Moni tie­tää asi­at, mut­ta har­va us­koo nii­hin. Lau­se on ol­lut yhä enem­män tot­ta suo­ma­lai­ses­sa kris­til­li­syy­des­sä, mitä pi­dem­mäl­le 2000-lu­kua on elet­ty – ai­na­kin jos kat­soo kir­kos­ta eron­nei­den lu­ku­mää­riä. Suo­ma­lai­set loi­ton­tu­vat us­ko­na­si­ois­ta. Kirk­ko tun­tuu kyl­mäl­tä, kau­kai­sel­ta ja kan­ke­al­ta. Kai­va­taan kei­no­ja koh­da­ta.

Tyt­ti Jäp­pi­nen us­koo draa­man ja te­at­te­rin voi­maan ja ha­lu­ai­si näh­dä nii­tä yhä enem­män myös kirk­ko­ym­pä­ris­tös­sä.

– ”Tääl­lä­hän ol­laan oi­ke­as­ti kiin­nos­tu­nei­ta ih­mis­ten elä­mäs­tä” ja ”Tu­lin koh­da­tuk­si” ovat kom­ment­te­ja, joi­ta näy­tel­män tai draa­ma­työs­ken­te­lyn jäl­keen olen kir­kos­sa esi­mer­kik­si saa­nut. Ih­mi­sil­lä on en­nak­ko­luu­lo­ja kirk­koa koh­taan ja vää­riä kä­si­tyk­siä us­ko­na­si­ois­ta. Nii­tä pys­tyy mur­ta­maan pal­jon te­hok­kaam­min ko­ke­muk­sel­li­sil­la kei­noil­la kuin esi­mer­kik­si tar­jo­a­mal­la li­sää tie­toa, sa­noo ai­em­min kak­si vuot­ta Hy­vin­kään seu­ra­kun­nas­sa har­vi­nai­ses­sa kirk­ko­te­at­te­ri­noh­jaa­jan teh­tä­väs­sä työs­ken­nel­lyt Jäp­pi­nen.

Nyt ”Draa­ma­tyt­ti” on ol­lut kak­si vuot­ta free­lan­ce­ri­na.

– Heit­täy­ty­mi­nen freek­si vaa­ti het­ken roh­keu­den kas­vat­te­lua. Olen päät­tä­nyt, et­ten luo­vu­ta hel­pol­la, vaik­ka ko­ro­na­ra­joi­tuk­set ovat vä­rit­tä­neet koko yrit­tä­jyy­sai­kaa­ni.

Lu­ki­on jäl­keen Tyt­ti Jäp­pi­nen opis­ke­li ”va­hin­gos­sa”, vaik­ka­kin isän­sä ja­lan­jäl­kiä seu­ra­ten, so­si­o­no­mik­si Di­a­ko­nia-am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lus­sa ja työs­ken­te­li kir­kon nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja­na 15 vuot­ta. Mel­ko al­ku­vai­hees­sa opin­to­ja oh­jel­mas­sa oli il­mai­su­kurs­si, ja in­nois­saan Jäp­pi­nen al­koi sa­man tien käyt­tää te­at­te­ria työ­vä­li­nee­nä ke­sä­töis­sään nuor­ten pa­ris­sa.

– Tein sen enem­piä pel­kää­mät­tä. En­sim­mäi­set draa­ma­ju­tut tai­si­vat ol­la imp­ro­vi­saa­ti­o­ta ja pan­to­mii­me­ja.

Draa­man löy­tä­mi­nen asi­oi­den kä­sit­te­le­mi­sen ja pur­ka­mi­sen kei­nok­si oli her­käl­le opis­ke­li­jal­le ai­ka­naan kään­teen­te­ke­vä ko­ke­mus. Sit­tem­min Jäp­pi­nen kou­lut­tau­tui työn ohes­sa myös te­at­te­ri­a­lan ja draa­ma­kas­va­tuk­sen am­mat­ti­lai­sek­si ja val­mis­tui Hel­sin­gin yli­o­pis­ton te­at­te­ri­tie­teen ai­nees­ta fi­lo­so­fi­an mais­te­rik­si vuon­na 2017.

