"On pa­rem­pi kuun­nel­la vii­saan hil­jai­sia sa­no­ja kuin houk­kien joh­ta­jan huu­toa" (Saarn. 9:17).  

Mik­si tätä oh­jet­ta ei kuun­nel­la? Ko­vin usein suu­reen ää­neen huu­ta­vat saa­vat pal­jon kuu­li­joi­ta ja val­taa ja jat­ka­vat huu­to­aan. Huu­dot vain ko­ve­ne­vat en­ti­ses­tään. Me­nee­kö siis kova huu­to pa­rem­min pe­ril­le? Tai­taa men­nä, mikä ei ker­ro hy­vää meis­tä kuu­li­jois­ta.

Huu­dos­sa on lo­pul­ta vä­hän in­for­maa­ti­o­ta, ta­val­li­ses­ti vain sa­mo­jen sa­no­jen lo­pu­ton­ta tois­ta­mis­ta. Syn­tyy­kö sil­loin tun­ne, et­tä huu­ta­ja us­koo sii­hen, mitä hän ha­lu­aa sa­noa? Vai on­ko se juu­ri huu­ta­jan yk­sin­ker­tai­nen vies­ti, joka vai­kut­taa? Vai ken­ties hä­nen mu­ka­naan kul­ke­va jouk­ko, joka ker­too hä­nen val­las­taan ja suo­si­os­taan?

Houk­kien joh­ta­ja ve­to­aa tun­tei­siin, mut­ta lii­an usein vain kiel­tei­siin tun­tei­siin. Hän ker­too, ket­kä ovat mei­dän puo­lel­lam­me ja ket­kä ovat mei­tä vas­taan. Hän ku­vaa maa­il­man mus­ta­val­koi­se­na. Hän va­roit­taa uh­kaa­vas­ta ti­lan­tees­ta ja ke­hot­taa va­rus­tau­tu­maan, sil­lä kaik­ki­al­la on vas­tus­ta­jia ja vi­ha­mie­hiä.

Vii­saan hil­jai­sia sa­no­ja on kuun­nel­ta­va tar­kas­ti, sil­lä usein hän ker­too ai­hee­seen liit­ty­vän ker­to­muk­sen. Hä­nen ker­to­mus­taan ei ym­mär­rä, jos ei kuun­te­le tar­kas­ti. Vii­sas osaa ku­va­ta asi­an­sa eri nä­kö­kul­mis­ta, sil­lä hän vie­rok­suu mus­ta­val­kois­ta ajat­te­lua. Hän ei ota vah­vas­ti kan­taa el­lei ky­sees­sä ole asia, jos­sa on ol­ta­va pie­nen ih­mi­sen puo­lel­la. Sil­loin hän voi het­kek­si ko­rot­taa ään­tään.

Vii­sas ei ha­lua tun­tei­den vai­kut­ta­van lii­kaa rat­kai­sui­hin, kos­ka sil­loin tun­ne te­kee rat­kai­sut ja jär­ki se­lit­tää ne par­hain päin. Vii­sas ve­to­aa tun­tei­den ase­mes­ta hy­vei­siin, ku­ten re­hel­li­syy­teen, oi­keu­den­mu­kai­suu­teen, an­teek­si­an­toon ja ar­me­li­ai­suu­teen. Sii­nä on hä­nen suu­rin vah­vuu­ten­sa.

Ny­ky­ai­kaa ku­vaa, et­tä ar­vos­tam­me enem­män älyk­kyyt­tä kuin vii­saut­ta. Äly­käs voi pal­vel­la yh­tä lail­la sekä pa­haa et­tä hy­vää, mut­ta vii­sas va­lit­see hy­vän. Vii­saut­ta on ai­na ar­vos­tet­tu, mitä ku­vaa hy­vin vii­sau­teen liit­ty­vien sa­no­jen val­ta­va mää­rä Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa. Sa­nat vii­saus ja vii­sas esiin­ty­vät lä­hes 400 ker­taa. Sa­nan­las­kuis­sa sa­no­taan: ”On­nel­li­nen se, joka on löy­tä­nyt vii­sau­den.”

Myös me muut olem­me on­nel­li­sia, jos tär­ke­ät rat­kai­sut pe­rus­tu­vat vii­sau­teen, kos­ka sil­loin niis­sä yh­dis­tyy ym­mär­rys, läm­pö ja pyr­ki­mys hy­vään. Vii­saut­ta maa­il­ma kai­paa. Täl­lä het­kel­lä se huk­kuu suu­reen ää­neen esi­tet­ty­jen val­hei­den ja vä­ki­val­lan al­le.

Äi­ti Te­re­san vii­saat sa­nat ovat edel­leen ajan­koh­tai­sia:

– Täs­sä maa­il­mas­sa on enem­män rak­kau­den ja ar­vos­tuk­sen näl­kää kuin lei­vän näl­kää.

– Älä an­na epä­on­nis­tu­mi­sen vie­dä roh­keut­ta­si sil­loin, kun olet teh­nyt par­haa­si.

– Älä mu­reh­di lu­ku­mää­ris­tä. Au­ta yh­tä ih­mis­tä ker­ral­laan ja aloi­ta ai­na lä­hin­nä si­nua ole­vas­ta hen­ki­lös­tä.

– Pa­ras tapa on­nis­tua elä­mäs­sä on toi­mia muil­le an­ta­miem­me neu­vo­jen mu­kaan.

– Kaik­ki ei­vät voi teh­dä suu­ria asi­oi­ta, mut­ta me voim­me teh­dä pie­niä asi­oi­ta suu­rel­la sy­dä­mel­lä.

Kir­joit­ta­ja on psy­ko­lo­gi­an eme­ri­tusp­ro­fes­so­ri, on­nel­li­suu­den­tut­ki­ja ja tie­to­kir­jai­li­ja.