Tam­mi­kui­nen aa­mu Hel­sin­gin Ete­lä­ran­nas­sa ei ole enää pilk­ko­pi­meä. Au­rin­gon valo al­kaa jo hie­man ka­jas­taa me­ren suun­nas­ta.

Kirk­ko­hal­li­tuk­sen ra­ken­nuk­sen käy­tä­vät ovat vie­lä hil­jai­set. Ark­ki­piis­pa Ta­pio Luo­ma kä­ve­lee reip­pain as­ke­lein toi­mit­ta­jaa vas­taan ja ot­taa sa­mal­la au­to­maa­til­ta ku­pil­li­sen kah­via.

Haas­tat­te­lun taus­tal­la on Luo­man vii­me lo­ka­kuus­sa esit­tä­mä ja ai­ka pal­jon­kin po­le­miik­kia ai­heut­ta­nut pu­heen­vuo­ro: Mik­si kirk­ko ei saa vai­e­ta köy­hyy­des­tä yh­teis­kun­nas­sa?

Ark­ki­piis­pa lin­ja­si sii­nä, et­tä kirk­ko aset­tuu hei­koim­pien puo­lel­le ja voi­mis­taa nii­den ään­tä, joil­la sitä yh­teis­kun­nas­sa ei ole.

Kes­kus­te­lun aluk­si Luo­ma ko­ros­taa yh­tä asi­aa. Kir­kol­la on oi­keus, ja jopa vel­vol­li­suus ol­la mu­ka­na suo­ma­lai­ses­sa yh­teis­kun­nal­li­ses­sa kes­kus­te­lus­sa.

Jo en­nen ark­ki­piis­pan kan­na­not­toa kir­kon pii­ris­tä oli kuu­lu­nut yk­sit­täi­siä pu­heen­vuo­ro­ja liit­ty­en hal­li­tu­soh­jel­maan. Sen miel­let­tiin koh­te­le­van mo­nia ih­mi­siä epä­oi­keu­den­mu­kai­ses­ti.

– So­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa näi­tä ää­nen­pa­no­ja py­rit­tiin suo­ras­taan mi­tä­töi­mään. An­net­tiin ym­mär­tää, et­tä kir­kon ei pi­täi­si lain­kaan se­kaan­tua täl­lai­siin asi­oi­hin, Luo­ma sa­noo.

Hä­nen mu­kaan­sa kirk­ko ei se­kaan­nu­kaan, mut­ta se on joka ta­pauk­ses­sa mer­kit­tä­vä yh­teis­kun­nal­li­nen toi­mi­ja.

– Kir­kol­la on omas­ta työs­tään ja us­kon pe­rus­teis­ta kä­sin nä­ke­mys­tä ja ko­ke­mus­ta, ja sii­tä ha­lu­am­me pu­hua, kun on kyse ih­mis­ten hy­väs­tä. Sil­loin se, mikä liit­tyy yh­teis­kun­nal­li­seen elä­mään kiin­nos­taa myös kirk­koa.

Ark­ki­piis­pa kiis­tää kui­ten­kin sen, et­tä kirk­ko oli­si jo­ten­kin lui­su­mas­sa po­liit­ti­sek­si toi­mi­jak­si.

– Taus­tal­la ei ole mi­tään puo­lu­e­po­liit­tis­ta, vaan kat­som­me enem­män­kin esi­mer­kik­si sitä, mitä Her­ram­me Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa opet­taa tai mi­ten hän toi­mii.

Kir­kon tun­to­sar­vet ovat her­kät. Sil­lä on muun mu­as­sa di­a­ko­ni­a­työn kaut­ta erit­täin hyvä tun­tu­ma sii­hen, mil­lai­nen hei­kos­sa ase­mas­sa ole­vien ih­mis­ten elä­män­ti­lan­ne on.

Uu­den hal­li­tu­soh­jel­man mu­ka­naan tuo­mat mo­nen­lai­set ki­ris­tyk­set kos­ket­ta­vat kaik­kein ki­peim­min juu­ri ky­seis­tä jouk­koa.

– Seu­ra­kun­tien työn­te­ki­jät koh­taa­vat työs­sään näi­tä ih­mi­siä. Toi­meen­tu­lon kans­sa kamp­pai­le­val­le per­hee­näi­dil­le ei kan­na­ta sa­noa, et­tä si­nun täy­tyi­si nyt ym­mär­tää tämä isom­pi kuva.