Draa­man ja te­at­te­rin maa­il­ma on ai­ka­moi­nen ter­mi­vii­dak­ko. Sen si­säl­lä Tyt­ti Jäp­pi­nen luon­neh­tii it­se­ään draa­ma- ja te­at­te­ri­o­pet­ta­jak­si. Hän muun mu­as­sa to­teut­taa draa­ma­työs­ken­te­ly­jä ja oh­jaa imp­ro­vi­saa­ti­oi­ta eri­lai­sil­le ryh­mil­le, oh­jaa ja kä­si­kir­joit­taa näy­tel­miä sekä opet­taa te­at­te­ria ja draa­ma­kas­va­tus­ta esi­mer­kik­si avoi­mes­sa yli­o­pis­tos­sa, lu­ki­ois­sa, tai­teen pe­ru­so­pe­tuk­ses­sa sekä kan­sa­lai­so­pis­tois­sa.

­– Käy­tän eri­lai­sia te­at­te­rin ja draa­man työ­ta­po­ja, et­tä osal­lis­tu­jat pää­se­vät ko­ke­maan ja kat­so­maan maa­il­maa toi­sen sil­min. Draa­man työ­ta­vat tar­jo­a­vat kei­non hy­pä­tä het­kek­si roo­liin il­man pai­net­ta kat­seen al­la ole­mi­ses­ta. Te­at­te­rin te­ke­mi­ses­sä kes­ki­ös­sä on esi­tyk­sen val­mis­ta­mi­nen. Se­kin tar­jo­aa mah­dol­li­suu­den elää het­ki jon­kun toi­sen na­hois­sa, mut­ta ero­na draa­maan te­at­te­ris­sa on olen­nais­ta myös vuo­ro­vai­ku­tus ylei­sön kans­sa.

Jäp­pi­sen oh­jaa­maan draa­ma­työs­ken­te­lyyn tu­le­vien ylei­sin huo­li on, et­tei­vät he osaa näy­tel­lä.

– Draa­ma­työs­ken­te­lys­sä ei kui­ten­kaan esiin­ny­tä ke­nel­le­kään, vaan osal­lis­tu­jat te­ke­vät yh­tei­sen mat­kan va­lit­tuun tee­maan. Kuka vain voi eläy­tyä toi­sen ih­mi­sen ase­maan. Ai­ka usein draa­ma­työs­ken­te­lys­sä minä oh­jaa­ja­na­kin otan jon­kin roo­lin osal­lis­tu­jien heit­täy­ty­mi­sen tu­ek­si.

Draa­man ja te­at­te­rin te­ke­mi­ses­sä Tyt­ti Jäp­pis­tä kieh­too esi­mer­kik­si ”va­ka­va lei­kil­li­syys”.

– Draa­ma on ko­ke­muk­sel­lis­ta ”mitä jos”-leik­kiä ja ta­ri­noi­den elä­mis­tä, Jäp­pi­nen ku­vai­lee.

Hä­nen mu­kaan­sa on vai­ke­aa löy­tää ai­het­ta, jota draa­man ja te­at­te­rin kei­noin ei voi­si kä­si­tel­lä. Edes kris­til­li­ses­tä ym­pä­ris­tös­tä.

– Ajat­te­len niin, et­tä kos­ka olem­me ih­mi­siä, myös kir­kos­sa näy­tel­mät voi­vat ker­toa mis­tä vain ih­mi­syy­teen kuu­lu­vis­ta ai­heis­ta. Mei­dät on luo­tu ko­ko­nai­suuk­sik­si, ja hen­gel­li­sen ja maal­li­sen erot­te­lu on ve­teen piir­ret­ty vii­va niin ih­mi­syy­des­sä kuin tai­tees­sa­kin. Oi­ke­as­taan kam­mok­sun lo­ke­roi­mis­ta. Ha­lu­ai­sin kir­kois­sa ja seu­ra­kun­nis­sa teh­tä­vän mah­dol­li­sim­man mo­ni­puo­li­ses­ti kaik­kea, mikä ei sodi kir­kon ydin­sa­no­maa vas­taan.

Mut­ta en­tä te­o­lo­gi­nen oi­ke­aop­pi­suus? Ei­kö ole ”vaa­ral­lis­ta” vä­lit­tää kris­til­lis­tä sa­no­maa tul­kin­nan­va­rai­sem­min näy­tel­män kaut­ta ver­rat­tu­na esi­mer­kik­si suo­ra­sa­nai­sem­paan saar­naan? Mitä jos kat­so­jat te­ke­vät vää­riä tul­kin­to­ja?

