Draa­ma­pe­da­go­gi An­na-Riit­ta Par­ta­nen ra­kas­taa afo­ris­me­ja. Yk­si niis­tä on tämä:

”Jos aut­taa tois­ta avaa­maan nup­pun­sa, on mel­kein kuin kuk­ki­si it­se.” (Mai­ja Paa­vi­lai­nen)

– Ku­vaa eri­no­mai­ses­ti työ­tä­ni draa­ma­pe­da­go­gi­na, hän sa­noo.

Lah­den kou­luis­sa on täs­tä syk­sys­tä läh­tien ryh­dyt­ty jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti vah­vis­ta­maan las­ten tun­ne- ja vuo­ro­vai­ku­tus­tai­to­ja. Ope­tus­suun­ni­tel­man mu­kai­set op­pi­jak­sot koh­dis­tu­vat kol­mas­luok­ka­lai­siin, li­säk­si kou­lu­te­taan vi­tos- ja seis­ka­luok­kien opet­ta­jia.

Apu­na opet­ta­mi­ses­sa käy­te­tään draa­ma­me­ne­tel­miä, jot­ka ovat te­at­te­ri­läh­töi­siä. An­na-Riit­ta Par­ta­nen työs­ken­te­lee Lah­den

pe­ru­so­pe­tuk­ses­sa ja te­kee kiin­te­ää yh­teis­työ­tä kau­pun­gin­te­at­te­rin kans­sa. Hän opet­taa luo­kil­le eri­lai­sia draa­ma­me­ne­tel­miä.

– Luo­kan oma opet­ta­ja osal­lis­tuu työs­ken­te­lyyn ja li­säk­si pe­reh­dy­tän opet­ta­jia myös erik­seen, ku­vai­lee Par­ta­nen työ­tään.

Hän iloit­see sii­tä, et­tä draa­ma­kas­va­tus­ta an­ne­taan nyt näin sys­te­maat­ti­ses­ti Lah­den kou­luis­sa.

– Tun­ne- ja vuo­ro­vai­ku­tus­tai­doil­la on kui­ten­kin suo­ra yh­teys sii­hen, mi­ten lap­set ja nuo­ret kou­luis­sa voi­vat nyt ja tu­le­vai­suu­des­sa myös työ­e­lä­mäs­sä, hän pe­rus­te­lee.

Draa­ma­kas­va­tus voi kä­sit­tee­nä ol­la mo­nel­le hie­man epä­sel­vä. Par­ta­nen on­kin saa­nut sel­ven­tää vää­rin­kä­si­tyk­siä ja jopa en­nak­ko­luu­lo­ja, joi­ta ter­mi on saat­ta­nut meis­sä ai­kui­si­kään eh­ti­neis­sä ih­mi­sis­sä ai­heut­taa. ”Tu­lee­kos draa­ma­kas­va­tuk­sen avul­la lap­sis­ta hy­viä näyt­te­li­jöi­tä?” on ky­sy­mys, jo­hon hän on saa­nut vas­ta­ta use­am­man­kin ker­ran.

– Vas­taan ai­na, et­tä ei tule hy­viä näyt­te­li­jöi­tä. Sen si­jaan heis­tä tu­lee hy­viä ih­mi­siä. Heis­tä tu­lee myö­tä­tun­toi­sia ja em­paat­ti­sia, sel­lai­sia, jot­ka osaa­vat kat­soa tois­ta sil­miin, ol­la läs­nä ja kuun­nel­la. Heis­tä tu­lee myös ih­mi­siä, jot­ka osaa­vat il­mais­ta it­se­ään, tul­la ym­mär­re­tyik­si ja tun­nis­taa tois­ten vies­te­jä, hän la­taa.

Kun Par­ta­nen aloit­ti työ­u­ran­sa opet­ta­ja­na 1990-lu­vun alus­sa ja jat­koi myö­hem­min töi­tään eri­tyi­so­pet­ta­ja­na, oli­vat draa­mal­li­set ele­men­tit mu­ka­na hä­nen ope­tus­työs­sään alus­ta saak­ka. Nii­hin hän oli tu­tus­tu­nut kan­sain­vä­lis­ten kurs­sien kaut­ta, joi­hin oli it­se te­at­te­rin har­ras­ta­ja­na osal­lis­tu­nut. Opet­ta­ja­na hän hyö­dyn­si maa­il­mal­ta saa­nei­ta op­pe­jaan ja ai­heut­ti sa­mal­la hie­man häm­men­nys­tä; tämä kum­ma ope kun siir­rät­ti pul­pe­tit luo­kas­sa si­vuun ja pis­ti lap­set liik­keel­le pi­tä­mään ään­tä, joka kuu­lui vä­lil­lä luok­ka­huo­neen ul­ko­puo­lel­le saak­ka.

