Kaiken maailman kyselyt – olenko vain rasvaa kapitalismin rattaissa?
Janne Raevuori
Kesälomalainen kuluttaa monenlaisia palveluita. Ja perään kysellään lähes aina.
Pistäydyin lomani aikana Oulussa asuntomessuilla. Messujen päätteeksi sähköpostilaatikkoon napsahti pyyntö: "Millainen oli Suomen Asuntomessut? Jätä arvostelu nyt!" Samalla reissulla tuli vietettyä yö hotellissa. Jo pikaisesti aamupalan ja uloskirjautumisen jälkeen verkkopalvelu pyysi antamaan yöpymisestä arvion.
Hankin uuden kotinettiliittymän. Muutama päivä kauppojen jälkeen pyydettiin palautetta siitä, kuinka netti toimii. Koska ostin myös Torissa käytettyä tavaraa, palvelu pyysi minua jättämään arvostelun myyjästä.
Sitten lainasin peräkärryä. Palautuksen jälkeen sain asiakastyytyväisyyskyselyn. Koska ehdin vielä tutustua Helsingin keskustassa sijaitsevaan Paradox-museoon, sain tietysti museokäyntiä koskevan palautepyynnön sähköpostiini.
Tarkistin tätä kolumnia varten sähköpostin lisäksi tekstiviestini. Sielläpä olikin kaksi teleoperaattorien myymäläkäyntejä koskevaa kyselyä.
Ai niin: meinasin unohtaa sälekaihtimien huollon. Huolto sujui moitteetta, ja suoritettua palvelua varmistettiin vielä asiakaskyselyllä. Tämä viesti löytyi sähköpostiohjelman suodattamana roskakorista.
Kyselemiseen on tietenkin vissit tarkoitusperät. Kukapa ei haluaisi kehittää toimintaansa, hioa palveluitaan ja sitä kautta parantaa myyntiään?
Kuluttajalle tämä voi kuitenkin näyttäytyä myös tarpeettoman "haukkamaisena" toimintana. Voinko tehdä mitään, ettei minusta jää jälkiä kaupallisiin tarkoituksiin?
Luterilaiset seurakunnat eivät ole mitenkään yltiöaktiivisia palautekyselyiden lähettäjiä. Toki meillekin voi antaa palautetta sähköpostitse, puhelimella ja verkkosivuilta löytyvillä lomakkeilla.
Esimerkiksi rippikoululaiset ja isoset osallistuvat rippikoulukyselyihin. Tutkimme myös kaupunkilaisten mielipiteitä kotiseurakunnan ja kirkon palveluista valtakunnallisilla nettipaneeleilla.
Olisi kuitenkin vieras ajatus, että jumalanpalveluskäynti rekisteröitäisiin, ja puoliltapäivin seurakuntalainen saisi jo tekstiviestinä palautekyselyn. Tai että oitis vihkikeskustelun jälkeen pyydettäisiin arvioimaan, kuinka pappi onnistui tehtävässään.
Ehkä tämä seurakuntien vähemmän haukkamainen tyyli kumpuaa kristillisestä ihmiskäsityksestä. Sen mukaisesti jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja siksi arvokas.
Seurakunnan työntekijät, työtehtävistä riippumatta, kohtaavat eri ikäisiä ihmisiä, joilla on tarve kertoa elämäntilanteestaan ja saada siihen hetkeen kuuntelija. Nämä kohtaamiset ovat työn suola. Jokainen tapaaminen on tärkeä ja merkityksellinen.
Pohjimmiltamme olemme lähimmäisiä, emme rasvaa kapitalismin rattaissa. Alituisten sähköposti- ja tekstiviestikyselyiden sijaan ainakin itse arvostan yksinkertaista kasvokkain esitettyä kysymystä: "Mitä sinulle kuuluu?"