– Draa­maa ja te­at­te­ria ei voi teh­dä te­o­lo­gia edel­lä, Tyt­ti Jäp­pi­nen erot­te­lee.

– Koen kui­ten­kin tar­peel­li­sek­si ai­na kun­ni­oit­taa poh­ja­teks­tiä, sil­lä mi­nus­ta tai­teen teh­tä­vä on pu­hu­tel­la ja he­rät­tää ajat­te­le­maan, ei lou­ka­ta. Ha­lu­an kat­soa tut­tua teks­tiä uu­des­ta kul­mas­ta.

Jäp­pi­nen myön­tää, et­tä esi­mer­kik­si draa­ma­työs­ken­te­ly on yl­lä­tyk­sel­lis­tä: lop­pu­tu­los­ta ei voi kos­kaan tie­tää etu­kä­teen. Draa­ma­har­joi­tuk­set on­kin tär­ke­ää pur­kaa osal­lis­tu­jien kans­sa, ja kou­lut­tau­tu­mi­nen ja ko­ke­muk­sen hank­ki­mi­nen aut­ta­vat työs­ken­te­lyn oh­jaa­jaa luo­maan tur­val­li­sen il­ma­pii­rin.

Tai­teen­la­jeis­ta eri­tyi­ses­ti mu­siik­kia ar­vos­te­taan kir­kos­sa, ja sil­le on pal­kat­tu am­mat­ti­lai­nen joka seu­ra­kun­nas­sa.

Tyt­ti Jäp­pi­sen mu­kaan draa­maa­kin osa­taan kyl­lä jon­kin ver­ran käyt­tää seu­ra­kun­tien toi­min­nas­sa, mut­ta sitä käy­te­tään usein ka­pe­as­ti – ”teh­dään ku­va­el­ma ker­ran vuo­des­sa ai­na sa­mas­ta ai­hees­ta”. Jos draa­maa ja te­at­te­ria teh­dään ke­vy­es­ti ja vä­hän sin­ne päin, huo­not ko­ke­muk­set voi­vat saa­da ih­mi­set kart­ta­maan nii­tä jat­kos­sa.

Oi­kein to­teu­tet­tui­na draa­man ja te­at­te­rin työ­ta­vat ovat Jäp­pi­sen mie­les­tä ja hä­nen ha­vain­to­jen­sa pe­rus­teel­la voi­maut­ta­via.

– Kaik­kien re­ak­ti­oi­den, tur­val­li­suu­den ra­jois­sa tie­ten­kin, tu­lee saa­da ol­la sal­lit­tu­ja.

Hy­vin­kääl­lä te­at­te­ri on seu­ra­kun­nan työ­muo­to. Te­at­te­ri Be­tan oh­jel­mis­toon kuu­luu esi­mer­kik­si jou­lu- ja pää­si­äis­näy­tel­miä ja -ku­va­el­mia sekä ke­sä­te­at­te­rie­si­tyk­siä.

Näy­tel­miä työs­tet­tä­es­sä työ­ryh­män yh­teen hit­saan­tu­mi­nen ja eri-ikäis­ten ih­mis­ten yh­teis­työ ovat ol­leet Jäp­pi­sel­le hie­no­ja ko­ke­muk­sia. Oh­jat­ta­vien ikä­haa­ruk­ka yh­des­sä pro­duk­ti­os­sa on saat­ta­nut ol­la vii­des­tä 65 vuo­teen. Yleen­sä kuu­kau­den esi­tys­jak­soa edel­tää kol­mes­ta nel­jään kuu­kaut­ta har­joi­tuk­sia. Po­ru­kas­ta tu­lee tii­vis.

Jäp­pi­nen haa­vei­lee te­at­te­ri­toi­min­nan ke­hit­tä­mi­ses­tä myös Lah­den seu­ra­kun­ta­yh­ty­mäs­sä. Eri­tyi­ses­ti ke­sä­te­at­te­rin te­ke­mi­nen oli­si hä­nes­tä an­toi­saa.