Kirk­ko nä­kee mo­nen­lai­sen eri­ar­vois­tu­mi­sen, joka liit­tyy alu­eel­li­suu­teen, so­si­aa­li­seen ja ta­lou­del­li­seen ase­maan ja mo­neen muu­hun seik­kaan.

– Näi­den­kin ky­sy­mys­ten kans­sa seu­ra­kun­tam­me ovat päi­vit­täin te­ke­mi­sis­sä.

Si­näl­lään ark­ki­piis­pa pi­tää ta­lou­des­ta huo­leh­ti­mis­ta eh­dot­to­mas­ti vas­tuul­li­se­na toi­min­ta­na.

– Se, et­tä ha­lu­taan saa­da maam­me ta­lou­del­li­nen pe­rus­ta kun­toon, on mi­nus­ta mitä kan­na­tet­ta­vin­ta. Us­kon, et­tä Suo­mes­sa myös hy­vin laa­jas­ti ym­mär­re­tään se, et­tä meil­lä ei ole va­raa yl­lä­pi­tää näin mo­ni­puo­lis­ta hy­vin­voin­tiyh­teis­kun­taa, el­lei ta­lou­tem­me ole ta­sa­pai­nos­sa.

Sa­maan hen­gen­ve­toon ark­ki­piis­pa li­sää, et­tä ta­lous ei suin­kaan ole kaik­ki kai­kes­sa. Ih­mi­sen elä­mään kuu­luu mo­nia mui­ta­kin ulot­tu­vuuk­sia, jot­ka pi­tää ot­taa huo­mi­oon.

– Ih­mis­ku­van ei kos­kaan pi­täi­si pe­rus­tua sii­hen, min­kä­lai­nen ta­lou­del­li­nen toi­mi­ja hen­ki­lö on tai mil­lais­ta ta­lou­del­lis­ta hyö­tyä hä­nes­tä saa­daan. Ih­mis­ten hätä pi­tää ai­na myös ot­taa to­sis­saan.

Luo­ma ker­too, et­tä hän­tä on lo­ka­kui­sen kan­na­not­ton­sa jäl­keen haas­tet­tu esit­tä­mään omia vaih­to­eh­to­jaan maam­me ta­lou­del­lis­ten ti­lan­teen rat­kai­se­mi­sek­si.

Hän on kui­ten­kin koh­te­li­aas­ti kiel­täy­ty­nyt kun­ni­as­ta.

– Jos kirk­ko al­kai­si teh­dä omia var­jo­bud­jet­te­jaan, niin sil­loin se­kaan­tui­sim­me asi­aan, joka ei meil­le kuu­lu. Meil­lä­hän on toi­mi­va de­mok­ra­tia ja sen puit­teis­sa va­lit­tu hal­li­tus. Sen soi­sin ker­naas­ti on­nis­tu­van pit­kän lin­jan teh­tä­väs­sään.

Sitä ark­ki­piis­pa toi­voo, et­tä kirk­ko sai­si jat­kos­sa­kin ol­la mu­ka­na niis­sä kes­kus­te­luis­sa, jois­sa pu­hu­taan maam­me yh­teis­kun­nan pe­rus­teis­ta.

– Taus­tal­la on se­kin, et­tä hy­vin­voin­ti­val­ti­om­me kyt­key­tyy niin vah­vas­ti lu­te­ri­lai­seen yh­teis­kun­ta­fi­lo­so­fi­aan. Sii­nä ko­ros­tu­vat yh­teis­vas­tuul­li­suus ja hei­koim­mis­ta huo­leh­ti­mi­nen.

Vii­me ke­sä­nä ra­sis­mis­ta tuli Suo­mes­sa ko­ros­te­tus­ti koko yh­teis­kun­nan lä­pi­leik­kaa­va asia.

Ke­sä­kuus­sa toi­min­tan­sa aloit­ta­nut Pet­te­ri Or­pon hal­li­tus ajau­tui jo al­ku­met­reil­lään ko­vaan krii­siin, kos­ka usei­den pe­rus­suo­ma­lais­ten mi­nis­te­rien to­det­tiin har­joit­ta­neen vuo­sien ku­lu­es­sa ra­sis­tis­ta ja ää­ri­oi­keis­to­lai­sek­si tul­kit­tua kir­joit­te­lua.

