.

Wes­ter­lund val­men­si huip­pu­ta­sol­la mel­kein nel­jä­kym­men­tä vuot­ta. Sa­mas­sa ajas­sa suo­ma­lai­ses­sa jää­kie­kos­sa eh­ti ta­pah­tua pal­jon. Kun Wes­ter­lund aloit­ti kau­del­la 1981–82 JyP HT:n pää­val­men­ta­ja­na I-di­vi­si­oo­nas­sa, Jy­väs­ky­läs­sä pe­lat­tiin vie­lä ul­ko­jääl­lä.

En­sim­mäi­sen ar­vo­ki­sa­mi­ta­lin­sa, olym­pi­a­lai­sen ho­pe­an, Suo­mi voit­ti Cal­ga­rys­sa vuon­na 1988. Sen jäl­keen on juh­lit­tu olym­pi­a­voit­toa, kol­mea maa­il­man­mes­ta­ruut­ta ja 17 him­me­äm­pää ar­vo­ki­sa­mi­ta­lia.

Suo­ma­lai­sen jää­kie­kon pe­rus­taa ra­ken­net­tiin pit­kään ja har­taas­ti en­nen kuin me­nes­tys­tä al­koi tul­la. Wes­ter­lund pai­not­taa, et­tei pi­o­nee­re­ja, jot­ka ei­vät kan­sain­vä­li­ses­tä me­nes­tyk­ses­tä pääs­seet naut­ti­maan, saa unoh­taa.

– Ai­kan­sa suu­ril­la pe­laa­jil­la, ku­ten Las­se Ok­sa­sel­la ja Veli-Pek­ka Ke­to­lal­la, ei ol­lut mah­dol­li­suuk­sia voit­taa sa­mal­la ta­paa kuin ny­ky­pe­laa­jil­la, kun maa­jouk­kue ei ol­lut vie­lä huip­pu­ta­sol­la. Kaik­ki pe­laa­jat ja la­jin pa­ris­sa toi­mi­neet ovat vie­neet la­jia Suo­mes­sa eteen­päin.

Jää­kiek­ko on muut­tu­nut pal­jon, mut­ta niin on myös maa­il­ma. Ur­hei­lu­val­men­nuk­ses­sa ja yh­teis­kun­nas­sa on men­ty Wes­ter­lun­din mu­kaan ai­na­kin län­si­mais­sa pa­rem­paan, hu­maa­nim­paan, suun­taan.

– Ai­em­min ur­hei­li­jaa val­mis­tet­tiin me­kaa­ni­seen suo­ri­tuk­seen. Val­men­net­tiin li­hak­sia. Sit­tem­min ur­hei­luun on tul­lut mo­ni­puo­li­sem­pi ih­mis­kä­si­tys. Kul­ma on vaih­tu­nut val­men­ta­ja-ai­ka­na­ni tosi sel­ke­äs­ti. En­nen val­men­ta­mi­nen oli val­men­ta­ja­kes­keis­tä, ny­ky­ään ur­hei­li­ja­kes­keis­tä.

Me­nes­ty­väs­sä yh­tei­sös­sä yk­si­lö tun­tee ole­van­sa tär­keä osa yh­tei­söä. Jouk­ku­een tai min­kä ta­han­sa yh­tei­sön voi­ma läh­tee Wes­ter­lun­din ajat­te­lus­sa yk­si­lö­jen yh­teis­työs­tä.

– Toi­von ja us­kon, et­tä yh­teis­kun­ta­na olem­me me­nos­sa sii­hen suun­taan, et­tä tär­kein pää­mää­räm­me on aut­taa toi­nen toi­si­am­me.

Val­men­ta­ja­na Wes­ter­lund ha­vah­tui muu­tok­seen To­ri­non olym­pi­a­lais­sa 2006.

– Sii­hen as­ti olin aja­tel­lut, et­tä ker­ron pe­laa­jil­le kai­ken, min­kä pe­lis­tä tie­dän, ja sit­ten men­nään.

Elä­mä­ker­ras­saan Erk­ka – Elä­män pe­liä Wes­ter­lund ker­too jää­kie­kon evo­luu­ti­on ol­leen To­ri­nos­sa vai­hees­sa, jos­sa kaik­ki huip­pu­jouk­ku­eet osa­si­vat puo­lus­taa ja hyö­kä­tä laa­duk­kaas­ti. Pe­lit rat­kais­tiin sii­nä, kuka osa­si siir­tyä jou­he­vam­min puo­lus­tuk­ses­ta hyök­kää­mi­seen ja toi­sin­päin.