Ke­vääl­lä 2016 Lah­den seu­ra­kun­ta­yh­ty­män nuor­ten te­at­te­ri­ryh­mä Spa­tu­la esit­ti Lah­den kau­pun­gin­te­at­te­ris­sa Jäp­pi­sen dra­ma­ti­soin­nin Je­mi­na Sil­lan­pään no­vel­lis­ta Äi­ti ja isä. Ai­hee­na oli nuor­ten syr­jäy­ty­mi­nen, ja esi­tyk­ses­tä tuli rank­ka – mut­ta nuo­ret ha­lu­si­vat esit­tää sen. Jäp­pi­nen ei kos­kaan unoh­da esiin­ty­jien re­ak­ti­o­ta, kun he kat­so­mo­va­lo­jen sy­tyt­tyä nä­ki­vät ih­mis­ten osoit­ta­van suo­si­o­ta seis­ten ja it­ke­vän.

Tyt­ti Jäp­pi­nen us­koo, et­tä te­at­te­ri voi tar­jo­ta kir­kos­sa­kin näyt­tä­mön – tai ko­ki­jan pai­kan – sel­lai­sel­le, joka ei ole ai­em­min löy­tä­nyt paik­kaan­sa seu­ra­kun­nas­sa tai eh­kä muu­ten­kaan yh­teis­kun­nas­sa.

– Draa­ma­pe­da­go­gii­kas­ta sa­no­taan, et­tä se on ”kes­ke­ne­räi­syy­den pe­da­go­giik­kaa”. Vä­lil­lä sii­nä ”opi­taan vain pro­ses­sis­ta”. On sekä rank­kaa et­tä hie­noa, et­tä oh­jaa­ja saat­taa juu­ri ja juu­ri pys­tyä pi­tä­mään lan­gat kä­sis­sään. Mut­ta vaik­ka jo­kin lan­ka ir­to­ai­si­kin, sen ti­lal­le voi löy­tyä uut­ta, Jäp­pi­nen ku­vai­lee.

Nuo­ri­so­työ kas­vat­ti hän­tä sie­tä­mään kes­ke­ne­räi­syyt­tä – tai pa­rem­min­kin vaa­li­maan sitä.

– Suun­ni­tel­mat on teh­ty ri­kot­ta­vik­si, Tyt­ti Jäp­pi­nen vah­vis­taa.

Lah­des­sa vuo­des­ta 2010 mie­hen­sä ja kah­den nyt tei­ni-ikäi­sen lap­sen­sa kans­sa asu­nut Tyt­ti Jäp­pi­nen syn­tyi Kes­ki-Suo­mes­sa Saa­ri­jär­vel­lä ja muut­ti en­sim­mäi­sel­lä luo­kal­la Asik­ka­laan. Oh­jaa­mi­nen on­nis­tui so­si­aa­li­sel­ta ty­töl­tä jo pie­ne­nä, ja nel­jä nuo­rem­paa si­sa­rus­ta sai­vat osan­sa Ty­tin oh­jaa­mis­ta näy­tel­mis­tä – vä­lil­lä vain il­mei­sen vas­ten­tah­toi­ses­ti.

Var­si­nai­nen te­at­te­ri­har­ras­ta­ja tei­ni-ikäi­nen Tyt­ti ei ol­lut, sil­lä sii­hen ei ol­lut pie­nes­sä Asik­ka­las­sa mah­dol­li­suut­ta. Seu­ra­kun­ta­nuo­ri hän sen si­jaan oli, ava­ra­kat­sei­nen sel­lai­nen.

– Olin tei­ni­nä ”ma­ho­ton lie­su­a­ja”. Seu­ra­kun­tien toi­min­ta Asik­ka­las­sa oli tosi yh­teisk­ris­til­lis­tä. Mi­nul­la oli ka­ve­rei­ta hel­lun­tai­lai­sis­ta les­ta­di­o­lai­siin, ja opin nä­ke­mään hy­viä puo­lia eri­lais­ten kris­tit­ty­jen ta­vois­sa aja­tel­la. Olen usein ajau­tu­nut sil­lan­ra­ken­ta­jak­si.

Jäp­pi­nen ku­vai­lee it­se­ään spon­taa­nik­si ja rä­vä­käk­si.

– Ai­na­kin kir­kon pii­ris­sä olen saa­nut näin kuul­la, hän nau­rah­taa.

Toi­saal­ta tai­tei­li­ja­luon­ne ei vält­tä­mät­tä näy pääl­le­päin, sil­lä Jäp­pi­nen ”ei kul­je sa­teen­kaa­ri­ponc­hos­sa tai bas­ke­ri vi­nos­sa”.

Sen si­jaan Draa­ma­tyt­ti va­el­taa sil­mät ja kor­vat au­ki.