Kohu laa­je­ni, joh­ti mi­nis­te­ri Vil­helm Jun­ni­lan eroon ja syn­nyt­ti si­vu­tuot­tee­na laa­jaa po­le­miik­kia.

Ark­ki­piis­pa Luo­man mu­kaan ra­sis­mi ei kui­ten­kaan kos­ke vain jul­ki­suu­des­sa nä­ky­viä po­lii­tik­ko­ja. Ikä­vä il­miö pii­lee sy­väl­lä yh­teis­kun­nas­sam­me.

– Ajat­te­len niin, et­tä vai­kea kesä ja sitä seu­ran­nut kes­kus­te­lu kään­tyi kui­ten­kin jol­la­kin ta­val­la myön­tei­sek­si. Sii­nä tuli nä­ky­väk­si nii­tä on­gel­ma­koh­tia, jot­ka kai­paa­vat yh­teis­tä kä­sit­te­lyä.

Luo­ma nä­kee kes­kei­se­nä ky­sy­myk­sen ih­mis­ku­vas­ta. Kris­ti­tyl­le kaik­ki ih­mi­set ihon­vä­ris­tä ja et­ni­ses­tä taus­tas­ta riip­pu­mat­ta ovat Ju­ma­lan ku­via.

Hän us­koo, et­tä jat­kos­sa ol­laan ny­kyis­tä tar­kem­pia sii­tä, mil­lä ta­val­la toi­sen­lai­sis­ta ih­mi­sis­tä pu­hu­taan.

– On ol­lut myös jon­kin ver­ran yri­tys­tä pääs­tää näi­tä ih­mi­siä enem­män jul­ki­suu­des­sa ää­neen, mikä on­kin tär­ke­ää. Tätä ei kui­ten­kaan ole ta­pah­tu­nut vie­lä riit­tä­väs­ti.

Arkkipiispa Luoma näkee yleisen keskusteluilmapiirin vaikeana. Polarisoituneessa tilanteessa ihmiset saattavat jopa pelätä omien näkemyksiensä esilletuomista. Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Po­liit­ti­nen ja yh­teis­kun­nal­li­nen kes­kus­te­lu läh­tee ny­kyi­sin va­li­tet­ta­van hel­pos­ti lau­kal­le. Toi­sen kun­ni­oit­ta­mi­nen lois­taa pois­sa­o­lol­laan.

Usein väit­te­lys­sä ote­taan valt­ti­kort­ti­na esil­le ar­vot. Nii­hin tiu­kas­ti ank­ku­roi­tu­ja omia nä­kö­kul­mia ha­lu­taan to­dis­taa ai­noik­si oi­keik­si.

Ta­pio Luo­man mu­kaan ar­vo­kes­kus­te­lus­sa ei ole on­nis­tut­tu par­haal­la mah­dol­li­sel­la ta­val­la.

– Ar­vo­jen pun­nit­se­mi­nen suh­tees­sa toi­siin­sa on hy­vin vai­ke­aa. Se edel­lyt­täi­si ky­seis­ten ar­vo­jen huo­lel­lis­ta avaa­mis­ta, mitä har­voin ta­pah­tuu. Nyt ar­vo­kes­kus­te­lus­ta tu­lee hel­pos­ti vain lei­ma­kir­vei­den heit­te­lyä. Puo­lin ja toi­sin.

Po­la­ri­saa­ti­o­ta on il­mas­sa Suo­mes­sa­kin, mut­ta ark­ki­piis­pa ei kui­ten­kaan us­ko sii­hen, et­tä maam­me ja­kaan­tui­si eri lei­rei­hin yh­tä pa­has­ti kuin vaik­ka USA.

– Meil­lä jär­jes­tel­mä tun­tuu ole­van kes­tä­väm­pi. Suo­mes­sa ei ole kak­si­puo­lu­e­jär­jes­tel­mää, joka on jo läh­tö­koh­tai­ses­ti po­la­ri­soi­vaa.

Luo­maa ih­me­tyt­tää se, mik­si on ole­mas­sa niin suu­ri kiu­saus lo­ke­roi­da ih­mi­siä hei­dän mie­li­pi­tei­den­sä pe­rus­teel­la.