To­ri­nos­sa Lei­jo­nien pe­li­kir­ja an­toi pe­laa­jil­le yk­sin­ker­tai­set raa­mit, joi­den si­säl­lä kaik­kien oli toi­mit­ta­va, mut­ta raa­mien si­säl­lä vii­si­kot sai­vat käyt­tää luo­vuut­taan va­paas­ti.

"Pe­laa­jat te­ke­vät ken­täl­lä yh­teis­työn to­del­la no­peis­sa ti­lan­teis­sa. Par­hai­ten he val­mis­ta­vat it­sen­sä ti­lan­tei­siin so­pi­mal­la asi­oi­ta kes­ke­nään. Ei ole tär­ke­ää, mitä val­men­ta­ja tie­tää tai ajat­te­lee, vaan se, mi­ten pe­laa­vat kau­ka­los­sa."

– Pa­ras tapa op­pia ei ole, et­tä val­men­ta­ja kaa­taa tie­toa pe­laa­jil­le, vaan käy di­a­lo­giin, te­kee oi­kei­ta ky­sy­myk­siä ja kuun­te­lee pe­laa­jaa.

Wes­ter­lund muis­taa saa­neen­sa ide­an fi­lo­so­fi Esa Saa­ri­sel­ta.

– Saa­ri­nen on sa­no­nut, et­tä ajat­te­lu on mei­dän suu­rin työ­ka­lu. En val­men­ta­ja­na val­men­na pel­käs­tään ur­hei­li­jan krop­paa, vaan yh­tä lail­la miel­tä. Keho ja mie­li pi­tää saa­da toi­mi­maan yh­des­sä.

Ai­kai­sem­min Wes­ter­lund oli pyr­ki­nyt val­mis­tau­tu­maan ot­te­lui­hin en­na­kol­ta niin hy­vin, et­tä huo­mi­oi pie­nim­mät­kin sa­tun­nais­te­ki­jät.

– Olen in­si­nöö­rin poi­ka. Käy­tin pe­lin val­mis­tau­tu­mi­seen niin pal­jon ai­kaa ja ener­gi­aa, et­tä kun peli al­koi, olin ihan lop­pu. Kun oli ai­ka toi­mia ja elää het­kes­sä, en ol­lut enää par­haim­mil­la­ni, hän sa­noo ja hy­myi­lee van­hal­le it­sel­leen ar­mol­li­ses­ti.

Toi­nen tär­keä op­pi seu­ra­si pe­räs­sä.

– Olin pe­län­nyt hä­vi­ä­mis­tä, ja se oh­ja­si toi­min­taa­ni. Kun opin aset­ta­maan yk­sit­täi­sen pe­lin osak­si isom­paa ko­ko­nai­suut­ta, aloin naut­tia sii­tä, et­tä mi­nul­la on mah­dol­li­suus voit­taa ai­na, kun pe­la­taan. Ai­em­min yk­sit­täi­sen pe­lin hä­vi­ä­mi­nen saat­toi tun­tua maa­il­man­lo­pul­ta.

”Iso nak­sah­dus” ta­pah­tui noin 50 vuo­den iäs­sä.

– Ym­mär­sin, et­tä elä­mä on ra­jal­li­nen. Sitä on enem­män ta­ka­na kuin edes­sä. Piti al­kaa naut­tia sii­tä, mitä te­kee. Sen jäl­keen olen naut­ti­nut sitä enem­män, mitä tiu­kem­mas­sa pai­kas­sa olen. 50–65-vuo­ti­aa­na olen naut­ti­nut elä­mäs­tä enem­män kuin kos­kaan.

On help­po ym­mär­tää, et­tä huip­pu-ur­hei­lus­sa me­nes­tyk­sen pak­ko oh­jaa te­ke­mis­tä. Mes­ta­rit muis­te­taan, mut­ta on myös pro­feet­to­ja, joil­le mat­ka on mes­ta­ruuk­sia tär­ke­äm­pää.

– Kun olin nuo­ri val­men­ta­ja, Su­ho­sen Ape [Al­po] pu­hui, et­tä ur­hei­lu on lei­kin jat­ke. Vas­ta van­hem­pa­na olen ym­mär­tä­nyt, et­tä sitä se to­del­la on. On hie­noa, et­tä jää­kie­kos­ta, lei­kis­tä, voi saa­da har­ras­tuk­sen kaut­ta am­ma­tin. Olen ol­lut sii­nä suh­tees­sa etuo­i­keu­tet­tu.