– Eh­kä olen sil­lä ta­val­la vi­si­o­nää­ri, et­tä et­sin jat­ku­vas­ti uu­sia ta­po­ja teh­dä asi­oi­ta. Olen jos­sa­kin te­at­te­ri­hör­hön ja pe­da­go­gin vä­li­maas­tos­sa, ja eri ym­pä­ris­töis­sä mi­nus­ta kai­vau­tuu esil­le eri puo­lia.

Eläm­me juu­ri kris­ti­kun­nan ydind­raa­man se­son­ki­ai­kaa, on­han pää­si­äi­sen ker­to­mus kris­tit­ty­jen tär­kein ta­ri­na. Tyt­ti Jäp­pi­sel­le pää­si­äi­nen on usein vil­kas­ta työ­se­son­kia. Lap­se­na ja nuo­re­na hän viet­ti mon­ta pää­si­äis­tä La­pin mai­se­mis­sa, mut­ta ai­kui­si­än pää­si­äist­ra­di­ti­ot ovat vie­lä muo­tou­tu­mis­vai­hees­sa.

– Pää­si­äi­nen on kui­ten­kin juh­la, jon­ka tun­nel­mia elän vah­vas­ti läpi mie­les­sä­ni. Kuun­te­len esi­mer­kik­si mu­siik­kia sen mu­kaan, mitä päi­vää pää­si­äi­ses­tä ele­tään. Ta­poi­hi­ni on kuu­lu­nut myös joko pää­si­äi­syön tai pää­si­äis­päi­vän mes­sus­sa käy­mi­nen.

Tyt­ti Jäp­pi­ses­tä pää­si­äi­nen on myös hyvä ta­ri­na, ”draa­ma par­haim­mil­laan”.

Jäp­pi­sen vii­mei­sim­mäs­sä pää­si­äisp­ro­duk­ti­os­sa, Hy­vin­kääl­lä teh­dys­sä Mes­ta­ri – Minä seu­raan voit­ta­jaa, Pie­ta­ri, Jo­han­nes ja Mag­da­lan Ma­ria eli­vät Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­man ja ylös­nou­se­muk­sen vä­lis­tä päi­vää. Vä­hä­e­lei­seen esi­tyk­seen si­säl­tyi myös vi­de­ok­lip­pe­jä ny­kyih­mis­ten aja­tuk­sis­ta. Pää­si­äisd­raa­man ker­to­jan teks­ti oli Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­ta, mut­ta näyt­te­li­jöi­den di­a­lo­gi oli Tyt­ti Jäp­pi­sen kä­si­kir­joit­ta­maa.

– Dra­ma­tur­gin työ on ri­vien vä­lien kai­ve­le­mis­ta, sil­lä tu­tun ker­to­muk­sen ym­pä­ril­tä löy­tyy vie­lä li­sää kiin­nos­ta­vaa draa­maa. Em­me esi­mer­kik­si tie­dä juu­ri mi­tään sii­tä, mitä ta­pah­tui pää­si­äis­ta­ri­nan toi­se­na päi­vä­nä. Tu­tuis­sa ta­ri­nois­sa ole­vien auk­ko­jen tut­ki­mi­sen li­säk­si ha­lu­an et­siä niis­tä link­ke­jä ny­kyih­mis­ten elä­mään, Jäp­pi­nen ker­too.

”Näy­tä, älä se­li­tä.” Täl­lai­nen oh­je an­ne­taan usein fik­ti­on kir­joit­ta­jal­le, ja sama var­mas­ti toi­mi­si ny­kyih­mi­sen huo­mi­o­ta ta­voit­te­le­val­le kris­til­li­sel­le kir­kol­le. Tyt­ti Jäp­pi­nen us­koo, et­tä draa­ma on te­ho­kas tapa vies­tiä kir­kon sa­no­maa kai­ken­lais­ten tun­tei­siin ve­to­a­vien ta­ri­noi­den ym­pä­röi­mil­le ny­kyih­mi­sil­le.

– Tyk­kääm­me täyt­tää kirk­ko­sa­lit pu­heel­la ja se­lit­tää asi­oi­ta ih­mi­sil­le. Mut­ta kai­paa­ko Ju­ma­la se­li­tyk­si­äm­me? Te­at­te­ris­sa ja draa­mas­sa on hie­noa se, et­tä nii­den kaut­ta jo­kai­nen saa it­se ko­kea ja ym­mär­tää asi­oi­ta.