JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Mielipiteet

Jumala armahtaa, ehkä minunkin pitäisi?

Janne Raevuori

9.10.2024
Janne Konttinen

Mark­ki­na­ko­jul­la roik­ku­vas­sa mus­tas­sa t-pai­das­sa lu­kee leik­ki­säs­ti mut­ta va­kain kep­pi­kir­jai­min ”Ju­ma­la ar­mah­taa, minä en”. Is­ku­lau­se oli­si pal­jon haus­kem­pi, jos se ei oli­si niin raa­dol­li­sen tot­ta. Aja­tuk­seen ar­mol­li­ses­ta Ju­ma­las­ta on miel­lyt­tä­vää liit­tyä. Kun mie­tin, mi­ten Ju­ma­lan ar­mo mi­nua koh­taan nä­kyy suh­tau­tu­mi­ses­sa it­see­ni ja mui­hin, alan kie­mur­rel­la. Jos to­del­la luo­tan Ju­ma­lan kat­so­van ar­mol­li­ses­ti myös mi­nua, mik­si sit­ten huo­maan ko­lis­te­le­va­ni uu­pu­muk­sen port­te­ja ka­sat­tu­a­ni it­se­ä­ni koh­taan vaa­ti­muk­sia, joi­ta on liki mah­do­ton­ta täyt­tää? Vaa­ti­vuus it­seä koh­taan va­luu usein myös lä­hi­pii­riin ja nä­kyy taak­koi­na, jot­ka las­ken mui­den har­teil­le kan­net­ta­vik­si.

Kirk­ko­vuo­des­sa ele­tään näin hä­mä­rim­män syk­syn vii­koil­la kris­ti­tyn elä­män kirk­kaa­na lois­ta­vaa ydin­tä. Tee­mois­sa tois­tu­vat ar­mo ja an­teek­si­an­to. Olem­me omak­su­neet hel­pos­ti jo py­hä­kou­lui­käi­si­nä ku­van ar­mol­li­ses­ta Ju­ma­las­ta. Jee­suk­ses­sa koh­taam­me Ju­ma­lan, joka ei omien sa­no­jen­sa­kaan mu­kaan tul­lut maa­il­maan sitä tuo­mit­se­maan vaan pe­las­ta­maan sen. Joil­le­kin kir­kon puhe ar­mos­ta ja rak­kau­des­ta on lii­an ”kos­te­a­sil­mäis­tä hu­ma­nis­mia” – kai­vat­tai­siin li­sää tul­ta ja tu­li­ki­veä. Ju­ma­lan ar­mo on kui­ten­kin myös pei­li, joka pal­jas­taa meis­sä ole­van syn­nin ja rak­kau­det­to­muu­den. Ju­ma­la ar­mah­taa, it­ses­tä­ni en ole niin var­ma. On ken­ties hel­pom­paa hy­väk­syä jär­jen ta­sol­la aja­tus eh­doit­ta ra­kas­ta­vas­ta Ju­ma­las­ta, kuin an­taa tuon rak­kau­den mur­tau­tua ko­van kuo­ren läpi ja muut­taa sitä, mi­ten näen it­se­ni ja muut.

Ar­kea on help­poa elää py­säh­ty­mät­tä sen ää­reen, joka va­paut­tai­si mei­dät tur­has­ta vaa­ti­vuu­des­ta koh­ti ar­mol­li­suut­ta, hy­väk­syn­tää ja rak­kaut­ta. Se on kui­ten­kin mah­dol­lis­ta. Muu­ta­ma syvä hen­gi­tys, hil­jai­suus, huo­kaus Ju­ma­lan puo­leen, vil­kaus Raa­mat­tuun, len­kil­lä kuun­nel­tu pod­cast tai vii­me sun­nun­tain saar­na. Huo­maan ki­re­äk­si vi­rit­ty­neen vaa­ti­mus­ten jou­sen jo hie­man hel­lit­tä­vän. Kun kat­son Va­pah­ta­jaan – tai pi­kem­min­kin – kun an­nan Hä­nen kat­soa mi­nuun, huo­maan jol­lain sa­la­tul­la ta­val­la rau­hoit­tu­va­ni. Jee­suk­sen lem­peä kat­se näyt­tää si­säl­tä­vän aja­tuk­sen: ”Minä ar­mah­dan, eh­kä si­nun­kin pi­täi­si."

Mikä on si­nul­le tä­nään se asia, jota Ju­ma­la kut­suu kat­so­maan Hä­nen sil­min­sä, ar­mol­li­sem­min?

Kir­joit­ta­ja on yh­tei­sö- ja ta­pah­tu­ma­pap­pi Lah­den seu­ra­kun­nil­la.

Lue lisää aiheesta

Päivän psalmi

Luetuimmat

Digilehti

Epaper cover

Digilehti

Epaper cover