Wes­ter­lund huo­maut­taa, et­tei luis­te­le­mi­nen ku­mi­lät­kän pe­räs­sä ole maa­il­man tär­kein asia, mut­ta kan­sa viih­tyy sitä kat­so­es­sa.

– Ihan­ne­maa­il­mas­sa ter­vey­den­huol­to­a­lan voit­to­ja juh­lit­tai­siin sa­mal­la ta­val­la kuin jää­kiek­ko­mes­ta­ruuk­sia, mut­ta maa­il­ma ei toi­mi niin.

Pe­laa­mi­nen pi­täi­si näh­dä leik­ki­nä, mut­ta leik­kiä pi­täi­si myös osa­ta ar­vos­taa.

– Par­haim­mil­laan ur­hei­lu tuot­taa mo­nen­lais­ta hy­vää: tun­ne-elä­myk­siä, yh­des­sä ja­et­ta­via ko­ke­muk­sia, kan­nus­taa liik­ku­maan. Ur­hei­lu on osa kult­tuu­ria ja tuot­taa hen­kis­tä hy­vin­voin­tia. Sii­nä ur­hei­lu tu­lee lä­hel­le kirk­koa.

Jää­kiek­ko­val­men­ta­ja ker­too saa­neen­sa elä­män tär­keim­mät opit ko­toa, kou­lus­ta ja ur­hei­lus­ta, mut­ta myös kris­ti­nus­ko mah­tuu wes­ter­lun­di­lai­seen elä­män pe­li­kir­jaan.

– Se mi­ten kirk­ko opet­taa elä­mäs­tä, ja mitä me yh­teis­kun­nas­sa ym­mär­räm­me hy­väl­lä elä­mäl­lä, mi­nus­ta ne lä­hes­ty­vät koko ajan toi­si­aan. Mi­nul­le us­kon­to on toi­voa ja toi­von luo­mis­ta, us­koa pa­rem­paan ja lä­him­mäi­sen­rak­kaut­ta. Us­kon­nos­sa mie­len­rau­ha ja mie­len­ter­veys on isos­sa osas­sa. Kaik­ki nuo asi­at ovat mi­nul­le tär­kei­tä.

Erk­ka Wes­ter­lund on kir­kon lii­kun­ta- ja ur­hei­lu­neu­vot­te­lu­kun­nan jä­sen. Hel­sin­gin Paa­va­lin seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ran ja fu­tis­pa­pin Kari Ka­na­lan joh­ta­man neu­vot­te­lu­kun­nan teh­tä­vä on ar­vi­oi­da kir­kon roo­lia ja teh­tä­vää lii­kun­nan ja ur­hei­lun alu­eel­la.

Se pyr­kii myös osal­lis­tu­maan lii­kun­ta- ja ur­hei­lu­po­liit­ti­seen kes­kus­te­luun eten­kin ur­hei­lu­eet­ti­ses­tä nä­kö­kul­mas­ta ja kiin­nit­tä­mään huo­mi­o­ta lii­kun­nan ja ur­hei­lun ih­mi­syyt­tä uh­kaa­viin epä­koh­tiin.

Neu­vot­te­lu­kun­ta ha­lu­aa pi­tää esil­lä lii­kun­nan ja ur­hei­lun mer­ki­tys­tä kir­kon työs­sä ja kir­kol­lis­ten alo­jen kou­lu­tuk­ses­sa sekä vah­vis­taa seu­ra­kun­tien työn­te­ki­jöi­den ja luot­ta­mus­hen­ki­löi­den myön­tei­siä asen­tei­ta lii­kun­taa ja ur­hei­lua koh­taan. Pal­jon muu­ta­kin ta­voit­tei­siin on kir­jat­tu.

– Meil­lä on hie­no­ja aja­tuk­sia sii­tä, kuin­ka kirk­ko, lii­kun­ta ja ur­hei­lu voi­si­vat teh­dä enem­män yh­teis­työ­tä. Vie­lä pi­täi­si saa­da aja­tuk­set toi­min­nak­si. Seu­ra­puo­lel­le meil­lä on Na­mi­koi­ta, joka on hie­no mah­dol­li­suus tuo­da kirk­koa ja ur­hei­lua lä­hem­mäs toi­si­aan, Wes­ter­lund sa­noo.

