On sa­not­tu, et­tä mei­dän yl­tä­kyl­läi­syy­des­sä elä­vien ih­mis­ten suu­rin vi­hol­li­nen on elä­män mie­lek­kyy­den puu­te. Ja et­tä tämä elä­män mie­lek­kyys löy­tyy sii­tä, mi­ten lii­tän it­se­ni mui­hin. Se on enem­män kuin hen­ki­lö­koh­tai­nen on­ni. Kirk­ko­kä­si­kir­jas­ta löy­tyy täl­lai­nen ku­vaus:

"Kas­tees­sa Ju­ma­la yh­dis­ti mei­dät it­seen­sä ja toi­siim­me.

Me kuu­lum­me yh­teen.

Ju­ma­la on ai­na ol­lut Isäm­me,

sil­loin­kin kun kiel­sim­me hä­net,

sil­loin­kin kun tie­ten tah­to­en kul­jim­me omia tei­täm­me,

sil­loin­kin kun eri­lai­sis­sa elä­män­vai­heis­sa ajau­duim­me hä­nes­tä kau­as."

Nämä syn­nin­tun­nus­tuk­seen joh­dat­ta­vat sa­nat ku­vaa­vat, mil­lai­seen ko­ko­nai­suu­teen elä­mäm­me kuu­luu: se kuu­luu yh­teen Ju­ma­lan ja tois­ten ih­mis­ten kans­sa. Yh­tey­des­tä löy­tyy mie­lek­kyys elä­mään.

Se mikä on tär­kein­tä, voi ol­la myös vai­kein­ta. Ky­kym­me yh­tey­teen Ju­ma­lan tai tois­ten ih­mis­ten kans­sa on mo­nel­la ta­paa va­jaa­ta ja rik­ko­nais­ta. Yk­si­näi­syys on mo­nel­le ki­peä asia.

Moni hai­kea rak­kaus­lau­lu ker­too kai­puus­ta löy­tää se joku, jon­ka kans­sa voi­si ko­kea yh­teen­kuu­lu­vuut­ta. Toi­saal­ta elä­mäs­sä voi jos­kus it­se teh­dä va­lin­to­ja, jot­ka joh­ta­vat ajau­tu­maan kau­as tär­ke­äs­tä ih­mi­ses­tä. Kun ajau­tuu kau­as toi­sis­ta ih­mi­sis­tä ja Ju­ma­las­ta, jou­tuu sa­mal­la ek­syk­siin it­sel­tään.

Kai­kes­ta huo­li­mat­ta yh­tey­den tar­ve on al­ku­pe­räi­sin­tä meis­sä ja sik­si sii­tä löy­tyy elä­män mer­ki­tys. Sik­si ih­mi­se­nä elä­mi­sen oleel­li­siin asi­oi­hin kuu­luu myös ka­tu­mus ja pa­rem­man kai­puu, an­teek­si­an­ta­muk­sen tar­ve.

Pää­si­äis­tä edel­tä­vä paas­to­nai­ka on jo pit­käl­lä. Kir­kois­sa muis­tel­laan, mi­ten Jee­sus elä­es­sään rai­va­si es­tei­tä yh­tey­del­tä ja se joh­ti lo­pul­ta ris­til­le saak­ka. Ju­ma­lan puo­lel­ta yh­tey­den mah­dol­li­suu­des­ta on huo­leh­dit­tu lop­puun saak­ka. Rik­ki­näi­nen mut­ta ra­kas elä­mäm­me on kät­ket­ty "hy­vyy­den voi­man ih­meel­li­seen suo­jaan", niin kuin vir­res­sä sa­no­taan. Kuu­lum­me sii­hen jouk­koon, jota on ra­kas­tet­tu kuo­le­maan saak­ka ja vie­lä sen yli.

Pait­si näin paas­to­ai­ka­na, koko elä­män kes­tä­vä ky­sy­mys meil­le ih­mi­sil­le on, mi­ten elää elä­mää­ni niin, et­tä kun­ni­oit­tai­sin tätä yh­teyt­tä.

Kir­joit­ta­ja on Hei­no­lan seu­ra­kun­nan pap­pi.