Jumala armahtaa, ehkä minunkin pitäisi?
Janne Raevuori
Markkinakojulla roikkuvassa mustassa t-paidassa lukee leikkisästi mutta vakain keppikirjaimin ”Jumala armahtaa, minä en”. Iskulause olisi paljon hauskempi, jos se ei olisi niin raadollisen totta. Ajatukseen armollisesta Jumalasta on miellyttävää liittyä. Kun mietin, miten Jumalan armo minua kohtaan näkyy suhtautumisessa itseeni ja muihin, alan kiemurrella. Jos todella luotan Jumalan katsovan armollisesti myös minua, miksi sitten huomaan kolistelevani uupumuksen portteja kasattuani itseäni kohtaan vaatimuksia, joita on liki mahdotonta täyttää? Vaativuus itseä kohtaan valuu usein myös lähipiiriin ja näkyy taakkoina, jotka lasken muiden harteille kannettaviksi.
Kirkkovuodessa eletään näin hämärimmän syksyn viikoilla kristityn elämän kirkkaana loistavaa ydintä. Teemoissa toistuvat armo ja anteeksianto. Olemme omaksuneet helposti jo pyhäkouluikäisinä kuvan armollisesta Jumalasta. Jeesuksessa kohtaamme Jumalan, joka ei omien sanojensakaan mukaan tullut maailmaan sitä tuomitsemaan vaan pelastamaan sen. Joillekin kirkon puhe armosta ja rakkaudesta on liian ”kosteasilmäistä humanismia” – kaivattaisiin lisää tulta ja tulikiveä. Jumalan armo on kuitenkin myös peili, joka paljastaa meissä olevan synnin ja rakkaudettomuuden. Jumala armahtaa, itsestäni en ole niin varma. On kenties helpompaa hyväksyä järjen tasolla ajatus ehdoitta rakastavasta Jumalasta, kuin antaa tuon rakkauden murtautua kovan kuoren läpi ja muuttaa sitä, miten näen itseni ja muut.
Arkea on helppoa elää pysähtymättä sen ääreen, joka vapauttaisi meidät turhasta vaativuudesta kohti armollisuutta, hyväksyntää ja rakkautta. Se on kuitenkin mahdollista. Muutama syvä hengitys, hiljaisuus, huokaus Jumalan puoleen, vilkaus Raamattuun, lenkillä kuunneltu podcast tai viime sunnuntain saarna. Huomaan kireäksi virittyneen vaatimusten jousen jo hieman hellittävän. Kun katson Vapahtajaan – tai pikemminkin – kun annan Hänen katsoa minuun, huomaan jollain salatulla tavalla rauhoittuvani. Jeesuksen lempeä katse näyttää sisältävän ajatuksen: ”Minä armahdan, ehkä sinunkin pitäisi."
Mikä on sinulle tänään se asia, jota Jumala kutsuu katsomaan Hänen silminsä, armollisemmin?
Kirjoittaja on yhteisö- ja tapahtumapappi Lahden seurakunnilla.