Sana sinulle: Ruumiin ihmeet
Lahden seurakunnat
Katselin, kun tyttäreni imetti esikoistaan. Naisen povi on elämän lähde, hellyyden, pehmeyden ja turvallisuuden paikka pienelle lapselle ja kai vähän isommillekin pojille. Onko meidän kristittyjen vaikea olla ruumiillisia ja seksuaalisia, kokonaisia ihmisiä? Menneet väärät häpeät ja pelottelut tai nykypäivän nuoruuden ja tietynlaisen kauneuden vaatimukset vievät meiltä iloa kehostamme. Job sanoo kauniisti itsestään: Luoja antoi minulle muodon äitini kohdussa (Job 31).
Uskomme ydintä on se, että Jeesus kehittyi nuoren naisen ruumiissa, syntyi pienenä poikana keskellemme. Jumala eli ihmisen elämää tuntevassa, liikkuvassa, nauttivassa, kärsivässä ruumiissa. Ruumiillinen Jeesus otti lapsia syliinsä, antoi naisen voidella jalkojaan, kosketti sairaita. Meillä on siis syytä pitää ruumistamme pyhänä ja arvokkaana. Kristillinen ihmiskuva on kokonainen: henki ja sielu ja ruumis. Me olemme kauniita ja ihania, joskus ärsyttäviä, moneen hyvään kykeneviä mutta myös pahaan taipuvia, onneksi Kristuksen lunastamia. Pahuus meissä on totta, mutta synniksi on helppo luulotella erilaista, itseä pelottavaa. Saamme kiittää Jumalan luomasta moninaisesta seksuaalisuudesta. Jumalan lähellä on avaraa, jokaisella on tilaa olla. Kokonaisena. Jokainen on pyhää maata, jota toisten pitää kunnoittaa.
Kristus elää sielussamme, hengessämme ja ruumissamme! Jumala antaa ruumiillemme valtavasti hyvää joka päivä. Itselleni terveet jalat kulkea hiljaisella metsäpolulla työpaikalle, kylmän järviveden kihelmöinnin iholla ja saunan hellyyden, suun nauttia iltasuklaasta. Hän antaa kauniit vaatteet ruumiini iloksi ja pehmeäksi peitoksi, puolison kosketuksen kertomaan rakkaudesta. Mitä kaikkea hän antaakaan sinulle? Kipua ja haurastumistakin kaikille ajallaan, mutta pitkät vuodet hyviä lahjojaan.
Tarvitsemme Jumalaa, mutta myös ruumiillisia, joilla on ”iho päällä”, erään pikkupojan sanoin. Me, iholliset, voimme olla antamassa ymmärtävän hymyn, hartiaa puristavan käden, rohkaisevan sanan. Toisena päivänä annamme, toisena otamme vastaan, sitä sanotaan seurakunnan elämäksi.
”Olen löytänyt rauhan, mieleni on tyyni. Niin kuin kylläinen lapsi lepää äitinsä sylissä, niin on minun mieleni levollinen.” (Ps. 131.)
Kirjoittaja on Nastolan lapsi- ja perhetyön pappi.