Me­nes­tyk­sen Wes­ter­lund nä­kee hy­vin teh­dyn työn si­vu­tuot­tee­na.

– Me­nes­tys­tä tu­lee ihan var­mas­ti jol­lain ai­ka­tau­lul­la, kun pe­laa­ja­si har­joit­te­le­vat hy­vin ja voi­vat hy­vin. Riit­tä­vä lepo ja pa­lau­tu­mi­nen on hy­vin­voin­nin kan­nal­ta ää­rim­mäi­sen tär­ke­ää niin ur­hei­lus­sa kuin työ­e­lä­mäs­sä.

Wes­ter­lund te­kee myös työ­e­lä­mä­val­men­nus­ta. Uu­pu­mus on val­men­ta­jan mu­kaan suu­rin peik­ko suo­ma­lai­sil­la työ­pai­koil­la.

– Voi ol­la, et­tä si­nus­ta tun­tuu, et­tä jak­sat teh­dä töi­tä vaik­ka kuin­ka pal­jon, mut­ta vii­den tai vii­meis­tään kym­me­nen vuo­den pääs­tä on sei­nä edes­sä. Ih­mi­nen voi sa­la­ka­va­las­ti va­ras­taa le­vos­ta päi­vit­täin, et­tä teh­dään en­sin ja sit­ten vas­ta nu­ku­taan, mut­ta niin ei pidä teh­dä. Vä­sy­myk­ses­tä tu­lee vain sy­vem­pää ja sy­vem­pää.

Yri­tys­joh­don­kin on syy­tä huo­leh­tia jak­sa­mi­ses­taan.

– Jos joh­ta­ja voi huo­nos­ti, alai­set voi­vat huo­nos­ti. Jos osaa ar­vos­taa elä­mää, ym­mär­tää ter­vey­den tär­key­den ja le­von mer­ki­tyk­sen. Vä­sy­nee­nä et jak­sa elää het­kes­sä. Kun olet ai­dos­ti ti­lan­tees­sa läs­nä, kaik­ki ais­ti­si ovat avoin­na ja si­nun on mah­dol­lis­ta elää täyt­tä elä­mää.

Kau­ka­los­sa ja työ­e­lä­mäs­sä par­haim­paan tu­lok­seen pääs­tään Wes­ter­lun­din mu­kaan pe­laa­jaa eli työn­te­ki­jää kuun­te­le­mal­la.

– Oi­val­ta­mi­ses­ta ih­mi­sel­le syn­tyy par­haim­mil­laan palo te­ke­mi­seen ja it­sen­sä ke­hit­tä­mi­seen. Työn tu­los on sitä myö­tä to­den­nä­köi­ses­ti pal­jon pa­rem­pi kuin val­men­ta­jan käs­kyt­tä­mä­nä oli­si kos­kaan ol­lut. Hy­vin­voi­van yri­tyk­sen tun­tee il­ma­pii­ris­tä, kun yri­tyk­ses­sä vie­rai­lee.

Wes­ter­lun­din yri­tyk­sil­le ja yh­tei­söil­le hy­vin­voin­nin, joh­ta­mi­sen ja tii­mi­työn ke­hit­tä­mis­tä tar­jo­a­van per­hey­ri­tyk­sen nimi on osu­vas­ti Le­po­ai­ka. 

– Ke­vääl­lä on ol­lut noin yk­si ti­lai­suus vii­kos­sa. Pan­de­mia osal­taan vä­hän hait­ta­si. Em­me mai­nos­ta mis­sään, asi­ak­kaat tu­le­vat pus­ka­ra­di­on kaut­ta.

Erk­ka Wes­ter­lund on asu­nut tär­keim­män jouk­ku­een­sa eli per­heen­sä kans­sa Hei­no­lan Vie­ru­mä­el­lä vuo­des­ta 1991. Hän sa­noo ol­leen­sa sii­nä mie­les­sä kau­kaa vii­sas, et­tä ha­lu­si pe­rus­taa per­heen vai­mon­sa Tar­ja Wes­ter­lun­din (o.s. Koho) kans­sa Vie­ru­mä­el­le, jos­sa per­hee­nä on hyvä liik­kua.

– Se suun­ni­tel­ma on­nis­tui täy­del­li­ses­ti. Kai­kis­ta lap­sis­ta tuli lii­kun­nal­li­sia.