– Sii­hen ai­kaan ol­tiin vie­lä niin kiin­ni sii­nä op­pi­mis­kä­si­tyk­ses­sä, et­tä par­hai­ten opi­taan, kun is­tu­taan hil­jaa pul­pe­tis­sa ja käy­te­tään kir­jaa ja ky­nää. He­rä­tin kum­mas­tus­ta, kun luo­kas­ta­ni saat­toi kuu­lua ou­to­ja ää­niä, ku­ten nau­rua.

Ny­ky­ään draa­mal­li­sen kas­va­tuk­sen työ­ta­po­jen voi­ma ja vai­kut­ta­vuus jo ym­mär­re­tään. Nyt tie­dos­te­taan se, mi­ten eri­lais­ten roo­lien ja tun­ne­ti­lo­jen ko­kei­le­mi­nen lei­kin kaut­ta aut­taa laa­jen­ta­maan ym­mär­rys­tä niin it­ses­tä kuin muis­ta­kin ih­mi­sis­tä.

– Jo hy­vin pie­ni lap­si osaa sa­noa, mil­lai­nen on hyvä ka­ve­ri tai mil­lai­set sa­nat sa­tut­ta­vat. Draa­ma­kas­va­tuk­ses­sa opit vie­dään käy­tän­nön ta­sol­le; luo­daan lei­kin avul­la tie­tyn­lai­nen tila, jos­sa konk­reet­ti­ses­ti tun­nis­te­taan tun­tei­ta ja opi­taan ta­po­ja toi­mia.

Par­ta­nen sa­noo, et­tä las­ten kes­ki­näi­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen vah­vis­ta­mi­sel­la on sel­keä yh­teys pait­si ryh­mä­hen­keen ja ylei­siin op­pi­mis­tu­lok­siin, myös pois­sa­o­loi­hin.

– Ei ku­kaan tule kou­luun sik­si, et­tä tä­nään on ma­tik­kaa tai äik­kää. Kou­luun tul­laan sik­si, et­tä siel­lä on ryh­mä, jo­hon saa kuu­lua ja siel­lä on ai­kui­nen, joka nä­kee si­nut.

So­pii­ko draa­ma­kas­va­tus sit­ten kai­kil­le? Pi­tää­kö ol­la eri­tyi­sen rei­pas ja roh­kea ja us­kal­taa­ko sitä heit­täy­tyä? En­tä jos te­kee­kin jo­tain no­loa?

Par­ta­nen ker­too, et­tä ryh­mäs­sä teh­dään las­ten kans­sa en­nen op­pi­jak­son al­kua draa­ma­so­pi­mus. Sii­nä so­vi­taan yh­tei­ses­tä tur­val­li­ses­ta ti­las­ta, jos­sa ke­nen­kään te­ke­mis­tä ei ole tar­vet­ta kom­men­toi­da – el­lei sit­ten ha­lua kiit­tää tai ke­hua tois­ta. Kai­kil­la on oi­keus tul­la kuul­luk­si oma­na it­se­nään, ta­sa­puo­li­ses­ti ja it­sel­le hy­väl­lä ta­val­la.

– Jot­kut lap­set häm­mäs­tyt­tä­vät it­sen­sä ja opet­ta­jan­sa pääs­tä­es­sään ir­ti va­kiin­tu­neis­ta roo­leis­taan. Lei­kin avul­la voi­daan to­del­la saa­da ih­mei­tä ai­kaan, Par­ta­nen sum­maa - ja päät­tää kom­ment­tin­sa afo­ris­miin, si­tee­ra­ten täl­lä ker­taa ru­noi­li­ja He­le­na An­ha­vaa:

"Jot­ta jak­sai­si ol­la ai­kui­nen täs­sä maa­il­mas­sa, on saa­ta­va ol­la rau­has­sa lap­si."