– Asi­oi­ta kat­so­taan vain tie­tys­tä nä­kö­kul­mas­ta, ei­kä kuun­nel­la toi­sen­lai­sia aja­tuk­sia. Tai jos sit­ten kuun­nel­laan­kin, niin ne ha­lu­taan teh­dä nau­ru­na­lai­sek­si tai jopa vai­en­taa.

Luo­ma ar­vi­oi, et­tä tä­män jyr­kän käy­tös­mal­lin ta­ka­na saat­taa piil­lä tur­vat­to­muu­den tun­net­ta. Sitä syn­nyt­tää esi­mer­kik­si ge­o­po­liit­ti­sen ti­lan­teen no­pea muut­tu­mi­nen.

– Pin­taan nou­se­vat kaik­ki ne pe­lot ja uh­ka­ku­vat, joi­ta pe­ri­aat­tees­sa ai­na on nur­kan ta­ka­na väi­jy­mäs­sä. Nyt ne ovat konk­re­ti­soi­tu­neet. Sil­loin ha­e­taan tu­kea sel­lai­sis­ta ajat­te­lu­ta­vois­ta, jois­sa voi ko­kea edes jol­la­kin ta­val­la voi­maan­tu­van­sa.

Koko pla­nee­tan kan­nal­ta kes­kei­siä ja myös ah­dis­tus­ta ai­heut­ta­via ky­sy­myk­siä ovat luon­nol­li­ses­ti myös il­mas­tok­rii­si ja luon­to­ka­to.

Ark­ki­piis­pa nä­kee näi­den me­ga­haas­tei­den ky­see­na­lais­ta­van mo­nia to­tun­nai­sia asi­oi­ta. Yk­si niis­tä on ih­mis­kun­nas­sa pit­kään val­lal­la ol­lut edis­ty­sus­ko.

– En oi­kein tie­dä, mi­hin me nyt edis­tym­me, vaik­ka kaik­ki me­nee koko ajan eteen­päin. Eten­kin il­mas­tok­rii­sin myö­tä eteen on tul­lut yhä enem­män ky­sy­mys sel­viy­ty­mi­ses­tä.

Pe­rin­tei­ses­ti ny­kyi­set su­ku­pol­vet ovat ai­na toi­vo­neet jäl­ke­läi­sil­leen hel­pom­paa ja vau­raam­paa­kin elä­mää. Tämä ei jat­kos­sa au­to­maat­ti­ses­ti enää to­teu­du.

– Us­kon, et­tä luo­pu­mi­sen ee­tos tu­lee jat­kos­sa vah­vis­tu­maan. Sitä pi­täi­si pys­tyä kä­sit­te­le­mään niin, et­tä asi­as­ta ei syn­ny pel­koa ja tur­vat­to­muu­den tun­net­ta.

Yk­si epä­var­muu­den ai­heut­ta­ja on voi­mak­kaas­ti pin­nal­le nou­se­va te­ko­ä­ly.

Ark­ki­piis­pa nä­kee asi­aan liit­ty­vän hui­kei­ta mah­dol­li­suuk­sia ja ”vä­ri­syt­tä­viä uh­ka­ku­via”.

– Se on kuin mikä ta­han­sa in­hi­mil­li­nen in­no­vaa­tio. Te­ko­ä­ly­ä­kin voi­daan käyt­tää niin mo­nen­lai­siin tar­koi­tuk­siin.

Luo­maa mie­ti­tyt­tää eri­tyi­ses­ti te­ko­ä­lyyn liit­ty­vä trans­hu­ma­nis­ti­nen ajat­te­lu­ta­pa.

Sii­nä ih­mi­sen evo­luu­ti­o­ta py­rit­täi­siin edis­tä­mään niin, et­tä hän sai­si eri­lai­sia ky­ky­jä ja omi­nai­suuk­sia, joi­ta ei muu­ten oli­si.

– Kun ih­mi­nen saa ”yli-in­hi­mil­li­siä” ky­ky­jä, niin edis­ty­sus­kon mu­kai­ses­ti aja­tel­laan, et­tä se väis­tä­mät­tä joh­taa hy­vään. Mut­ta vält­tä­mät­tä­hän niin­hän ei ta­pah­du.