Van­hin poi­ka Nik­las Wes­ter­lund, 32, pe­laa jää­kiek­koa Rans­kas­sa. Päät­ty­nyt kau­si meni An­ne­cyn jouk­ku­ees­sa. To­mas Wes­ter­lund, 30, seu­raa isän­sä luis­ti­men­piir­to­ja. Hän pää­val­men­taa Keu­Paa jää­kie­kon Mes­tik­ses­sä, val­ta­kun­nan toi­sek­si kor­keim­mal­la sar­ja­ta­sol­la. Kuo­pus Da­nie­la Wes­ter­lund, 24, pe­laa sa­li­ban­dya maa­jouk­ku­ees­sa ja Erä­Vii­kin­geis­sä.

– Tar­jan van­hem­mat Erk­ki ja Kyl­lik­ki Koho käy­vät liik­ku­mas­sa Vie­ru­mä­el­lä kans­sam­me edel­leen, vaik­ka ovat yli 90-vuo­ti­ai­ta. Sitä on hie­noa kat­soa.

En­sim­mäis­tä ker­taa Wes­ter­lund kävi Suo­men Ur­hei­luo­pis­tol­la Vie­ru­mä­el­lä 1967 ten­nis­kurs­sil­la.

– Vie­hä­tyin pai­kas­ta jo sil­loin. Lii­kun­na­noh­jaa­ja­tut­kin­non opis­ke­lun aloi­tin tääl­lä 1978. Sen jäl­keen mi­nul­la on ol­lut vä­hin­tään toi­nen jal­ka Vie­ru­mä­el­lä. Olen työs­ken­nel­lä jää­kie­kon ja kou­lu­tuk­sen pa­ris­sa val­men­ta­ja­na, jopa opis­ton reh­to­ri­na ja toi­mi­tus­joh­ta­ja­na. Vie­ru­mä­ki on sil­lä ta­voin liit­ty­nyt hy­vin kiin­te­äs­ti omaan työ­u­raan ja elä­män­tai­pa­lee­seen.

Mie­li­tiet­tyn­sä Tar­jan, ten­nik­sen mo­nin­ker­tai­sen Suo­men mes­ta­rin, Erk­ka Wes­ter­lund koh­ta­si niin ikään Vie­ru­mä­el­lä.

Sa­la­vat Ju­la­jev Ufa on Erk­ka Wes­ter­lun­din vii­mei­sin pes­ti jää­kiek­ko­val­men­ta­ja­na. Val­men­ta­mi­nen kiin­nos­taa kuu­lem­ma edel­leen, mut­ta voi ol­la, et­tei “Pro­fes­so­ria” enää vaih­to­ai­ti­os­sa näh­dä.

– Tun­nen, et­tä oli­sin nyt par­haim­mil­la­ni val­men­ta­ja­na, mut­ta niin pal­jon olen kier­tä­nyt jää­hal­le­ja, is­tu­nut bus­sis­sa, len­to­ko­nees­sa ja ho­tel­lis­sa. Val­men­ta­mi­nen kiin­nos­taa edel­leen, mut­ta ihan toi­nen jut­tu on, ha­lu­an­ko enää sel­lai­seen rum­baan. Val­men­ta­mi­nen vie kai­ken. Kun val­men­nat, si­nul­la ei ole muu­ta elä­mää. Olen huo­man­nut, et­tä ha­lu­an teh­dä muu­ta­kin, hän sa­noo.

Ve­nä­jäl­lä Wes­ter­lun­dil­le kir­kas­tui, kuin­ka Daa­vid voit­taa Gol­ja­tin.

– Tu­los­ta voi teh­dä mo­nel­la ta­val­la, ja Ve­nä­jäl­lä tu­los­ta teh­dään ve­nä­läi­sel­lä ta­val­la. Heil­lä on val­ta­vas­ti tai­ta­via pe­laa­jia, mut­ta hie­rark­ki­ses­sa mal­lis­sa vain yh­det ai­vot. Meil­lä on it­se­oh­jau­tu­vat pe­laa­jat ja koko jouk­ku­een ai­vot.

Jää­kie­kon MM-kil­pai­lut pe­la­taan 13.–29. tou­ko­kuu­ta Tam­pe­reel­la ja Hel­sin­gis­sä. Ve­nä­jä ja Val­ko-Ve­nä­jä on sul­jet­tu tur­nauk­ses­ta Ve­nä­jän hyö­kät­tyä Uk­rai­naan.