Pää­si­äi­sel­lä on mo­net kas­vot. Lap­sen sil­mät säih­ky­vät ilos­ta suk­laa­mu­nia et­sies­sä. Ko­ti­kok­kien sil­mät tark­kaa­vat kii­ras­tors­tain juh­lail­lal­li­sen re­sep­te­jä. Su­re­vat sil­mät kos­tu­vat pit­kä­per­jan­tain mus­tis­ta sä­vyis­tä. Lan­ka­lau­an­tai­na moni kat­soo tyh­jyy­teen. Elä­mä tun­tuu py­säh­ty­neen. Pää­si­äi­se­nä su­las­sa so­vus­sa ovat ilo, odo­tus, suru ja yh­tey­den ko­ke­mi­nen.

Mil­lai­set oli­vat Jee­suk­sen sil­mät ris­til­lä? Eh­kä em­me voi tie­tää, kos­ka ker­to­muk­sen mu­kaan ”Sil­loin, kes­ki­päi­väl­lä, au­rin­ko pi­me­ni. Pi­meys tuli koko maan yl­le, ja sitä kes­ti yh­dek­sän­teen tun­tiin saak­ka” (Luuk. 23:44).

Ju­ma­la sam­mut­ti va­lot. Meil­lä kai­kil­la on ko­ke­mus sii­tä, kuin­ka het­kes­sä kau­nis au­rin­koi­nen päi­vä muut­tuu mus­tak­si ja tum­mat pil­vet saa­pu­vat. Ul­koa juos­taan uk­kos­ta pe­lä­ten sa­teen­suo­jaan. Ik­ku­nat kiin­ni, et­tä mi­tään ei tule si­säl­le! Jo­tain sa­maa ta­pah­tui pää­si­äi­se­nä Gol­ga­tal­la.

Ih­mi­set en­nen Jee­sus­ta oli­vat pää­si­äi­se­nä ker­to­neet toi­sen­lais­ta ta­ri­naa pi­mey­des­tä, ja kuin­ka Ju­ma­la oli aut­ta­nut hei­tä.

”Moo­ses ojen­si kä­ten­sä koh­ti tai­vas­ta, ja Egyp­tiin tuli syn­keä pi­meys kol­mek­si päi­väk­si. Ih­mi­set ei­vät näh­neet toi­si­aan ei­kä ku­kaan voi­nut kol­meen päi­vään men­nä min­ne­kään, mut­ta is­ra­e­li­lais­ten asuin­si­joil­la oli va­loi­saa.” (2. Moos.10:22–23.)

Mik­si Ju­ma­la sam­mut­ti taas va­lot? Eh­kä sik­si, et­tä ih­mi­set osai­si­vat yh­dis­tää kai­ken Jee­suk­sen elä­mäs­sä Ju­ma­lan suu­reen suun­ni­tel­maan. Pi­men­tä­mäl­lä tai­vaan Ju­ma­la pu­hui ih­mi­sil­le kiel­tä, jota he oli­vat tot­tu­neet kuun­te­le­maan.

Pi­meys on ris­ti­rii­tais­ta. Jos­kus se pe­lot­taa, mut­ta ken­ties Jee­sus­ta kat­sel­les­sa mo­nil­le pi­meys oli muis­tu­tus Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta. Eh­kä joku osa­si aa­vis­tel­la, kuin­ka kaik­ki päät­tyy vie­lä hy­vin, niin kuin vii­mek­si­kin Ju­ma­lan sam­mut­ta­es­sa va­lot.

Pi­meys ja val­keus on vai­kut­ta­va ver­taus sii­tä, mitä Ju­ma­la saa ai­kaan. Jos si­nun elä­mäs­sä­si on pi­meyt­tä, ol­koon se mitä vain joka pai­naa miel­tä, muis­ta: Lo­pul­ta valo voit­taa ai­na pi­mey­den. Ju­ma­la on kans­sa­si.

Ke­vään myö­tä valo li­sään­tyy. Mo­nel­le se on merk­ki pa­rem­mas­ta huo­mi­ses­ta. Kris­ti­tyl­le valo on muis­tu­tus sii­tä, et­tä pi­mey­den jäl­keen Jee­suk­sen lem­pe­ät kas­vot tu­li­vat vie­lä nä­ky­viin pää­si­äi­sen ylös­nou­se­mu­si­lon pääs­tes­sä val­loil­leen.

Kir­joit­ta­ja on Jout­jär­ven seu­ra­kun­nan vt. kirk­ko­her­ra.