Kir­kon luot­ta­mus­hen­ki­lö­nä olen huo­lis­sa­ni ju­ma­lan­pal­ve­lus­ten käyn­ti­mää­ris­tä. Mää­rä ei ai­na­kaan ole kas­va­maan päin. Sän­til­li­se­nä kirk­ko­val­tuu­tet­tu­na käyn usein kir­kos­sa. Pait­si tu­le­va­na sun­nun­tai­na en tai­da men­nä, kun vir­si­nä on kui­ten­kin nii­tä ysi­sa­ta­sen ral­la­tuk­sia ja tok­ko­pa pap­pi­kaan nor­mi­sun­nun­tai­na saar­nas­taan täy­del­lis­tä hel­meä hioo. Mut­ta muu­ten kyl­lä.

Vuo­si­kier­ron mu­kaan tar­kas­tel­tu­na löy­tyy mui­ta­kin es­tei­tä. Tam­mi–hel­mi–maa­lis­kuus­sa va­raan sun­nun­tait hiih­tä­mi­sel­le jääl­lä, met­säs­sä tai aje­tul­la la­dul­la. Huh­ti­kuun sun­nun­tait me­ne­vät polt­to­puu­hom­mis­sa ja tou­ko­kuus­sa lam­ma­sai­to­jen teko vie ai­kaa.

Ke­sä­kuus­sa sit­ten on va­paam­paa, kau­nis li­tur­gi­nen väri vih­reä val­taa alaa ja vir­sis­sä soi ke­sän kai­ku. Nur­mi­kon leik­kuu kyl­lä täyt­tää usein sun­nun­tait ja met­sän­rai­vuul­la­kin on leh­te­vään ai­kaan hyvä käy­dä.

Hei­nä­kuus­sa olen mö­kil­lä ja kir­kos­sa­kin oli­si lii­an kuu­ma. Mut­ta kyl­lä al­ku­vuo­den kir­kos­sa­käyn­tiu­u­ras­tuk­sen jäl­keen jos­kus voi lo­maa­kin pi­tää. Elo–syys­kuus­sa mar­jas­tus, sie­nes­tys ja polt­to­puut uu­des­taan vie­vät sun­nun­tait, ei­kä kirk­koon mei­naa eh­tiä.

Loka–mar­ras­kuus­sa vai­mo on hir­vi­met­säl­lä ja sun­nun­tai­sin voi naut­tia ko­din rau­has­ta, ei­kä kir­kos­sa rau­hoit­tu­mis­ta niin­kään tar­vi­ta. Jou­lu­val­mis­te­lu­jen vuok­si jou­lu­kuus­sa kir­kos­sa käyn­tiä ei usein­kaan kan­na­ta edes suun­ni­tel­la.

Kyl­lä edel­lä mai­nit­tu­jen va­raus­ten vä­liin kirk­ko­py­hi­ä­kin mah­tuu. Ma­sis­tun­nel­mai­siin ju­ma­lan­pal­ve­luk­siin (pit­kä­per­jan­tai) en tie­tys­ti mie­luus­ti osal­lis­tu, en­ke­lit ei­vät ole iki­nä sy­tyt­tä­neet (mik­ke­lin­päi­vä) ja mui­ta­kin no go -päi­viä löy­tyy kym­men­kun­ta. Ja jos on pel­ko ka­ri­bi­a­lai­sis­ta nuo­ti­o­lau­luis­ta vir­si­nä ja tu­si­na­saar­nois­ta, niin osal­lis­tu­mis­ris­kiä ei kan­na­ta ot­taa. Ja kun ei kos­kaan tie­dä, mil­loin nämä ju­ma­lan­pal­ve­lus­ten oh­jel­mis­toon kuu­lu­vat, on pe­lat­ta­va var­man pääl­le. Ai­na voi ko­to­na si­lit­tää tai imu­roi­da.

Si­tä­kin ske­naa­ri­o­ta vä­lil­lä mie­tin, mitä ta­pah­tui­si, jos use­am­pi toi­mi­si ku­ten minä ja kä­vi­si ah­ke­ras­ti kir­kos­sa. Oli­si se pa­pil­le­kin mu­ka­vam­pi, kun sa­nan kuu­li­joi­ta oli­si run­saam­min. Ky­se­hän on vain ajan­käy­tön suun­nit­te­lus­ta ja pri­o­ri­soin­nis­ta. Ko­vin hel­pos­ti tun­tu­vat toi­set te­ko­syi­tä kek­si­vän.

Kir­joit­ta­ja on kirk­ko­val­tuu­tet­tu Hol­lo­lan seu­ra­kun­nas­ta.