Onko kohtuullisuudessa hedonismin ydin?
Sydäntalven tällä puolen palaan ajatuksissani lukion yhteiskuntaopin tunnille. Elettiin 80-luvun kulutusjuhlaa, nousukautta. Opettaja kävi läpi yhteiskunnassa vallitsevia aatteita 1800-luvulta nykypäivään ja totesi, että tätä teollistumisen jälkeistä aikaa voisi kuvata sanaparilla hedonistinen konsumerismi. Nautinnollinen kuluttaminen.
Kulutamme kuka mitäkin: ruokaa, juomaa, digitaalisia sisältöjä, luonnonvaroja. Päihteet ja pelit ovat olleet osa ihmiskunnan historiaa vähintään vuosituhansia, ruoasta ja seksistä puhumattakaan. Mielihyvän metsästämiseen addiktoitunut ihmispolo etsii edelleen nautintoa kuluttamisesta, mutta tuntee ja näkee toimintansa ristiriitaiset seuraukset nyt itsessä, läheisissä ja ympäristössä.
Liialliseksi mennyt kuluttaminen ja nautinnon tavoittelu voi muuttua addiktioksi. Se ei katso ikää eikä mitään muutakaan. Älypuhelimen ääressä päivänsä viettävä nuori, nettishoppailuun koukuttunut työikäinen tai toistuvasti vähäiset rahansa pelaava eläkeläinen kärsivät samasta ongelmasta. Me kaikki taiteilemme täydellisen vapauden ja täydellisen riippuvuuden jatkumolla.
Addiktiot liittyvät pohjimmiltaan emotionaaliseen palkitsemiseen mielihyvän keinoin, mutta niiden taustalla on niin neurobiologisia, kemiallisia, psykologisia kuin yhteiskunnallisiakin tekijöitä. Kiintymyssuhdetieteen näkökulmasta addiktio on ymmärrettävä yritys ratkaista syvää emotionaalista kipua ja tyhjyyttä, silloin kun tunneyhteys läheisiin on puutteellinen. Ihmisellä on syvä kaipaus yhteyteen ja hyväksyvään vastavuoroisuuteen. Siksi vertaisryhmissä vastaanotettu myötäeläminen ja empatia on todettu tehokkaiksi vastalääkkeiksi addiktin kokemaan häpeään ja riippuvuusongelmasta toipumiseen.
Vastoin konsumerismin ideologiaa runsas kulutus onkin lisännyt yksilön pahoinvointia. Vapauden ja vaurauden lisääntyessä ihminen on kahlinnut itsensä addiktioihin ja ylikuluttamalla tehnyt ilmastosta epävakaamman. Näin hedonisti on sabotoinut omaa ja seuraavien sukupolvien elämää.
Kun talsin halki Lahden lumetonta toria, minulle toivoa toi tulevaisuudentutkija Aleksi Neuvosen sanat Helsingin Sanomissa: ”Koko ajan seuraava sukupolvi on osaavampi.” Synkkyyden keskellä pitkät myönteiset kehityskulut saattavat jäädä vähemmälle huomiolle, hän jatkaa, ja mainitsee esimerkkinä lukutaidon historian. (HS 21.1.25). Se on mullistanut ihmiskunnan tulevaisuuden moneen otteeseen. Tutkija kertoo itse motivoituvansa toimimisesta paremman maailman puolesta ja olevansa mukana hankkeessa, jossa mietitään, mitä olisi hyvinvointivaltio, joka perustuisikin kohtuudelle. Inspiroivaa. Millaistahan nautintoa kohtuullinen kuluttaminen toisi?
Kirjoittaja on Lahden seurakuntien perheneuvoja.