Ark­ki­piis­pan mu­kaan ih­mi­syy­den kä­sit­tee­seen liit­ty­vien nä­kö­kul­mien poh­din­ta oli­si­kin ää­rim­mäi­sen oleel­lis­ta, kun te­ko­ä­ly ke­hit­tyy.

– Toi­nen asia on se, mi­ten te­ko­ä­ly edis­tää ih­mis­ten kes­ki­näis­tä ym­mär­rys­tä ja mi­ten se voi­si tu­kea ih­mi­sen ja Ju­ma­lan vä­li­sen suh­teen sy­ven­ty­mis­tä. Sitä en tie­dä, on­ko näi­hin ky­sy­myk­siin ai­na­kaan täl­lä het­kel­lä jär­ke­viä vas­tauk­sia.

Tapio Luoma tunnistaa ilmastokriisin ja sotien kaltaiset uhkakuvat, mutta on silti positiivinen tulevaisuuden suhteen. Toimiva demokratia ja lapset antavat hänelle toivoa. Kuva: Aarne Ormio

Arkkipiispan kanslia

Maa­il­ma kiel­tä­mät­tä näyt­tää ny­kyi­sin var­sin ikä­väl­tä pai­kal­ta. Ko­ro­nas­ta jo­ten­kin sel­vit­tiin mut­ta ge­o­po­liit­ti­nen ti­lan­ne on järk­ky­nyt eri puo­lil­la. Ja il­mas­tok­rii­si väi­jyy koko ajan taus­tal­la.

Ark­ki­piis­pan mu­kaan syy­tä toi­voon kui­ten­kin on, mo­nel­la­kin ta­sol­la. Sitä hä­nel­le an­taa muun mu­as­sa maam­me de­mok­raat­ti­nen po­liit­ti­nen jär­jes­tel­mä.

– Se on jo it­ses­sään ar­vo­kas. Ha­lu­an us­koa sii­hen, et­tä kaik­ki po­liit­ti­ses­ta kan­nas­ta riip­pu­mat­ta et­si­vät vil­pit­tö­mäs­ti Suo­men yh­teis­tä hy­vää. Jos tämä ka­to­aa, niin sit­ten ky­sees­sä on iso uh­ka toi­vol­le.

Luo­ma luot­taa edel­leen myös di­a­lo­giin kei­no­na rat­kais­ta vai­kei­ta­kin haas­tei­ta.

– Kes­kus­te­lu voi­si kiel­tä­mät­tä meil­lä­kin ol­la pa­rem­paa, mut­ta ei se ole­ma­ton­ta­kaan ole.

Hen­ki­lö­koh­tai­sel­la ta­sol­la ark­ki­piis­pal­le toi­von läh­tee­nä ovat en­nen muu­ta lap­set. Vii­den al­le kou­lui­käi­sen lap­sen isoi­sä on poh­dis­kel­lut sitä, mil­lai­ses­sa maa­il­mas­sa nämä pie­no­kai­set saa­vat ai­kui­se­na elää.

– Jo­kai­nen lap­si on muis­tu­tus meil­le. Uh­ka­ku­via on ole­mas­sa, mut­ta las­ten tu­le­vai­suu­den eteen mei­dän kan­nat­taa työs­ken­nel­lä ja kat­sel­la toi­veik­kaas­ti tu­le­vai­suu­teen.

Luo­ma ker­too, et­tä ark­ki­piis­pan ko­me­as­sa vir­ka­ta­los­sa Tu­rus­sa on ol­lut kol­me van­haa maa­laus­ta: Us­ko, Toi­vo ja Rak­kaus. Vii­mei­nen on vuo­sien ku­lu­es­sa hä­vin­nyt, mut­ta Us­ko ja Toi­vo ovat edel­leen jäl­jel­lä.

– Toi­vos­sa nä­kyy pie­niä lap­sia. Mie­tin men­nei­den vuo­si­sa­to­jen ih­mi­siä; pit­käl­ti juu­ri lap­set aut­toi­vat hei­tä jak­sa­maan. Jäl­ke­läi­sis­tä oli pak­ko pi­tää huol­ta, vaik­ka olo­suh­teet oli­si­vat ol­leet mi­ten vai­ke­at ta­han­sa.